Hermann Winkelmann (8. maaliskuuta 1849 Braunschweig, Saksa18. tammikuuta 1912 Wien, Itävalta-Unkari) oli saksalainen oopperalaulaja, äänialaltaan tenori.[1][2]

Hermann Winkelmann vuonna 1895.

Winkelmannin isä oli Zeitter & Winkelmann -pianonvalmistajayhtiön perustaja Christian Ludewig Theodor Winkelmann. Poika suunnitteli isänsä yritystoiminnan jatkamista ja lähtikin Pariisiin opiskelemaan pianonrakennusta. Siellä hän päätti kuitenkin suuntautua laulun alalle. Winkelmann aloitti laulukoulutuksen jo Pariisissa ja jatkoi sitä sitten Kochin johdolla Hannoverissa.[2] Winkelmann teki oopperadebyyttinsä vuonna 1875 Sondershausenissa Manricon roolissa Giuseppe Verdin oopperassa Trubaduuri.[1] Hän teki esiintymisiä Altenburgissa, Darmstadtissa ja Leipzigissa ennen asettumistaan Hampuriin ja liittymistään Hampurin valtionoopperaan vuonna 1878. Hampurissa Winkelmann osallistui Reininkullan (rooli: Loge, 1878) ja Jumalten tuhon (1879) paikallisiin ensiesityksiin. Siellä hän myös loi nimiroolin Anton Rubinsteinin Néron-oopperan kantaesityksessä vuonna 1879. Vuonna 1882 Winkelmann esiintyi Hampurin valtionoopperan Lontoon-matkalla Drury Lane -teatterissa Hans Richterin johdolla. Hän oli Lontoon ensimmäinen Tristan ja Isolde -oopperan Tristan ja Nürnbergin mestarilaulajat -oopperan Walther. Lisäksi hän esiintyi Lontoossa Lohengrinina ja Tannhäuserina sekä osallistui Ludwig van Beethovenin 9. sinfonian esitykseen.[2]

Richard Wagner henkilökohtaisesti valitsi Winkelmannin luomaan Parsifal-oopperan nimiroolin Bayreuthin musiikkijuhlilla 1882. Tässä roolissa hän jatkoi esiintymisiä Bayreuthissa vuoteen 1891. Usein hänen kanssaan esiintyi tuolloin Amalie Materna, joka loi samassa oopperassa Kundryn roolin. Vuonna 1884 Winkelmann esiintyi Yhdysvaltain Wagner-juhlilla New Yorkissa, Chicagossa, Bostonissa ja Cincinnatissa, esimerkiksi Theodore Thomasin johdolla. Hänen kanssaan kiersivät Emil Scaria ja Amalie Materna. Winkelmann pääsi Wienin hovi-/valtionoopperan jäseneksi vuonna 1883 ja sai siellä mainetta sankaritenorina tekemistään Wagner-tulkinnoista. Hän oli Wienin ensimmäinen Tristan (1883) ja tulkitsi lisäksi kaupungin ensimmäisenä Otellon nimiroolin.[2]

Oopperauransa ohella Winkelmann teki oratorio- ja liedesiintymisiä. Hän vetäytyi lavalta vuonna 1907. Winkelmannilta on olemassa joitain äänityksiä 1900-luvun alusta pianosäestyksellä. Myös Winkelmannin Hans-pojasta tuli oopperalaulaja.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Hermann Winkelmann Oxford Reference
  2. a b c d e Hermann Winkelmann (1847-1912) Mahler Foundation