Hiihdon Norjan-mestaruuskilpailut 2016

Hiihdon Norjan-mestaruuskilpailut 2016 järjestettiin Tromssassa 28.–31. tammikuuta ja Beitostølenissä 31. maaliskuuta–3. huhtikuuta.

Miesten puolella menestyksekkäin urheilija oli Martin Johnsrud Sundby, joka saavutti kolme henkilökohtaista kultaa ja lisäksi parisprintistä hopeaa. Kaksi henkilökohtaista mitalia saavutti myös kahdesti hopealle yltänyt Sjur Røthe. Kolmeen mitaliin ylsi Sundbyn ohella Martin Løwstrøm Nyenget saavuttaen henkilökohtaisen hopean lisäksi hopeaa viestistä ja pronssia parisprintistä.

Naisissa Astrid Uhrenholdt Jacobsen menestyi parhaiten voittaen mestaruuden kahdella henkilökohtaisella matkalla ja viestissä. Myös Therese Johaug voitti kaksi henkilökohtaista matkaa. Ingvild Flugstad Østberg saavutti neljä henkilökohtaista mitalia, joista kolme hopeisia ja yksi pronssinen. Neljään mitaliin ylsi myös Heidi Weng, joka voitti henkilökohtaisilta matkoilta kultaa, hopeaa ja pronssia sekä lisäksi hopeaa parisprintistä.

Tulokset

muokkaa

Miehet

muokkaa

Sprintti (v)

muokkaa

[1]

Sija Kilpailija Seura Aika Ero
1 Finn Hågen Krogh Tverrelvdalen IL 3.25,7
2 Sindre Bjørnestad Skar Bærums Verk og Hauger IF 3.25,9 +0,2
3 Håvard Solås Taugbøl Lillehammer SK 3.26,0 +0,3
4 Eirik Brandsdal Kjelsås IL 3.26,2 +0,5
5 Emil Iversen IL Varden Meråker 3.26,4 +0,7
6 Pål Golberg Gol IL 3.30,5 +4,8

Tromssa, 29. tammikuuta

10 km (v)

muokkaa
Sija Kilpailija Seura Aika Ero
1 Martin Johnsrud Sundby Røa IL 20.56,7
2 Emil Iversen IL Varden Meråker +7,8
3 Simen Hegstad Krüger Lyn Ski +11,1
4 Hans Christer Holund Lyn Ski +31,1
5 Finn Hågen Krogh Tverrelvdalen IL +31,8
6 Mathias Rundgreen Byåsen SK +34,8



15 km (p)

muokkaa

[2]

Sija Kilpailija Seura Aika Ero
1 Martin Johnsrud Sundby Røa IL 37.47,9
2 Martin Løwstrøm Nyenget Lillehammer SK 38.40,5 +52,6
3 Mathias Rundgreen Byåsen SK 38.58,7 +1.10,8
4 Niklas Dyrhaug Tydal IL 39.03,4 +1.15,5
5 Mikael Gunnulfsen IF Ørn 39.03,5 +1.15,6
6 Simen Hegstad Krüger Lyn Ski 39.05,7 +1.17,8

Tromssa, 28. tammikuuta

30 km yhdistelmäkilpailu

muokkaa

[3]

Sija Kilpailija Seura Aika Ero
1 Petter Northug Strindheim IL 1:15.46,1
2 Sjur Røthe Voss IL 1:15.46,6 +0,5
3 Niklas Dyrhaug Tydal IL 1:15.46,9 +0,8
4   Andrew Musgrave Røa IL 1:15.47,9 +1,8
5 Daniel Myrmæl Helgestad Henning SL 1:15.49,3 +3,2
6 Simen Hegstad Krüger Lyn Ski 1:15.49,6 +3,5

Tromssa, 30. tammikuuta

50 km (v)

muokkaa
Sija Kilpailija Seura Aika Ero
1 Martin Johnsrud Sundby Røa IL 2:16.10,6
2 Sjur Røthe Voss IL +1.27,0
3 Magne Haga Åsen IL +1.43,6
4 Simen Andreas Sveen Ring IL +3.12,5
5   Andrew Musgrave Røa IL +3.24,2
6 Daniel Myrmæl Helgestad Henning SL +4.46,0



Parisprintti (p)

muokkaa

[4]

Sija Joukkue Kilpailijat Aika Ero
1 Kjelsås IL Øyvind Moen Fjeld
Eirik Brandsdal
23.28,8
2 Røa IL   Andrew Musgrave
Martin Johnsrud Sundby
23.29,8 +1,0
3 Lillehammer SK 1 Morten Eide Pedersen
Martin Løwstrøm Nyenget
23.32,6 +3,8
4 Byåsen IL Didrik Tønseth
Fredrik Riseth
24.05,5 +36,7
5 Strindheim IL 1 Tomas Northug
Petter Northug
24.46,5 +1.17,7
6 Gol IL Emil Intelhus Brøto
Pål Golberg
24.49,0 +1.20,2

Beitostølen, 31. maaliskuuta

Viesti 3 × 10 km

muokkaa

[5]

Sija Joukkue Kilpailijat Aika Ero
1 Lyn Ski 1 Jonas Udjus Frorud
Hans Christer Holund
Simen Hegstad Krüger
1:15.24,7
2 Lillehammer SK 1 Martin Løwstrøm Nyenget
Daniel Stock
Håvard Solås Taugbøl
1:16.12,3 +47,6
3 Strindheim IL 1 Lars Ove Aunli
Petter Northug
Even Northug
1:16.19,3 +54,6
4 IL Varden Meråker 1 Emil Iversen
Gaute Iversen
Jørgen Sæternes Ulvang
1:16.55,1 +1.30,4
5 IL Varden Meråker 2 Mats Iversen
Thomas Albertsen Dahlen
Truls Torvik
1:18.08,4 +2.43,7
6 IL Heming Kasper Stadaas
Lars Falsen Habostad
Stian Grastveit
1:18.08,4 +2.43,7

Tromssa, 31. tammikuuta

Naiset

muokkaa

Sprintti (v)

muokkaa

[6]

Sija Kilpailija Seura Aika Ero
1 Heidi Weng IL i BUL 3.30,3
2 Ingvild Flugstad Østberg Gjøvik SK 3.30,5 +0,2
3 Silje Øyre Slind Oppdal IL 3.30,9 +0,6
4 Mari Eide Øystre Slidre IL 3.30,9 +0,6
5 Therese Johaug IL Nansen 3.31,1 +0,8
6 Thea Krokan Murud Roterud IL 3.31,3 +1,0

Tromssa, 29. tammikuuta

5 km (v)

muokkaa
Sija Kilpailija Seura Aika Ero
1 Therese Johaug IL Nansen 11.17,9
2 Ingvild Flugstad Østberg Gjøvik SK +7,6
3 Heidi Weng IL i BUL +16,6
4 Astrid Uhrenholdt Jacobsen IL Heming +26,6
5 Ragnhild Haga Åsen IL +29,0
6 Kathrine Rolsted Harsem IL Varden Meråker +29,6



10 km (p)

muokkaa

[7]

Sija Kilpailija Seura Aika Ero
1 Astrid Uhrenholdt Jacobsen IL Heming 28.24,5
2 Mari Eide Øystre Slidre IL 29.20,2 +55,7
3 Thea Krokan Murud Roterud IL 29.30,7 +1.06,2
4 Kathrine Rolsted Harsem IL Varden Meråker 29.30,9 +1.06,4
5 Marthe Bjørnsgaard Lillehammer SK 29.31,5 +1.07,0
6 Barbro Kvåle Lillehammer SK 29.47,0 +1.22,5

Tromssa, 28. tammikuuta

15 km yhdistelmäkilpailu

muokkaa

[8]

Sija Kilpailija Seura Aika Ero
1 Astrid Uhrenholdt Jacobsen IL Heming 42.40,3
2 Ingvild Flugstad Østberg Gjøvik SK 42.40,5 +0,3
3 Ragnhild Haga Åsen IL 43.16,8 +36,5
4 Silje Øyre Slind Oppdal IL 44.10,5 +1.30,2
5 Silje Theodorsen Kvaløysletta SL 44.10,8 +1.30,5
6 Marthe Kristoffersen IL Varden Meråker 44.12,1 +1.31,8

Tromssa, 30. tammikuuta

30 km (v)

muokkaa
Sija Kilpailija Seura Aika Ero
1 Therese Johaug IL Nansen 1:18.46,6
2 Heidi Weng IL i BUL +1.47,5
3 Ingvild Flugstad Østberg Gjøvik SK +2.13,2
4 Kari Øyre Slind Oppdal IL +3.45,0
5 Silje Øyre Slind Oppdal IL +4.46,0
6 Astrid Uhrenholdt Jacobsen IL Heming +5.17,9



Parisprintti (p)

muokkaa

[4]

Sija Joukkue Kilpailijat Aika Ero
1 IL Varden Meråker 1 Kathrine Rolsted Harsem
Marthe Kristoffersen
22.01,1
2 IL i BUL Martine Ek Hagen
Heidi Weng
22.02,5 +1,4
3 Nes Ski Tiril Udnes Weng
Lotta Udnes Weng
22.05,5 +4,4
4 Lillehammer SK 1 Marthe Bjørnsgaard
Barbro Kvåle
22.14,3 +13,2
5 IL Heming Karianne Jevne
Astrid Uhrenholdt Jacobsen
22.24,2 +21,7
6 Gjøvik SK Ingvild Flugstad Østberg
Ingrid Sørumshaugen
23.05,8 +1.04,7

Beitostølen, 31. maaliskuuta

Viesti 3 × 5 km

muokkaa

[9]

Sija Joukkue Kilpailijat Aika Ero
1 IL Heming Karianne Jevne
Fanny Horn Birkeland
Astrid Uhrenholdt Jacobsen
41.59,3
2 IL Varden Meråker 1 Kathrine Rolsted Harsem
Anniken Jørgensen
Marthe Kristoffersen
43.00,7 +1.01,4
3 Lillehammer SK 1 Marthe Bjørnsgaard
Mari Støen Gussiås
Barbro Kvåle
44.06,5 +2.07,2
4 Kvaløysletta SL 1 Silje Theodorsen
Berthe Annette Svenkerud
Marit Robertsen
44.08,3 +2.09,0
5 Øystre Slidre IL Mari Eide
Hilde Eide
Maren Wangensteen
44.44,8 +2.45,5
6 Strindheim IL Merete Myrseth
Wenche Aune Snildalsli
Berit Mogstad
45.05,4 +3.06,1

Tromssa, 31. tammikuuta

Lähteet

muokkaa