Helena Kekkonen

Pulmu Helena Kekkonen (o.s. Nousiainen, 11. kesäkuuta 1926 Leppävirta – 13. toukokuuta 2014 Helsinki) oli suomalainen humanisti ja pasifisti, joka tuli kansainvälisesti tunnetuksi rauhankasvatuksen uranuurtajana. Vuonna 1981 hän sai ensimmäisenä Unescon perustaman rauhankasvatuspalkinnon.

Ura

Sota ja sen seuraukset varjostivat Nousiaisen pappisperheeseen vuonna 1926 syntyneen Helena Kekkosen lapsuutta ja nuoruutta ja saivat hänet jo varhain pohtimaan sodan ja rauhan kysymyksiä ja sodan vaikutuksia ihmisiin. Hän opiskeli Teknillisessä korkeakoulussa ja valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1951 pääaineenaan kemia. Tämän jälkeen hän toimi assistenttina Teknillisessä korkeakoulussa ja suoritti tekniikan lisensiaatin tutkinnon vuonna 1957. Kiinnostus yhteiskunnallisiin kysymyksiin sai hänet hakeutumaan opetustyöhön. Vuonna 1960 hän aloitti Helsingin kaupungin juuri perustaman laboratoriokoulun ensimmäisenä rehtorina, missä virassa hän toimi 14 vuotta. Työssään hän toteutti menestyksellisesti ajatustaan uudenlaisesta oppilaitoksesta, jossa opettajat ja oppilaat tavoittelisivat tasa-arvoisina ja yhdessä myös henkistä kasvua ja perehtyisivät ammatillisen osaamisen lisäksi yhteiskunnallisiin asioihin. Kehittääkseen toimintaansa edelleen Helena Kekkonen opiskeli aikuiskasvatusta Tampereen yliopistossa.

Helena Kekkosen elämä sai uuden suunnan, kun hän Sörnäisten keskusvankilassa toteuttamansa opetuskokeilun jälkeen ryhtyi viikonloppuisin opettamaan kemiaa Sörkan vangeille. Hän kiinnostui muun muassa Paolo Freiren kehittämästä sorrettujen pedagogiikasta ja dialogisesta oppimisesta, joka korostaa sitä, että vain toimimalla yhdessä ihmisten kanssa voi saavuttaa jotakin heidän kannaltaan autenttista. Vuonna 1974 Helena Kekkonen päätti luopua rehtorin toimestaan ja aloitti vapaaehtoisen työn päätoimisena opettajana vankilassa. Vangit valitsivat itse kurssien ja opintopiirien aiheet, jotka koskivat sekä yleismaailmallisia että omiin kokemuksiin liittyviä kysymyksiä. Kolmannen opetusvuoden jälkeen hän joutui kuitenkin lopettamaan etenkin vanginvartijoiden vastustuksen vuoksi; opetus vankiloissa oli ilmeisesti liian uutta ja Kekkonen oli ahkerasti puhunut ja kirjoittanut vankeinhoidon epäkohdista.

Helena Kekkosen omien sanojen mukaan ”ihanin aika elämässä” alkoi, kun hän siirtyi vuonna 1974 Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön (VSY) pääsihteeriksi (1974–1986) ja myöhemmin Rauhankasvatusinstituutin (RKI) pääsihteeriksi (1986–1990) keskittyen rauhankasvatus- ja kehitysyhteistyöhön. Tätä toimintaa hän myös jatkoi aktiivisesti koko loppuelämänsä. Hän toimi kansainvälisten ja kotimaisten järjestöjen tehtävissä ja kehitysyhteistyön koordinaattorina, kirjoitti julkaisuja ja kiersi tapahtumissa, oppilaitoksissa ja järjestöissä puhumassa rauhan, kansainvälisyyden ja eettisen kasvatuksen aiheista. VSY:n pääsihteerinä hän muun muassa oli aktiivisesti perustamassa kansainvälistä Peace Education Network -järjestöä ja käynnisti aikuiskasvattajien vuotuisen Meeting in Finland -tapahtuman, jonka hän järjesti 14 kertaa ja laajensi länsieurooppalaisesta tapahtumasta maailmanlaajuiseksi. Tutustuttuaan Etelä-Afrikan rotusortoa vastustavaan liikkeeseen hän käynnisti Eristetään Etelä-Afrikka -kampanjan (EELAK) Suomessa ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana 1984–1987.

Rauhankasvatusinstituutin Kasvatus Rauhaa Palvelemaan -toiminnassa tuettiin muun muassa kouluja ja lastenkoteja Afrikassa ja vastavuoroisia vierailuja ja kokemusten vaihtoa kehitysmaiden kasvattajien ja oppilaitosten kanssa. Tekniikka elämää palvelemaan -järjestön hankkeissa Helena Kekkonen kiinnitti erityistä huomiota humanistisen ja teknisen kulttuurin lähentämiseen. Hän piti tärkeänä lasten ja nuorten kasvatusta kansainväliseen solidaarisuuteen ja kävi ahkerasti puhumassa suomalaisissa kouluissa. Harvinaisen sytyttävänä puhujana hän onnistui poikkeuksetta saamaan oppilaat kiinnostumaan kehitysyhteistyöasioista ja tekemään taksvärkkejä hankkeiden taloudelliseksi tukemiseksi.

Helena Kekkosen julkaisutoiminta käsittää 7 kirjaa, satoja artikkeleita kotimaisiin ja ulkomaisiin julkaisuihin sekä kymmeniä opetusmonisteita. Hän toimitti rauhaa, aikuiskasvatusta ja kehitysyhteistyötä koskevia lehtiä Rauhankirje, Peace letter, Kasvatus rauhaa palvelemaan ja Toivon työtä vuosikymmenten ajan ja valmisti yhdessä Risto Kekkosen kanssa kahdeksan rauhankasvatusfilmiä. Hänestä tuli Oulun yliopiston kunniatohtori kasvatustieteellisen tiedekunnan promootiossa 1989 ja Helsingin yliopiston kunniatohtori filosofisen tiedekunnan promootiossa 2007.

Kaikessa rauhan- ja solidaarisuustyössä Helena Kekkosen saumattomana ja täydentävänä työparina oli hänen puolisonsa Risto Kekkonen.

Ajattelusta toimintaan

Helena Kekkosen rauhankasvatusfilosofia kehittyi hänen pitkän uransa aikana ja kokemustensa myötä. Tukipilareiksi ajattelulleen hän itse mainitsee Bertrand Russellin kirjoitukset, Erich Frommin kirjat sekä kokemuksensa kasvatuksen kentällä. Hän näki että sotien estäminen ja rauhantilan saavuttaminen maailmassa on mahdollista, mutta se edellyttää sekä uskoa ja toivoa että kansainvälistä solidaarisuutta ja globaalien kehitysongelmien ratkaisemista. Luottamus ja tuki YK:lle siinä tarkoituksessa kuuluu kaikkeen rauhantyöhön. Hän korostaa kuitenkin voimakkaasti jokaisen yksilön velvollisuuksia ja vastuuta. Rauhan rakentaminen on eettinen tehtävä ja velvoite. Jokaisen panos on merkittävä, ja yksilöiden kautta ja yhdessä toimimalla on mahdollista muuttaa maailmaa.

Rauhankasvatuksen pohjana ovat etiikka, universaalit arvot ja ihmiselämän syvällinen kunnioittaminen. Kasvatuksen tulee tukea ihmisen kokonaisvaltaista eettistä kasvua. Keskeisiä kasvatustavoitteita ovat kriittisyys, kommunikaatiotaitojen ja sosiaalisuuden kehittäminen, solidaarisuus ja auttamishalu. Rauhankasvatuksen pitäisi painottua empaattiseen ajatteluun ja sitä kautta toisten ihmisten ja kulttuurien ymmärtämiseen. Hän kritisoi nykyistä koulutusjärjestelmää erityisesti liiallisesta kilpailun korostamisesta.

Vaikka Helena Kekkonen kehitti monitahoisesti ja syvällisesti rauhankasvatusfilosofiaansa, hän piti välttämättömänä, että ei keskitytä vain teorioihin vaan kasvatus ohjaa ja johtaa aktiiviseen käytännön toimintaan. Hän arvosteli jossakin määrin rauhantutkimusta liiasta teoreettisuudesta ja rauhanjärjestöjä kapea-alaisuudesta. Rauhankasvatuksen menetelmissään hän yhdisti monipuolisesti tiedon, taiteen, yhteistyön, empatian ja vastuullisen toiminnan harjoittelun. Elämän mielekkyys syntyy eettisen kamppailun kautta ja vastuuseen kasvamisesta. Se merkitsee tiedon hankintaa yhteiskunnan ja maailman tilasta sekä tiedon sisäistämistä niin, että syntyy halu ja kyky maailman muuttamiseen. Pelkkä tieto ei riitä; taiteella on suuri merkitys tiedon syventämisessä ja väkivaltakulttuurin purkamisessa. Kasvuprosessin tulee näkyä itse kunkin arkielämässä ja käytännön toiminnassa .

Ehdottomana pasifistina Helena Kekkonen piti myös sotilaallista puolustusta esteenä maailman rauhalle, koska se perustuu väärään ihmiskäsitykseen ja viholliskuviin, joiden ylläpitäminen on kulttuurisen väkivallan muoto. Puolustuksen ja turvallisuuden varjolla suoritetaan rikoksia ihmisyyttä vastaan. Sodissa kärsivät eniten siviilit eli ne joita ”puolustetaan”. Hän ehdotti, että varustelumenoista kartutettaisiin vähitellen kehitysrahasto globaalien kehitystavoitteiden toteuttamiseksi.

Sitaatteja

Helena Kekkonen korosti kasvatuksen merkitystä todeten, että ”maailman ainoa toivo on kasvatuksessa, ihmisten muuttumisessa ja kasvamisessa kriittisesti ajatteleviksi, mutta myös empaattisiksi, sydämeltään herkiksi ihmisiksi, jotka kykenevät lämmöllä samaistumaan kaukaisenkin lähimmäisen osaan…” . ”Rauhankasvatuksen sisällyttäminen kaikkeen kasvatukseen sen jokaisella tasolla antaa toivoa ihmiskunnan asteittaisesta kypsymisestä aktiiviseen ihmiselämän suojelemiseen ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamiseen.”

Hän korosti yksittäisen ihmisen merkitystä rauhantyölle. ”Olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että rauhantyötä on koko arkinen elämä: jokapäiväisissä teoissa tai tekemättä jättämisissä näkyy itse kunkin eettinen vakaumus. Pieninkään rauhantyö ei ole turhaa, vaikka päämäärään on vielä tavattoman pitkä matka.”

Alustuspuheenvuorossaan Humanismin päivillä Kekkonen lausui muun muassa: ”…humanismini pohjana on tavoite toimia 'taistelevana, radikaalina humanistina', mikä tarkoittaa pyrkimystä aktiiviseen vaikuttamiseen maailman rakenteellisen ja avoimen väkivallan vähentämiseksi tai poistamiseksi. Jatkuvalla rauhaa edistävän taiteen käytöllä voi yrittää säilyttää herkkyyttä sekä toisaalta kehittää rohkeutta nykyisistä poikkeavien ratkaisujen etsimiseen yhteiskunnan ongelmiin.”

Tunnustuksia

• Suomen kristillisen rauhanliikkeen rauhanpalkinto 2005.
• Helen Prize -kunniakirja kansainvälisestä rauhankasvatustoiminnasta 2001
• Puolan valtion kultainen ansiomerkki kansainvälisestä rauhankasvatustyöstä 1984
• Vuoden Puhuja -titteli (Suomen logonomit ry) 1981
• Neuvostoliiton aikuiskasvattajien kultainen ansiomerkki 1982
• Unescon rauhankasvatuspalkinto 1981
• Mathilda Wrede -palkinto työstä vankien hyväksi 1976

Järjestötyötä

• Eristetään Etelä-Afrikka-kampanja, 1. puheenjohtaja ja hallituksen jäsen 1984–1991
• Tekniikka elämää palvelemaan ry:n perustajajäsen ja vpj. 1983-85, hallituksen jäsen 2005–2006
• International Council for Adult Education, hallituksen jäsen 1982–1990
• Women's International League for Peace and Freedom, Suomen osaston puheenjohtaja 1982–1985
• PEN (Peace Education Network) -yhdistyksen koordinaattori 1974–1990 ja Suomen PEN-yhdistyksen kutsujäsen 1982–
• Yrjö Kallisen Rauhanopiston kannatusyhdistyksen puheenjohtaja 1982–1985
• Avoimen yliopiston kehittämistoimikunnan jäsen 1979–1981
• Suomen Unesco-toimikunnan kasvatusjaoston jäsen 1978–1983
• Suomalaisten Kemistien seuran hallituksen jäsen 1971–1972

Kirjallisuutta

• Kekkonen, Helena: Ikkuna tulevaisuuteen.  Uusikaupunki: Uudenkaupungin kirjapaino Oy, 1982.
• Kekkonen Helena: Ihmisen oikeus inhimilliseen kasvuun ja rauhaan. Teoksessa Kekkonen H. & Eerola E. (toim.) Studia pax. Luentosarja YK:n rauhanvuotena 1986. Orivesi: Oriveden sanomalehti Oy.
• Kekkonen, Helena & Böök, Markku (toim.): Aukko muurissa. Helsinki: Rauhankasvatusinstituutti, 1989. ISBN 952-90-1331-0.
• Kekkonen Helena, Rauhan siltaa rakentamassa. Hämeenlinna: Karisto Oy. 1990.
• Kekkonen, Helena: Rauhankirja. Helsinki: Rauhankasvatusinstituutti, 1990. ISBN 952-90-2389-8.
• Kekkonen Helena, Rauhattoman rauhan puolesta. Teoksessa Honkameri S. & Alppi U-L. (toim.) Naisen 7 elämää. Juva: WSOY, 1998

Aiheesta muualla

• Kylänpää, Riitta, Nyt vasta näen. Otava 2009.
• Kömpelö insinööri rauhan ytimessä. Yliopisto, 2007, nro 5, s. 24, 25.
• Helena Kekkosen haastattelu Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
• Vaarallinen nainen. TV-dokumentti 1998.
• Helena Kekkosen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa