Harper & Brothers

yhdysvaltalainen kustantamo

Harper & Brothers oli huomattava yhdysvaltalainen kustantamo, joka vaikutti merkittävästi 1800-luvun Yhdysvaltain kirjallisuuteen, lehdistöön ja politiikkaan.

Fletcher, James, John ja Joseph Harper noin vuonna 1860.

Kustantamoa johtivat neljä Harperin suvun veljestä. Harperin perhe oli asettunut Long Islandille ennen Yhdysvaltain vapaussotaa. Sen neljä poikaa varttuivat ankarassa ja hurskaassa kodissa, jossa metodistisaarnaajat usein yöpyivät.[1]

Vanhin veljeksistä, vuonna 1795 syntynyt James Harper, meni 16-vuotiaana perheystävän kirjapainon harjoittelijaksi New Yorkiin. Vuonna 1817 James ja John perustivat oman kirjapainon, J. & J. Harperin. Nuoremmat veljekset Joseph Wesley Harper ja Fletcher Harper tulivat myöhemmin työskentelemään yritykseen ja sittemmin sen osakkaiksi.[1][2]

Yritys omaksui nimen Harper & Brothers vuonna 1833. Veljekset jakoivat työt siten, että James oli painotoiminnan johtaja, John liiketoiminnan johtaja ja tuotannon esimies, Wesley yrityksen päätoimittaja ja Fletcher toimitusjohtaja. Taloudellisen tuen jakaminen kirkoille sekä muille veljesten arvossa pitämille tahoille oli Wesleyn vastuulla. Harper & Brothers alkoi kirjapainotoiminnan lisäksi kustantaa aikakauslehtiä. Yrityksen ensimmäinen lehti oli vuonna 1850 aloittanut Harper’s New Monthly Magazine. Vuonna 1857 alettiin julkaista Harper’s Weekly –lehteä ja vuonna 1867 Harper’s Bazar -lehteä. Harper & Brothers julkaisi lisäksi New Monthly Magazine –lehteä, jossa julkaistiin sarjakertomuksina useita romaaneja. Useat johtavat yhdysvaltalaiset kirjailijat kirjoittivat lehteen lisäksi artikkeleja.[1]

Harper & Brothers oli teollistumisen varhaisajan johtavia kustantajia Yhdusvalloissa, ja sen julkaisemat Harper's New Monthly Magazine ja Harper's Weekly loivat 1850-luvulla perustan amerikkalaiselle massamedialle. Harper & Brothersin vaikutusvalta oli suurimmillaan Yhdysvaltain sisällissotaa seuranneina kolmena vuosikymmenenä. Tuolloin kustantamon julkaisemat oppikirjat, ammattikirjat ja aikakauslehdet ohjasivat kansallista ajattelua.[2] Harper’s Weekly houkutteli lukijoita julkaisemalla laadukkaita kuvituksia sekä Thomas Nastin purevia pilapiirroksia. Harper’s Weekly kampanjoi tarmokkaasti poliittisten ja yhteiskunnallisten uudistusten puolesta. Fletcher Harper onnistui myymään huomattavan määrän oppikirjoja New Yorkin kouluille vaikutusvaltaisen William M. Tweedin valtakaudella. Samaan aikaan Harperin veljekset kuitenkin antoivat Nastille vapaat kädet hyökätä lehdissään Tweedin korruptoitunutta hallintoa vastaan.[1]

Vuosisadan loppuun mennessä Harperia alettiin kuitenkin jo pitää vanhanaikaisena perhekustantamona, ja kiivaasti kehittyvä julkaisumarkkina pakotti Harper & Brothersin uudelleenorganisoimaan toimintaansa.[2] Harper & Brothers joutui pahoihin talousvaikeuksiin vuonna 1899. Pankkiiri John Pierpont Morgan pelasti yrityksen, mutta seuraavan vuonna Harperin perhe joutui luopumaan yrityksen omistuksesta.[1] Sittemmin yrityksen nimi muutettiin Harper & Row:ksi, kun Harper & Brothers ja Row, Peterson & Company fuusioituivat vuonna 1962. Muiden fuusioiden ja uudelleenjärjestelyjen jälkeen yritys on jatkanut 2000-luvun alussa toimintaansa nimellä HarperCollins, joka on nykyisin yksi maailman suurimmista kirjankustantamoista.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Harper Brothers Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.1.2023. (englanniksi)
  2. a b c d Harper & Brothers Encyclopedia.com. Viitattu 8.1.2023. (englanniksi)