Avaa päävalikko

Herukkakoi (Lampronia capitella) on koko Suomessa esiintyvä paha herukan tuholainen, jonka torjunta on vaikeaa. Keväisin herukkakoin toukat kaivautuvat silmujen sisään ja tuhoavat muutaman silmun kokonaan kunnes päätyvät lopuksi verson päätesilmuun. Kukinnan alkaessa toukka koteloituu ja aikuiset kuoriutuvat kesäkuun alussa. Lentävät naaraat munivat herukan pieniin raakileisiin, joiden sisällä toukat kehittyvät aiheuttaen raakileen kuivumisen. [1]

Herukkakoi
Lampronia capitella.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Seulakoimaiset Incurvarioidea
Heimo: Seulakoit Incurvariidae
Suku: Lampronia
Laji: capitella
Kaksiosainen nimi

Lampronia capitella
Clerck, 1759

Sisällysluettelo

Luokitus ja ruumiin rakenneMuokkaa

Herukkakoi kuuluu hyönteisten (Insecta) luokkaan, perhosten (Lepidoptera) lahkoon ja seulakoiden (Incurvariidae) heimoon.

Perhosilta puuttuu sisäinen tukiranka ja niiden vartalo koostuu kolmesta osasta: pää (caput), keskiruumis (thorax) ja takaruumis (abdomen). Niitä peittää lähes yhtenäinen karvoitus ja suomukerros. Perhosilla on kaksi siipiparia, joista etumaiset ovat yleensä kookkaimmat ja kirjavimmat. Tuntosarvet ovat nivelikkäät. Naaraiden tuntosarvet ovat yleensä yksinkertaisempia kuin koiraiden, koska koiraat käyttävät tuntosarviaan lähinnä naaraiden etsimiseen paritteluaikana. [2]

Toukka on jaokkeinen, päätä lukuun ottamatta siinä on 13 jaoketta, joista kolme ensimmäistä muodostaa keskiruumiin ja loput kymmenen takaruumiin. Keskiruumiin kolmeen jaokkeeseen liittyvät nivelikkäät jalkaparit kuhunkin. Takaruumiiseen liittyvät vatsajalat, jotka eivät ole varsinaisia raajoja, vaan ulokkeita, jotka päättyvät terävien koukkujen riviin.[2]

Aikuisen herukkakoin siipiväli on 14-17 millimetriä. Etusiivet ovat ruskeat, joissa on kolme laajaa hopeanvalkoista täplää. [3] Takasiivet ovat vaaleammat ja tuhkanharmaat.[4] Pää on okran keltainen.[5] Toukka on ennen talvehtimista vaalea. Talvehtinut toukka on punainen, jonka pää, niska, peräkilpi ja rintajalat ovat mustat. Tällöin toukan pituus on 4 millimetriä. [3][6] Täysikasvuinen toukka on ennen koteloitumistaan 10-11 millimetriä pitkä ja harmahtavan vihreä, jonka takaruumiissa näkyy punertavaa väritystä.[3]

ElinkiertoMuokkaa

Perhoset käyvät läpi täydellisen muodonmuutoksen, joiden vaiheet ovat aikuinen, muna, toukka ja kotelo. [2]

Aikuiset herukkakoit kuoriutuvat koteloista kesäkuussa ja lentelevät iltapäivisin herukkapensaiden ympärillä. Naaraat munivat raakileisiin 1-2 munaa kuhunkin.[3][4] Naaras munii yhteensä noin 50 munaa. [7] Herukkakoin munintalento kestää 2-3 viikkoa. [1] Aikuiset elävät 9-10 päivää. [8] Vastakuoriutuneet toukat kaivautuvat raakileen sisään ja syövät siemeniä. Toukat poistuvat raakileista hyvin aikaisin, jo heinäkuun alussa ja etsiytyvät talvehtimaan. [3] Herukkakoin toukat talvehtivat herukkapensaiden oksissa etenkin alaosissa kuoren raoissa, oksahangoissa sekä maassa karikkeissa kutomansa valkean suojakopan sisässä. [9][4]

Lämpötilan noustessa useampana päivänä muutamaan asteeseen, toukat kiipeävät oksille ja kaivautuvat silmuihin, joiden sisuksia ne syövät. [3] Toukat tunkeutuvat usein silmuihin jo ennen niiden avautumista. [9] Tämä tapahtuu yleensä maalis-huhtikuussa.[1] Silmujen tuhoaminen päättyy tavallisesti toukokuun lopulla.[9] Toukka koteloituu kukinnan aikoihin silmujen sisään tai pensaan tyvelle.[3] Etelä-Suomessa herukoiden kukinta alkaa yleensä toukokuun puolivälin paikkeilla, maan keskiosissa toukokuun lopulla ja pohjoisessa kesäkuun ensimmäisinä viikkoina.[7]

VioituksetMuokkaa

Munista kehittyvät toukat kaivautuvat raakileiden ja siementen sisään. Vioittuneet raakileet punertuvat tai tummuvat ja varisevat ennenaikaisesti maahan. Yleensä toukkien aiheuttama vioitus marjoissa ei ole kovinkaan suuri, sillä se kohdistuu vain pienimpiin ja nuorimpiin marjoihin, jolloin suuremmat arvomarjat säästyvät.[4]

Talvehtineet toukat kaivautuvat keväällä silmun sisään ja syövät usein silmujen sisällön täysin piloille, jolloin silmusuomut varisevat pois hienona hilseenä. [4] Yleensä toukka tuhoaa kokonaan 2-3 silmua ja päätyy lopuksi verson päätesilmuun.[1] Tuhoutuneista silmuista ei kehity lainkaan lehtiä eikä kukkia. [4] Latvasilmun tuhoutuessa oksat muuttuvat luutamaisiksi, mikä vaikeuttaa sadonkorjuuta.[3] Osasta silmuja, joihin toukat ovat tunkeutuneet myöhemmässä vaiheessa, voi kyllä kehittyä kituvia versoja, jotka myöhemmin kuihtuvat.[4] Lievää vioitusta ei yleensä huomata, mutta jos toukkia on runsaasti, voivat kokonaiset oksat tai pensaat jäädä lehdettömiksi.[9] Tuhot voivat muodostua suuriksi etenkin viileinä keväinä, jolloin silmujen kehitys on hidasta. Silmuvioitus heikentää myös tulevien vuosien sadontuottoa. Tuhot vaihtelevat vuosittain paljon, pahimmillaan silmuvioitus voi olla lähes täydellinen.[3]

Herukkakoi vioittaa meillä sekä musta- että punaherukkaa, joskus myös karviaista. Laji esiintyy yleensä Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta toukkien aiheuttamia tuhoja on todettu aina Pohjois-Suomea myöten.[4]

TorjuntaMuokkaa

Herukkakoin runsastuminen on pyrittävä estämään, koska vioitusten seuraukset vaikuttavat useita vuosia. Seuranta tehdään tarkkailemalla silmujen vioitusastetta keväisin tai käyttämällä feromonipyydyksiä.

Herukkakoita varten tarkkailupyydykset asetetaan touko-kesäkuun vaihteessa pensaisiin tai erillisiin tukikeppeihin korkeintaan pensaan latvuksen tasolle. Pyydyksen tehokas vaikutussäde ei ole tarkkaan tiedossa, mutta se on mahdollisesti yli 50 metriä. Riippuen tarkkailun tavoitteista pyydyksiä voidaan sijoittaa joko alueille missä on havaittu vioituksia tai koko viljelylohkon alueelle noin 100 metrin päähän toisistaan.[1]

Loispistiäisiä esiintyy yleisesti, mutta ne eivät pysty riittävästi estämään vioituksia. Sinitiainen etsii tehokkaasti toukkia keväällä. Kemiallinen torjunta on kuitenkin usein tarpeen. Torjunta voidaan kohdistaa talvehtimasta tuleviin toukkiin varhain keväällä, silmusta toiseen siirtyviin toukkiin silmujen kärkien vihertyessä tai täysikasvuisiin toukkiin ennen niiden koteloitumista. Aikuisten torjunta kukinnan jälkeen on myös mahdollista.[3] Kemialliseen torjuntaan sopivat pyretriini-valmisteet. Niitä käytetään juuri ennen kukintaa tehtäviin ruiskutuksiin.[7]

Jos kasvusto nuorennetaan leikkaamalla ja hävittämällä kaikki oksat huhtikuussa voidaan herukkakoin toukat hävittää pellolta. Jos kasvusto leikataan alkukesällä kukinnan loppuun mennessä estyy naaraiden muninta, kun kukkivia versoja ei kehity lainkaan. Torjuntakeinona nuorennusleikkaus edellyttää, että kaikki lähistön Ribes-kasvustot käsitellään samoin.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Tuovinen, T. 2002. Feromonien käyttö herukalla: herukansilmukoi, herukkakoi ja herukanlasisiipi. In: Herukan kasvinsuojeluseminaari, Jokioinen 4.3.2002. (Esitelmämoniste).
  2. a b c Daccordi, M., Triberti, P. & Zanetti, A. 1991. Perhosten maailma. Sipoo: Kustannus Oy Kolibri.
  3. a b c d e f g h i j k Tuovinen, T. 1997. Hedelmä- ja marjakasvien tuhoeläimet. Kasvinsuojeluseuran julkaisu n:o 89. Vaasa: Ykkös-Offset Oy.
  4. a b c d e f g h Köppä, P. 1961. Herukkakoi, vaarallinen herukan tuholainen. Puutarha 2/1961. Tikkurila: Tuhoeläintutkimuslaitos.
  5. Pellmyr, O. 1996. L. capitella (Clerk). Currant shoot borer.
  6. Saalas, U. 1943. Maatalouden tuho- ja hyötyeläimet. Otava.
  7. a b c Matala, V. 1993. Herukan viljely. Puutarhaliiton julkaisuja nro 269. Opas nro 27. Helsinki.
  8. Silvanovich, S. I. 1985. K biologii i ekologii smorodinnoi potchkovoi moli, povrezhdajushei nasashdenija chernuju smorodinu v Belorussii. Zanshita rastenii X.
  9. a b c d Jamalainen, E.A. & Kanervo, V. 1956. Kasvinsuojelu puutarhan tuotannon parantajana. Otava.

Aiheesta muuallaMuokkaa