Hengenpelastusmitali

ihmishengen pelastamisesta annettava palkinto Suomessa

Hengenpelastusmitali on Suomessa tasavallan presidentin myöntämä kunniamerkki, joka voidaan antaa tunnustukseksi toisen ihmisen hengen pelastamisesta uhkaavasta vaarasta joko erittäin neuvokkaalla ja rohkealla tai hengenvaaran uhalla tehdyllä teolla.[1] Mitaleita on myönnetty vuodesta 1920 lähtien.[2] Mitali ja sitä seuraava omistuskirja annetaan maksutta.

Ehdotus mitalin antamisesta tehdään anomuksella sille aluehallintovirastolle, jonka toimialueella teko on tehty tai jos teko on tehty ulkomailla, sille aluehallintovirastolle, jossa teon tehnyt henkilö on kirjoilla. Ehdotus on tehtävä viiden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jolloin teko on tehty, mutta erityisistä syistä myös myöhemmin. Aluehallintovirasto tekee selvityksen asiasta ja lähettää asiakirjat sekä lausuntonsa siitä hengenpelastusmitalilautakunnalle Etelä-Suomen aluehallintovirastoon. Hengenpelastusmitalilautakunta käsittelee ehdotuksia kerran vuodessa. Tämän jälkeen asia esitellään tasavallan presidentille.[2]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Hengenpelastusmitalit 8.4.2015. Aluehallintovirasto. Viitattu 6.6.2016.
  2. a b Saari, Tiina: Muisto onnistumisesta. Keskisuomalainen, 17.1.2010, s. 5.