Hakkōdan välikohtaus

onnettomuus

Hakkōdan välikohtaus (jap. 八甲田雪中行軍遭難事件, Hakkōda settchū kōgun sōnanjiken) on 23. tammikuuta 1902 tapahtunut onnettomuus Hakkōdan vuorilla, Japanissa. Onnettomuutta kutsutaan myös ”kuoleman marssiksi”. Kaikki alkoi, kun Aomorin viides jalkaväkirykmentti komennettiin sotaharjoituksiin Venäjä-Japanin sodan takia.selvennä Heidän tarkoituksensa oli harjoitella pakkasolosuhteita ja testata armeijan kalustoa.

Tapahtumien kulku muokkaa

Yksikkö lähti matkaan aamulla klo 6:55, 23. tammikuuta 1902. Tavoitteena oli kiivetä Tashiron kuumalle lähteelle. Noin kello 16.00 yksikkö saavutti Umatateban vuorenhuipun, joka oli vain neljän kilometrin päässä ensimmäisen päivän tavoitteesta. Sää alkoi kuitenkin pahentua, ja sitä seurasi lumimyrsky. Yksikkö kierteli monta päivää vuoristossa, kunnes 26. tammikuuta etsintäpartio lähetettiin etsimään kadonnutta rykmenttiä. He löysivät ensimmäisenä rykmentin kapteenin, jonka jälkeen pantiin käyntiin kuukausia kestänyt etsintäoperaatio. Rykmentin 210 jäsenestä 193 menehtyi. Hakkōdalla sattui vuonna 1997 toinen sotilasharjoitusten yhteydessä tapahtunut onnettomuus, kun 3 sotilasta menehtyi hengitettyään tulivuorikaasua.

Lähteet muokkaa