Halkokari on Kokkolan kaupunginosa, jossa sijaitsi vielä 1800-luvulla vilkas satama. Muun muassa terva oli erittäin tärkeä vientituote ulkomaille. Tunnetuimpia tapahtumia sataman ajoilta on Halkokarin kahakka vuonna 1854, jolloin torjuttiin englantilaisten yritykset tuhota satama.[1] Halkokari sijaitsee meren läheisyydessä kaupungin pohjoispuolella, ja välimatka kaupungin keskustaan on noin 2 kilometriä. Halkokarin alueelta löytyy muun muassa suomenkielinen alakoulu Halkokarin koulu, kaksi lähikauppaa ja päiväkoti. Mustakarin purjehdusseura sijaitsee Halkokarilla, ja Mustakarilla toimii myös kesäravintola .[2] Ennen vuoden 1977 kuntaliitosta Halkokari kuului Kaarlelan kuntaan.[3]

Halkokarin kahakan muistomerkki

Halkokarin uimarantaa ei ole hoidettu Meripuiston rannan valmistumisen jälkeen, joten se on kasvanut umpeen. Kahakan muistomerkki sijaitsee Halkokarin uimarannan tuntumassa.


Lähteet

muokkaa
  1. Annikki Wiirilinna, Pertti Hyttinen: Oolannin sota ja Halkokarin kahakka Kokkola: Kokkolan kaupunki. Arkistoitu 28.12.2005. Viitattu 26.7.2008.
  2. Visit Kokkola: Visit Kokkola: Kaupunkilaisten vinkit matkailijoille: Meripuisto & Suntinvarsi 2/2 Visit Kokkola. torstai 28. elokuuta 2014. Viitattu 20.6.2021.
  3. http://timomeriluoto.kapsi.fi/KARTAT/Kaupunkikartat/Kokkola%20matkailukartta%201969.jpg
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.