Heavenly on ranskalainen power metal -yhtye, jonka keulakuvana toimii laulaja Ben Sotto. Sotto myös säveltää ja sanoittaa lähes kaikki kappaleet. Yhtye levytti ensimmäisen albuminsa Coming from the Sky Kai Hansenin ohjastuksella vuonna 2000. Mukana oli myös Piet Sielck, jonka kanssa Hansen on aiemminkin tehnyt paljon yhteistyötä. Seuraavana vuonna ilmestyi toinen levy Sign of the Winner. Vuonna 2004 julkaistiin monien kriitikoidenlähde? ylistämä vampyyriaiheinen albumi Dust to Dust. Vuoden 2005 alussa kitaristi Fred Leclercq, basisti PE Pelission ja rumpali Maxence Pilo jättivät yhtyeen musiikillisten erimielisyyksien takia. Uusi ja nykyinen miehistö saatiin kasaan nopeasti. Heavenly on konsertoinut yhdessä muun muassa Stratovariuksen, Edguyn ja Lullacryn kanssa. Yhtyeen neljäs albumi kantaa nimeä Virus, joka julkaistiin vuonna 2006. Yhtye julkaisi Carpe Diem albumin vuonna 2009.

Heavenly esiintyy.

Jäsenet muokkaa

  • Benjamin Sotto – laulu
  • Olivier Lapauze – kitara
  • Frédéric Geai-Schmitt - basso
  • Nico Marco - koskettimet
  • Piwee Desfray - rummut

Entiset jäsenet

  • Frederic Leclercq - kitara
  • Pierre-Emmanuel Pelission - basso
  • Maxence Pilo - rummut
  • Chris Savourey - kitara
  • Laurent Jean - basso
  • Anthony Parker - kitara
  • Matthieu Plana – basso
  • Thomas Das Neves – rummut
  • Charley Corbiaux – kitara

Julkaisut muokkaa

  • Coming from the Sky DEMO (1998)
  • Coming from the Sky (2000)
  • Sign of the Winner (2001)
  • Dust to Dust (2004)
  • Virus (2006)
  • Carpe Diem (2009)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.