Hanging Garden

suomalainen yhtye

Hanging Garden on suomalainen Mikkelissä perustettu melodisen doom metalin yhtye.

Hanging Garden
Tiedot
Toiminnassa 2004–
Tyylilaji doom metal, melodinen death metal
Kotipaikka Mikkeli
Jäsenet

Toni Hatakka, laulu
Jussi Hämäläinen, kitara, laulu
Mikko Kolari, kitara
Jussi Kirves, basso
Sami Forsstén, rummut
Nino Hynninen, kosketinsoitin

Levy-yhtiö

Lifeforce Records, 2012–
Spikefarm Records, 2007–2010

Aiheesta muualla
hanging-garden.net

Yhtyeen perustivat laulaja Ari Nieminen sekä basisti Matti Reinola vuonna 2004. Pian tämän jälkeen rumpali Janne Jukarainen sekä kitaristit Mikko Kolari ja Saku Manninen liittyivät yhtyeeseen. Hanging Gardenin ensimmäinen studioalbumi, Inherit the Eden, julkaistiin helmikuussa 2007.

Toisen albumin kappaleiden kirjoittamisen aikoihin Sakun korvasi Jussi Hämäläinen. Toisen studioalbumin nauhoitukset aloitettiin heinäkuussa 2009. Albumi TEOTWAWKI julkaistiin saman vuoden marraskuussa. Keväällä 2010 Ari jätti yhtyeen, ja tilalle saapui Toni Hatakka (ent. Toivonen). Tämän jälkeen myös Janne lähti yhtyeestä, jonka korvasi Antti Ruokola. Antti Ruokola jätti yhtyeen juuri ennen Blackout Whiteout levyn valmistumista ja hänet korvasi Sami Forsstén. [1]

Vuoden 2011 lopulla Hanging Garden yhtyen mennessä nauhoittamaan rumpuja tulevaa albumiaan varten, yhtyeen viimeinen alkuperäisjäsen Matti Reinola lähti motivaation puutteessa. Hänet korvasi Jussi Kirves. Yhtye solmi levytyssopimuksen saksalaisen Lifeforce Recordsin kanssa syyskuussa 2012. Yhtyeen tuorein albumi, I Am Become, julkaistiin 27.10.2017.[2]

Jäsenet muokkaa

  • Toni Hatakka – laulu (2010–)
  • Riikka Hatakka - laulu (2019-)
  • Jussi Hämäläinen – kitara, laulu (2009–)
  • Mikko Kolari – kitara (2004–)
  • Jussi Kirves – basso (2011–)
  • Sami Forsstén – rummut (2015–)
  • Nino Hynninen – kosketinsoitin (2009-)

Entiset jäsenet muokkaa

  • Matti Reinola – kosketinsoitin, basso (2004–2011)
  • Janne Jukarainen – rummut (2004–2010)
  • Saku Manninen – kitara (2004–2009)
  • Ari Nieminen – laulu (2004–2010)
  • Antti Ruokola – rummut (2010–2015)

Diskografia muokkaa

Studioalbumit muokkaa

EP:t muokkaa

Demot muokkaa

  • Promo  (2006)

Lähteet muokkaa

  1. Biography – HANGING GARDEN www.hanging-garden.net. Arkistoitu 28.5.2017. Viitattu 29.5.2018. (englanniksi)
  2. http://www.hanging-garden.net/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Hanging Garden muokkasi kappaleitaan uuteen uskoon - toinen näyte tulevalta ep:ltä julki Inferno.fi. 3.4.2024. Viitattu 3.4.2024.

Aiheesta muualla muokkaa