Henrik Perret

Henrik Perret [pe'reː][1] (s. 8. toukokuuta 1946) on suomalainen teologi ja rovasti, joka toimi 2006–2013 Suomen teologisen instituutin pääsihteerinä.[2][3] Ennen kyseistä tehtäväänsä Perret on toiminut muun muassa kirkkoherrana Helsingissä sekä Medi-Helin puheenjohtajana 1993–1994 ja toiminnanjohtajana 1994–1996.

Vuonna 2006 Perret oli ehdolla Porvoon hiippakunnan piispanvaalissa ja pääsikin toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella hän jäi kuitenkin toiseksi. Hänen ehdokkuutensa herätti keskustelua, sillä hänet tunnetaan naispappeuden tiukkana vastustajana. Hän sanoi ennen piispanvaalia muun muassa, ettei vihkisi naista papiksi.[4][5]

Perret on Suomen teologisen instituutin tiedotuslehden Kulmakivi-lehden sekä Kristet perspektiv -lehden päätoimittaja.

LähteetMuokkaa

  1. Uttal av finlandssvenska efternamn Kotus. Viitattu 23.6.2018. (ruotsiksi)
  2. Henrik Perret ehdolle Porvoon piispanvaalissa 3.5.2006. Kirkon tiedotuskeskus. Viitattu 8.9.2011.
  3. Tiedote, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
  4. Porvoon piispaksi Gustav Björkstrand 4.10.2006. MTV3. Viitattu 8.9.2011.
  5. Yle

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä pappiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.