Hamlet (yhtye)

suomalainen yhtye

Hamlet (myös nimellä Survival) oli vuonna 1973 perustettu lappeenrantalainen progressiivisen rockin yhtye. Hamletin ainoaksi jäänyt albumi Linnanherra julkaistiin vuonna 1977.[1]

Linnanherra-albumi jäi julkaisunsa aikaan liki täysin huomiotta, sillä yhtye ajautui riitoihin levy-yhtiönsä kanssa. Brittiläinen tuottaja Ian Churches halusi Survival-nimeä käyttäneen yhtyeen vaihtavan nimensä Hamletiksi ja pukeutuvan keskiaikaisiin asuihin. Yhtyeen vastahakoisuudesta huolimatta levy-yhtiö toteutti Churchesin vaatimukset. Melko pian levy vedettiin kuitenkin kokonaan pois markkinoilta. Yhtyeen albumi on tyyliltään psykedeelisestä rockista vaikutteita saanutta raskasta progressiivista rockia. [1] Rocket Records uudelleenjulkaisi albumin vuonna 2010.[2]

Hamletin hajoamisen jälkeen osa yhtyeen jäsenistä perusti rockabilly-vaikutteista musiikkia soittaneen Jam Rock Bandin.[2]

Kokoonpano

muokkaa
  • Jouko Nykter – laulu
  • Hannu Nykter – kitara ja laulu
  • Jouni Limingoja – basso ja laulu
  • Harri Kannela – kitara
  • Kalle Kähkönen – rummut

Diskografia

muokkaa

Albumit

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Hamlet - Linnanherra | Light In The Attic Records Light In The Attic Records. Arkistoitu 7.9.2018. Viitattu 7.9.2018.
  2. a b Rocket Records: Hamlet: Linnanherra www.rocket-records.com. Arkistoitu 19.3.2017. Viitattu 7.9.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa