Hann. Münden

kaupunki Ala-Saksissa, Saksassa

Hann. Münden on kaupunki Göttingenin piirikunnassa Ala-Saksin osavaltiossa Saksan keskiosassa. Sen virallinen nimi oli vuoteen 1990 Münden. Nykyinen nimi on lyhenne historiallisesta nimestä Hannoversch Münden. Weser alkaa Hann. Mündenin keskustasta.

Hann. Münden
Hann. Münden
Hann. Münden
vaakuna
vaakuna

Hann. Münden

Koordinaatit: 51°25′N, 9°39′E

Valtio Saksa
Osavaltio Ala-Saksi
Piirikunta Göttingen
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 121,1 km²
Korkeus 123 m
Väkiluku (2018) 23 805
 – Väestötiheys 197 as./km²
Postinumero 34346
Suuntanumero(t) 05541









Hann. Mündenin sijainti Göttingenin piirikunnassa. Pienemmässä kuvassa piirikunnan sijainti Ala-Saksin osavaltiossa.

Maantiede

muokkaa
 
Hann. Mündenin raatihuoneen julkisivu edustaa Weserin renessanssia.

Hann. Münden on Ala-Saksin eteläisin kaupunki. Etelästä virtaava Fulda ja kaakosta virtaava Werra yhtyvät Hann.Mündenin alueella Weseriksi, joka virtaa edelleen pohjoisluoteeseen kohti Pohjanmerta. Hann. Mündeniä kutsutaan siten myös nimellä "Drei-Flüsse-Stadt" eli "kolmen joen kaupunki". Sen etäisyys Göttingenistä on noin 25 kilometriä lounaaseen, Kasselista noin 15 kilometriä koilliseen ja Hannoverista noin 105 kilometriä etelään.[1]

Hann. Mündenin keskusta sijaitsee kaupungin länsiosassa Fuldan, Werran ja Weserin risteyksessä. Kaupungin korkein kohta on Kleiner Steinberg, joka kohoaa noin 542 metriä merenpinnan yläpuolelle. Matalin kohta on Bursfeldessä kaupungin pohjoisosassa Weserin laaksossa 110 metriä mpy. Hann. Münden rajoittuu lännessä ja kaakossa Hessenin osavaltioon, lounaassa on Ala-Saksiin kuuluva Staufenbergin kunta.

Hann. Münden koostuu kantakaupungista ja kymmenestä osa-alueesta, jotka olivat vuoteen 1973 itsenäisiä kuntia. Kantakaupunki koostuu kuudesta kaupunginosasta.

Historia

muokkaa

Hann. Mündenin perustamisesta ei ole tarkkaa tietoa. Varhaisin maininta, joka viittaa alueella sijainneeseen kaupunkiin on vuodelta 1183. Nykyisen Altmündenin kaupunginosan alueella sijainneista Gimundista ja Hilwartshausenista on maininnat jo vuodelta 817 ja Hemelnistä vuodelta 834. Kaupunginmuuri, raatihuone ja kivisilta Werran yli rakennettiin 1200-luvulla. Münden sai tapulikaupungin oikeudet 1247, mistä alkoi talouden kukoistus ja Welfin suvun vuosisatoja kestänyt valtakausi. Oikeudet poistettiin 1823. Kaupunki koki historiansa vakavimman tulvan 22. heinäkuuta 1342. Kolmikymmenvuotisen sodan aikana erityisesti vuosi 1626 oli tuhoisa: suuri osa väestöstä sai surmansa.[2]

1800-luvulla Münden teollistui ja se kytkettiin rautatieverkkoon 1856. Welfien valta päättyi 1866, jolloin Hannoverin kuningaskunta lakkautettiin. Kansallissosialistisen kauden alussa 1933 Mündenistä karkotettiin satakunta juutalaista. Toisen maailmansodan lopussa 7. huhtikuuta 1945 Yhdysvaltain joukot ottivat "Mündenin linnoituksen" haltuunsa. Kaupunki selvisi sodasta vähin vaurioin, ja sodan jälkeen sen väkiluku kasvoi nopeasti yli 20 000:n. Mündeniin liitettiin kymmenen ympäristön maalaiskuntaa 1. tammikuuta 1973.[2]

Hann. Mündenin vanhakaupunki on edustava kokonaisuus ristikkotaloineen ja keskiaikaisine kirkkoineen, joihin lukeutuvat muiden muassa St. Blasius ja St. Ägidien. Weserin renessanssia edustaa Welfin suvun linna Welfenschloss Münden vanhankaupungin koilliskulmassa lähellä kolmen joen risteystä. Keskiaikainen kaupunginmuuri purettiin 1800-luvulla, mutta siitä on säilynyt muutama torni ja sen rakenteita hyödynnettiin aikoinaan uusien asuintalojen seininä.

Talous ja liikenne

muokkaa

Hann. Mündenissä on kolme teollisuusaluetta. Kaupungissa toimii muun muassa logistiikkayrityksiä ja valmistavaa teollisuutta. Ala-Saksin Poliisiakatemian sivutoimipiste työllistää niin ikään.

Hann. Mündenin rautatieasema kuuluu Saksan seitsenportaisessa rautatieasemaluokituksessa luokkaan 6. Se sijaitsee rataosuuksilla HannoverKassel ja Halle–Hann. Münden. Kaupunki sijaitsee Saksan halki Tanskan rajalta Itävallan rajalle kulkevan moottoritie BAB 7:n varrella.

Lähteet ja viitteet

muokkaa
  1. Entfernung von Hann. Münden nach_ Luftlinie.org. Viitattu 24.5.2020.
  2. a b Rückblick in die Geschichte Hann.muenden.de. Stadt Hann. Münden. Viitattu 24.5.2020.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: de:Hann. Münden