Hannu ja Kerttu

saksalainen satu
Tämä artikkeli kertoo sadusta. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla Hannu ja Kerttu.

Hannu ja Kerttu (saks. Hänsel und Gretel) on saksalainen satu, joka julkaistiin kirjallisena ensimmäisen kerran Grimmin veljesten kokoelmassa Kinder- und Hausmärchen (1812). Myöhemmin Grimmit julkaisivat sadusta uusia, laajempia versioita. Satu kertoo neuvokkaista sisaruksista, jotka jouduttuaan hylätyiksi metsään pelastautuvat pahan noidan mökistä ja palaavat kotiin.[1]

Arthur Rackhamin piirros vuodelta 1909: Hannu ja Kerttu noidan ovella.

PerusjuoniMuokkaa

Köyhän puunhakkaajan perhe näkee nälkää, joten isä hylkää vaimonsa vaatimuksesta lapsensa Hannun ja Kertun metsään. Hannu yrittää merkitä reitin kivillä ja leivänmuruilla, mutta linnut syövät murut, eivätkä lapset enää löydä takaisin kotiin.[1]

Vaelleltuaan metsässä lapset päätyvät leivästä ja kakusta tehdylle mökille. Kun he alkavat jyrsiä seiniä, mökissä asuva sokea noita-akka pyytää lapset sisään ruokailemaan ja yöpymään. Hän kuitenkin vangitsee Hannun häkkiin tarkoituksenaan lihottaa poikaa ja sitten syödä hänet. Gretan noita määrää tekemään taloustöitä.[1]

Hannu yrittää hämätä sokeaa noitaa tarjoamalla tälle luunkappaleen sormensa sijasta kokeiltavaksi, mutta noita päättää kuitenkin jo laittaa Hannun pataan. Greta valmistaa uunin, mutta kun noita komentaa häntä uunin sisään tarkistamaan, onko uuni jo tarpeeksi kuuma, Greta teeskentelee ettei ymmärrä käskyä. Noita opastaa Gretaa menemällä itse uunin sisään, jolloin Greta sulkee uunin ja paistaa noidan kuoliaaksi.[1]

Pelastuttuaan noidalta lapset ottavat noidan aarteet mukaansa ja palaavat kotiin joen yli ankan selässä. Isä toivottaa heidät tervetulleiksi takaisin.[1]

HistoriaMuokkaa

AlkuperäMuokkaa

Grimmien mukaan heidän julkaisemansa ”Hannu ja Kerttu” pohjautuu hesseniläisiin tarinoihin. Tutkija Heinz Rölleken mukaan Grimmit kuulivat kertomuksen tuttavaltaan Dortchen Wildiltä.[1]

”Hannu ja Kerttu” on prototyypillinen ”lapset ja ihmissyöjähirviö” -kansansatu, jolla on useita suullisia ja kirjallisia analogioita. Tarinan yhtenä esikuvana on nähty Marie-Catharine d’Aulnoyn kertomus ”Finette Cendron” (1697). Sen alkupuolella on pitkälti samanlainen juonenkulku kuin ”Hannussa ja Kertussakin”, joskin erilaiset henkilöhahmot.[1]

1900-luvun lopulla luultiin jonkin aikaa, että satu olisi perustunut tositapaukseen 1600-luvulla. Kirjana julkaistu syntykertomus paljastui kuitenkin humoristi Hans Traxlerin sepittämäksi.[2][3]

Grimmien versiotMuokkaa

”Hannu ja Kerttu” on Saksassa ja muualla maailmassa yksi Grimmin veljesten tunnetuimmista saduista. Grimmin veljesten vuosina 1812–1850 julkaisemissa erilaisissa versioissa sadun perusjuoni säilyi samana, mutta siihen lisättiin kuvauksia motiiveista sekä visuaalisia aineksia. Lasten vanhempien kuvaus laajeni, ja neljännestä painoksesta lähtien lasten äitiä kutsuttiin äitipuoleksi. Myös leivänmuruja syöneet linnut ilmestyivät tarinaan vasta sen myöhemmissä versioissa.[1]

Muita versioitaMuokkaa

Grimmien lisäksi sadusta julkaisivat Saksassa omia versioitaan esimerkiksi Ludwig Bechstein (1845) ja August Stöber (1842). Engelbert Humperdinckin ooppera aiheesta sai ensiesityksensä vuonna 1893.[1]

TulkintojaMuokkaa

Sadun ruokateema, mukaan lukien nälän ja ihmissyönnin uhka, on tulkittu sosiohistoriallisesti viittauksiksi todellisiin nälänhätiin, ja psykologisesti viittauksiksi puutteeseen ja oraaliseen tyydytykseen. Sadun toinen teema on sisarusten epäitsekäs suhde, jossa kumpikin saa vuorollaan auttaa toista. Vanhempien suhde lapsiinsa muuttui paljon sadun eri versioiden välillä. Jotkut ovat tulkinneet psykoanalyyttisesti noidan surmaamisen vieneen hengen myös ilkeältä äitipuolelta, jotka näin nähdään yhtenä ja samana hahmona.[1]

PiparkakkutalotMuokkaa

Satu on innostanut saksalaisia kotileipureita tekemään jouluisin noita-akan mökkejä, piparkakkutaloja.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j Goldberg, Christine (toim. Haase, Donald): ”Hansel and Gretel”, The Greenwood Encyclopedia of Folktales and Fairy Tales (Volumes 1–3), s. 438–441. Greenwood Press, 2008. ISBN 978-0-313-33441-2.
  2. Die angebliche Hexe war eine Bäckerin Deutschlandfunk. (saksaksi)
  3. Hänsel und Gretel Mit falschem Bart 8.7.1964. Der Spiegel. (saksaksi)
  4. Piparkakkutalon taustalla leipurin kaamea kohtalo 22.12.2000. Verkkouutiset. Viitattu 28.6.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa