Henry Heimlich

yhdysvaltalainen lääkäri

Henry Jay Heimlich (3. helmikuuta 1920 Wilmington, Delaware17. joulukuuta 2016 Cincinnati, Ohio[1]) oli yhdysvaltalainen lääkäri. Hän kehitti niin kutsutun Heimlichin otteen, jota käytetään ensiavussa tukehtumisen estämiseksi.

Heimlichin ote

Heimlich syntyi Wilmingtonissa Philip ja Mary Heimlichin pojaksi. Hänen keskimmäinen nimensä oli alun perin Judah, mutta hän muutti sen myöhemmällä iällään. Hän valmistui ensin Cornellin yliopistosta Bachelor of Arts -arvolla 1941 ja sitten lääketieteen tohtoriksi Weill Cornell Medical Collegesta vuonna 1943.

Heimlich meni 4. kesäkuuta 1951 naimisiin Jane Murrayn kanssa. Näyttelijä-ohjaaja Anson Williams on Heimlichin pikkuserkku.

Heimlich esitteli kehittämänsä ensiapumenetelmän kesäkuussa 1974, ja sen jälkeen menetelmän merkitys ensiavussa on kasvanut merkittäväksi. Sillä on pelastettu pelkästään Yhdysvalloissa yli 100 000 ihmistä.

Heimlich käytti kahdesti tositilanteessa kehittämäänsä otetta, ensimmäisen kerran vuonna 2003 pelastaessaan ravintolassa erään miehen. Toinen kerta tapahtui toukokuussa 2016 Cincinnatissa sijaitsevassa vanhainkodissa, jossa eräs nainen oli tukehtua hampurilaisen palaseen. Heimlich oli tuolloin 96-vuotias ja asui itse kyseisessä vanhainkodissa.[2]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.