Hengityskuntoutus

Hengityskuntoutus on yhdysvaltalaisen National Institutes of Healthin (NIH) vuonna 1993 laatiman määritelmän mukaan hengityssairaille ja heidän perheilleen suunnattu monialainen palvelukokonaisuus, jonka tavoitteena on saavuttaa ja ylläpitää yksilön mahdollisimman suuri itsenäisyys ja toimintakyky.

Merkittävimmät hengityssairaudet ovat astma ja keuhkoahtaumatauti. Viime vuosina myös uniapnean merkitys on laajemmin tiedostettu. Hengityskuntoutus on kiinteästi hoitoon liittyvä toimenpidekokonaisuus, johon kuuluu useita elämäntapamuutoksia, erityisesti tupakoinnin lopettaminen.

Kansainvälisiä suosituksia

Brittiläisen hengityssairauksien lääkärijärjestön, British Thoracic Societyn mukaan hengityskuntoutuksen yleiset periaatteet ovat

• Kuntoutuksen tavoitteena on hengityssairautta potevien henkilöiden oireiden, vajaakuntoisuuden ja sosiaalisten haittojen vähentäminen ja toiminnallisen riippumattomuuden parantaminen
• Hoidon tulee olla lääketieteellisesti parhaalla mahdollisella tasolla ja se jatkuu kuntoutusprosessin rinnalla
• Kuntoutusprosessi sisältää fyysistä harjoittelua, sairautta koskevaa ohjausta ja tiedostusta, ravitsemuksellisia, psykologisia, sosiaalisia ja toiminnallisia interventioita
• Kuntoutuksen toteuttaa kuntoutujan yksilölliset tarpeet huomioon ottava moniammatillinen tiimi, jonka toimintaan osallistuvat myös kuntoutujan läheiset
• Kuntoutuksen tuloksellisuutta ja ohjelman sisältöä seurataan jatkuvasti toimintakykyisyyttä mittaavin ja arvioivin menetelmin

Kroonisten hengityssairauksien, erityisesti keuhkoahtaumataudin (KAT), väestöllisen merkityksen kasvua todistaa se, että viime vuosina on ilmestynyt useita laajoja hoito- ja kuntoutussuosituksia. British Thoracic Societyn (BTS) hengityskuntoutussuosituksen mukaan räätälöidyt moniammatilliset hengityskuntoutusohjelmat on useilla tutkimuksilla todettu vaikuttaviksi, koska ne lisäävät liikunnallisen harjoittelun kestävyyttä, parantavat toiminnallista terveydentilaa, vähentävät hengenahdistusta ja niillä on terveystaloudellista merkitystä.

BTS:n mukaan hengityskuntoutus on vaikuttavaa kaikissa toteutusmuodoissaan: laitoskuntoutuksena, sairaalan toteuttamana avokuntoutuksena, yhteisökuntoutuksena ja kotikuntoutuksena. BTS:n mukaan myös kustannusanalyysit osoittavat, että sairaalan johtama avokuntoutus on nykyisin kustannusvaikuttavin toimintatapa.

Kuntoutusprosessin muodostamasta kokonaisuudesta esitetään lausumassa seuraavat periaatteet:

• Kuntoutusohjelmasta vastaa hengityselinsairauksiin perehtynyt lääkäri. Hänen vastuullaan on myös kuntoutusohjelmaan valitseminen.
• Kuntoutusohjelmalla tulee olla terveydenhuoltokoulutuksen saanut vetäjä
• Henkilökunnan määrän tulee vaihdella potilaiden ominaisuuksien mukaan, mutta esimerkiksi liikuntaharjoittelussa henkilöstö/kuntoutuja suhteen tulee olla noin 1:8.
• Paikallisen henkilöstön tulee olla moniammatillista.
• Kaikkia kuntoutusprosessin vaiheita – lähetteet, tarpeen arviointi, valitseminen, kuntoutustoimenpiteet ja seuranta – varten tulee olla sovittuna menettelytavat ja vastuut.
• Kuntoutusohjelman toistuva arviointia on suositeltavaa.

British Thoracic Societyn hyväksymän hengityskuntoutusohjeen mukaan tutkimus on päätynyt seuraaviin tuloksiin, joiden tulisi muodostaa kuntoutusohjelma. Avokuntoutuksen tulee olla vähintään kuusi viikkoa fyysistä harjoittelua, potilasohjausta, psykologista ohjausta ja sosiaalisia interventioita. Fyysinen, aerobinen alaraajoja rasittava harjoittelu [kävely, pyöräily jne.] on ohjelman välttämätön osa, mutta myös yläraajojen ja lihasvoiman kehittämistä voidaan sisällyttää ohjelmaan. Yksilöllistä harjoitteluintensiteettiä on rekisteröitävä ja sitä voidaan lisätä sietokyvyn mukaan. Harjoitteluintensiteetin tulee olla 60–70 %: n tasolla. Alemmantasoinenkin harjoittelu on hyödyllistä ja lisähyötyä voidaan saada suuremman intensiteetin (85 %) harjoittelusta, jos taso voidaan saavuttaa. Harjoittelufrekvenssin tulee olla kolme harjoittelukertaa (20–30 min) viikossa ja vähintään kahden niistä tulee olla johdettuja harjoituksia. Lisähappea tulee antaa, kun kliinisesti merkittävä desaturaatio havaitaan harjoittelun aikana. Kuntoutusohjelman yhteydessä tulee toteuttaa laaja-alainen potilaan ja perheen ohjaus ja tiedottaminen sairauteen liittyvistä asioista. Yksilöllistä fysioterapiaa, ravitsemusta, toimintaterapiaa, tupakoinnin lopettamista ja elämän suunnittelua ja sosiaalista kanssakäymistä koskeva ohjaus on suositeltavaa.

Suomalaiset hoito-ohjelmat

Kaikkien keskeisten hengityssairauksien osalta on juuri päättynyt tai on edelleen käynnissä pitkäaikaiset kehittämisohjelmat:

• Astmaohjelma 1994–2004
• Keuhkoahtaumatautiohjelma 1998–2007
• Uniapneaohjelma 2002–2012

Kaavamaisesti hengityskuntoutuksen kokonaisuus taudin hallinnasta elämänhallintaan voidaan esittää kuutena vaiheena, jotka etenevät osittain rinnakkain:

1. hoidonopetus (lääkkeiden käyttö, oireiden hallinta, hoitoon hakeutuminen
2. hengitysfysioterapia (hengityselimistön toiminnallinen huolto)
3. liikunta (kävely, uinti ja muu ruumiillisen energian lisääminen)
4. psyykkinen hallinta (minäkuvan, sopeutumisen, itseohjauksen kehittäminen)
5. elämäntapaohjaus (esimerkiksi tupakoinnin lopettaminen, oikea ravitsemus, liikuntaharrastukset jne.)
6. sosiaalisten roolien haltuunotto (työ, perhe, sosiaalinen osallistuminen, elämäntehtävä)

Suomalaisissa hoito-ohjelmissa kuvataan yksityiskohtaisesti hengityssairauksien hoito ja siihen liittyvät tarvittavat kuntoutustoimenpiteet. Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin käyvän hoidon hankkeessa on julkaistu ohjeet astmasta ja keuhkoahtaumataudista.

Keuhkoahtaumatauti-ohjelma 1998–2007

Kuntoutuksella pyritään lisäämään potilaan yleisiä voimavaroja, vähentämään sairauden tai vammaisuuden yksilölle aiheuttamia haittoja sekä mahdollistamaan hänen sosiaalinen integroitumisensa yhteiskuntaan kykyjensä mukaan ja ikänsä edellyttämällä tavalla. Kuntoutuminen edellyttää sekä kuntoutujalta että kuntoutusta antavalta taholta aloitteellisuutta ja aktiivisuutta. Kuntoutuksesta, erityisesti kun sairaala- tai laitoskuntoutukseen on liitetty pitkäaikainen jatkuva kotikuntoutus, on osoitettu olevan hyötyä usealla tavalla.

Keuhkokuntoutuksen hyödyt ovat hengitystieoireiden väheneminen, pelokkuuden ja masennuksen väheneminen ja parantunut itsetunto, parantunut kyky hoitaa päivittäisiä toimintoja, lisääntynyt kunto, sairaalahoitopäivien väheneminen sekä osalla potilaista (happihoito) elämän piteneminen.

Astmaohjelma 1994–2004

Astmapotilaiden kuntoutus käsittää kaikki kuntoutuksen muodot: lääkinnällisen, ammatillisen ja sosiaalisen. Kuntoutustavoitteita toteuttavia hoitotoimenpiteitä ja erityissäädöksiin perustuvaa kuntoutusta ei voi erottaa jyrkästi toisistaan.

Uniapneaohjelma 2002–2012

Uniapneaa sairastavan kuntoutuksessa on ensisijaista omatoimiseen kuntoutumiseen ohjaaminen ja kannustaminen. Omatoimisessa kuntoutuksessa ovat keskeisiä: liikunta, laihdutus, painonhallinta ja tupakoinnista vieroitus sekä alkoholin liikakäytön estäminen. Kuntoutus tulisi pääsääntöisesti järjestää osana perusterveydenhuollon hoitoa avokuntoutuksena.

Lähteet

• Astmaohjelma 1994–2004. STM, 1994.
• Hengityssairaiden hyvä kuntoutuskäytäntö. Heli, 2004. ISBN 952-5348-13-X.
• Keuhkoahtaumataudin hoitosuositus. Duodecim, 2004.
• Krooninen keuhkoputkitulehdus ja keuhkoahtaumatauti. Valtakunnallinen ehkäisy- ja hoito-ohjelma 1998–2007. STM, 1998.
• Jaakko Lehtinen, Kaija Paljakka, MerviPuolanne, Ilpo Vilkkumaa: Kirjallisuuskatsaus hengityskuntoutuksesta. Heli, 2004. ISBN 952-5348-11-3.
• Pulmonary Rehabilitation. Thorax, 2001, nro 56.
• Valtakunnallinen uniapneaohjelma 2002–2012. STM, 2002.