Hakavuoren kalliomaalaus

kalliomaalaus Jyväskylässä

Hakavuoren kalliomaalaus, tai myös Raidanlahden kalliomaalaus, sijaitsee siirtolohkareessa Keski-Suomessa Jyväskylässä Korpilahdella Raidanlahden kylässä. Kohde on Korpilahden kirkosta noin 11 kilometriä kaakkoon. [1]

Hakavuoren kalliomaalaus
Sijainti

Hakavuoren kalliomaalaus
Koordinaatit 61°59′17.5254″N, 25°45′5.8422″E
Valtio Suomi
Historia
Tyyppi kalliomaalaus

Löytyminen ja tutkimus muokkaa

Noin 100 metrin päässä suoritettiin vuonna 1991 varhaiskampakeraamisen asuinpaikan koekaivausta. Tässä yhteydessä Pekka Miettinen havaitsi heikon kalliomaalauksen siirtolohkareessa. Läheisempiä tutkimuksia maalauksesta ei tehty. Seudulla suoritettiin inventointi vuonna 2005. [2]

Saattaa olla, että asuinpaikkojen A ja B väestö tekivät maalaukset.

Muinainen ympäristö muokkaa

Maalattu siirtolohkare sijaitsee kivisen mäen luoteisrinteessä seuranaan muita samankokoisia siirtolohkareita mäen juurella. Matkaa Päijänteen rannalle on nykyään 250 metriä.[3] Läheiset kivikautiset asuinpaikat sijaitsevat Päijänteen tuulilta suojassa pienen lammen itäpuolella.[2][1]

Maalaukset muokkaa

Maalaukset sijaitsevat lohkareessa, joka on noin 3 metriä korkea ja 5 metriä leveä.[3] Maalaus on pahoin haalistunut ja jäkälän peitossa. Se sijaitsee lohkareen eteläisellä sileällä sivulla noin metrin korkeudella.[2] Punamaalisuttua on levinnyt laajemmalle alueelle, jonka sisään jäävät kolme osittain näkyvät hirveksi tunnistetut kuviot. Eräässä Ismo Luukosen digitaalisesti muokatussa valokuvassa hirvien terävät korvat erottuvat selvästi. Hirvet on maalattu kulkemaan peräkkäin vasemmalle.[4]

Antti Lahelma kirjoittaa havainneensa 5−6 hirveä, joista vasemmanpuoleiset näkyvät parhaiten. Kaksi ensimmäistä ovat 25 senttimetriä pitkiä ja kolmas on pienempi. [3]

Katso myös muokkaa

Seuraavat maalaukset ovat samalta alueelta tämän maalauksen kanssa:

Lähteet muokkaa

  • Lahelma, Antti: A Touch of Red: Archaeological And Ethnographic Approaches To Interpreting Finnish Rock Paintings. väitöskirja julkaistu sarjassa Iskos 15. Vaasa: The Finnish Antiquarian Society, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Luukkonen, Ismo: Hakavuori, valokuvia
  • Muinaisjäännösrekisteri: Hakavuori A-C Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 19.5.2010. Museovirasto. Viitattu 1.12.2012.
  • Muinaisjäännösrekisteri: Innala Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 4.11.2005. Museovirasto. Viitattu 1.12.2012.

Viitteet muokkaa

  1. a b Muinaisjäännösrekisteri: Innala Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 4.11.2005. Museovirasto. Viitattu 1.12.2012.
  2. a b c Muinaisjäännösrekisteri: Hakavuori A-C Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 19.5.2010. Museovirasto. Viitattu 1.12.2012.
  3. a b c Lahelma, Antti: A Touch of Red, 2008, s.226
  4. Luukkonen, Ismo: Hakavuori, valokuvia

Aiheesta muualla muokkaa