Heather North
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Pääosin lähteetön |
Heather May North Kenney (13. joulukuuta 1945 Pasadena, Kalifornia, Yhdysvallat – 30. marraskuuta 2017 Studio City, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on tehnyt muun muassa Scooby-Doo-sarjojen Daphne Blaken äänirooleja. Roolissa hän oli vakituisesti 1970-luvulta 1990-luvun animaatiosarjoihin ja elokuviin. Hän jatkoi roolissa myös 2000-luvulla muutamissa suoraan DVD:lle julkaistuissa elokuvissa.
Heather North | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Heather May North |
Syntynyt | 13. joulukuuta 1945 Pasadena, Kalifornia, Yhdysvallat |
Kuollut | 30. marraskuuta 2017 (71 vuotta) Studio City, Kalifornia, Yhdysvallat |
Näyttelijä | |
Taiteilijanimet |
Heather North Kenney Heather North Kenny |
Aktiivisena | 1965–2003 |
Merkittävät roolit |
Daphne Blake (Scooby-Doo, Where Are You!) |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Ura
muokkaaNorthin näyttelijänura televisiossa alkoi 1960-luvulla, jolloin hän esiintyi vuoteen 1971 asti televisiosarjassa Päivien viemää. Hän esiintyi myös Seesamtiessä vuosina 1968–1990. Hänet valittiin vuonna 1970 Stefanianna Christophersonin tilalle Scooby-Doo, Where Are You! -animaatiosarjan toiselle tuotantokaudelle. Ääninäyttelemisen ohella hän jatkoi televisiossa vierailurooleissa.
Perhe-elämä
muokkaaNorth oli naimisissa Wes Kenneyn, joka tunnetaan Päivien viemää -televisiosarjan tuottajana, kanssa vuodesta 1971 tämän kuolemaan 2015 saakka.
North kuoli 71-vuotiaana hengitystiehyttulehduksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen kotonaan Kaliforniassa 30. marraskuuta 2017.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ Mike Barnes: Heather North, Voice of Daphne on 'Scooby-Doo,' Dies at 71 The Hollywood Reporter. 19.12.2017. Viitattu 20.12.2017.
Aiheesta muualla
muokkaa- Voice Chasers (Arkistoitu – Internet Archive)
- TV.com (Arkistoitu – Internet Archive)