Johanna ”Hansel” Mieth (9. huhtikuuta 1909[1]1998) oli Saksassa syntynyt kuvajournalisti, joka työskenteli Life-lehdelle. Hän kuvasi tunnetuimmissa otoksissaan yhdysvaltalaisia työväenluokkaisia ihmisiä 1930- ja 1940-luvuilla.

15-vuotiaana Mieth karkasi kotikylästään tulevan aviomiehensä Otto Hagelin (1909–1973) kanssa.[2] Muutamaa vuotta myöhemmin he muuttivat Yhdysvaltoihin, jossa he työskentelivät Suuren laman aikana maataloustöissä. He hankkivat käytetyn Leica-kameran, jolla alkoivat kuvata tapaamiaan maatyöläisiä. Life-lehti palkkasi Miethin vuonna 1937. Häntä ennen Lifessä oli työskennellyt vain yksi naispuolinen valokuvaaja, Margaret Bourke-White. Samaan aikaan Miethin kanssa Lifelle kuvasi myös Robert Capa, jonka kanssa Mieth ystävystyi.[1] Toisen maailmansodan aikana Mieth ja Hagel siirtyivät syrjäiselle seudulle Pohjois-Kaliforniaan, koska Hagelilla ei ollut Yhdysvaltain kansalaisuutta ja hänen piti vältellä internoiduksi joutumista.

Sotavuosina Mieth valokuvasi Yhdysvaltain ylläpitämille internointileireille vietyjä japanilaisia. 1950-luvulla hän menetti työnsä, koska ei oman kertomansa mukaan suostunut ilmiantamaan tovereitaan epäamerikkalaista toimintaa tutkivalle komitealle. Asiasta on jonkin verran ristiriitaista tietoa, mutta joka tapauksessa sekä Mieth että Hagel olivat useiden vuosien ajan FBI:n tarkkailemien henkilöiden listalla.[3] Tämän jälkeen Mieth ja Hagel elivät maatilallaan, jossa Mieth harrasti toisinaan taidemaalausta.

Kuvajournalismin kulta-aikana 1930–1950-luvuilla Miethin töitä julkaistiin kuvalehdissä maailmanlaajuisesti. Vuonna 2003 sai PBS-kanavalla ensi-iltansa hänestä kertova dokumentti Vagabond Photographer.[4] Saksalainen Zeitenspiegel-osuuskunta jakaa vuosittain Hansel Miethin mukaan nimetyn journalistipalkinnon.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b Hansel Mieth 1909 – 1998 The Library of Congress. Viitattu 25.8.2017. (englanniksi)
  2. Alinder, Mary Street: Group f.64, s. 174. Bloomsbury, 2014. ISBN 978-1-62040-555-0.
  3. Flamiano, Dolores: Women, Workers, and Race in LIFE Magazine: Hansel Mieth's Reform Photojournalism, 1934-1955. Routledge, 2016. ISBN 978-1472456304.
  4. Independent Lens. Hansel Mieth: Vagabond Photographer Pbs.org. Viitattu 25.8.2017.
  5. Hansel Mieth Prize Zeitenspiegel. Viitattu 25.8.2017.