Homeros: Troijan sota ja Odysseuksen harharetket
Homeros: Troijan sota ja Odysseuksen harharetket on klassillisen filologian emeritusprofessori Paavo Castrénin proosamuotoinen suomennos Homeroksen kirjoittamaksi arvelluista Odysseiasta sekä Iliaan monista lauluista. Kysymys teosten kirjoittajasta on niin sanottu homeerinen kysymys, jota on puitu vuosisatoja.[1]
| Homeros: Troijan sota ja Odysseuksen harharetket | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Homeros |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Paavo Castrén |
| Kuvittaja |
Ria Berg Tiina Tuukkanen Maija Holappa (kartat) |
| Kustantaja | Otava |
| Julkaistu | 2016 |
| Ulkoasu | sidottu |
| Sivumäärä | 554 |
| ISBN | 978-951-1-29632-4 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Otto Manninen on suomentanut Iliaan 1919 ja Odysseian 1924 heksametrimuodossa. Castrénin kirjoittaa suomennoksensa esipuheessa, että vaikka käännökset ovat suurenmoinen saavutus, ne ovat kuitenkin nykylukijalle vaikeaselkoisia. Pentti Saarikosken suomennos Odysseiasta (1972) on myös proosamuotoinen. Se pohjautuu Victor Bérardin editioon, joka on neljänneksen lyhyempi kuin Mannisen ja Castrénin käyttämä alkuteksti.[2] Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Jukka Petäjän mukaan se on "Valittujen Palojen tapaan tehty lyhennetty rekonstruktio klassikosta".[1] Välttääkseen vaikutteet Castrén ei tietoisesti tutustunut Saarikosken käännökseen.[2] Lyhyitä suomennoksia ovat tehneet myös Elias Lönnrot ja Kaarlo Forsman[1].
Castrén kirjoittaa, ettei hänen aikansa ja tarmonsa olisi riittänyt Iliaan suomentamiseen kokonaan, mutta hän on kuitenkin kääntänyt alkutekstin ja muiden käännösten pohjalta jotakin taustoittamaan Odysseiaa.[2]
Teos jakautuu kolmeen osaan: ensin on tiivistelmä Troijan sodan taustoista ja tapahtumista (160 sivua). Sen jälkeen proosamuotoinen suomennos Odysseuksen harharetkistä (280 sivua). Loput 120 sivua ovat selityksiä ja karttoja.[3] Teoksessa on hakemisto nimistä, jotka esiintyvät tekstissä useammin kuin kerran. Lisäksi teoksen alussa on kartta, jossa on sotapäälliköiden nimet ja kotipaikat.[2]
Arviot muokkaa
Osmo Pekonen asettaa arviossaan rinnakkain säkeitä eri suomennoksista ja toteaa, että proosaan siirryttäessä osa teoksen hohdosta katoaa mutta tulee ymmärrettäväksi. Hän väittää, että "[s]adassa vuodessa suomen kieli on – – köyhtynyt ja suomalainen sivistys madaltunut niin paljon, että nykylukijan on vaikea saada selvää Mannisen runoilemasta antiikin jumalten maailmasta", ja suositteleekin siksi Castrénin suomennosta koulukäyttöön.[3]