Hoat

Vietnamissa asuva vähemmistökansa

Hoat eli vietnaminkiinalaiset on Vietnamissa elävä etninen ryhmä, jolla on joko täysin tai osittain han-kiinalainen alkuperä. Siihen kuuluu noin 900 tuhatta henkeä, joten se on Vietnamin suurimpia vähemmistöjä. Hoat ovat tulleet Vietnamiin useissa eri aalloissa, 1400-luvulta alkaen.[1] He ovat asettuneet etenkin suuriin kaupunkeihin kuten Saigoniin, Hanoihin, Hải Phòngiin, Cần Thơhon, Kiến Giangiin ja Đà Nẵngiin.[2] Vaikka useimmat hoa-suvut ovat asuneet Vietnamissa sukupolvien ajan, he ovat säilyttäneet kiinankielen ja oman identiteettinsä. Vietnaminkiinalaisilla oli merkittävä rooli Vietnamin yksityisellä yrityssektorilla vuoteen 1975 asti. Hoat muodostivat merkittävän osan Vietnamin yläluokasta. [3] Hoat olivat yliedustettuina Vietnamin talouselämässä: arvioin mukaan 70-80% Vietnamin yksityisistä yrityksistä oli vietnaminkiinalaisten omistamia.[4] Vuoden 1975 jälkeen lukuisten vietnaminkiinalaisten yritykset ja omaisuus takavarikoitiin kommunistien toimesta. Kommunistien valtaan tulon jälkeen monet hoat pakenivat ulkomaille.[5] Vietnaminkiinalaisten vaino kiihtyi 1970-luvulla, mikä oli yksi taustalla olevista syistä Kiinan ja Vietnamin väliselle sodalle. [6] Vielä vuoden 1979 väestönlaskennassa he olivat suurin vähemmistö, mutta 20 vuotta myöhemmin enää viidenneksi suurin.[7]

Vietnaminkiinalaisten lukumäärästä on ristiriitaisia tietoja. Vietnamin virallinen etninen luokittelujärjestelmä ei laske kaikkia vietnaminkiinalaisia hoa-kansaan, vaan vuoristoalueen san diut ja ngoit lasketaan erikseen.[8]

Tunnettuja vietnaminkiinalaisia

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. The Hoa Ethnic Group Vietnam Culture. Viitattu 17.2.2010. (englanniksi)
  2. Minority: Hoa People Vietnam Open Tour
  3. West, Barbara A.: Encyclopedia of the Peoples of Asia and Oceania. Facts on File. ISBN 978-0816071098. eBook: ISBN 978-1438119137.. Facts on File, 2009.
  4. Mongabay.com country-data.com. Viitattu 26. Huhtikuu 2012..
  5. Kalman B: Vietnam: The people, s. 7. Crabtree Publishing Company, 2002. ISBN 978-077879356-4.
  6. Harry Booty: To What Extent was the 1979 Sino-Vietnamese Border War about Cambodia? E-International Relations. 21.9.2012. Viitattu 26.12.2022. (englanti)
  7. Ethnic Minority Group Ask Viet
  8. Vietnam : Chinese (Hoa) f8,0.html World Directory of Minorities and Indigenous Peoples - UNCHR 2008