Haing S. Ngor (22. maaliskuuta 194025. helmikuuta 1996) oli amerikankambodžalainen lääkäri ja näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten Oscar-palkitusta roolityöstään elokuvassa Kuoleman kentät. Hän esittää elokuvassa kambodžalaista toimittajaa Dith Prania 1970-luvun Kambodžassa punaisten khmerien vallan alla.[1]

Haing S. Ngor
1986
1986
Henkilötiedot
Koko nimi Haing Somnang Ngor
Syntynyt22. maaliskuuta 1940
Samrong Yong, Takéo, Kambodža
Kuollut25. helmikuuta 1996 (ikä 55)
Los Angeles, Kalifornia
Näyttelijä
Merkittävät roolit Kuoleman kentät: Dith Pran
Taivas ja maa: Papa
Elämäni.
Palkinnot

Parhaan miessivuosan Oscar-palkinto
Parhaan miespääosan Bafta-palkinto
Golden Globe

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ura muokkaa

Ngor eli itsekin Kambodžassa punaisten khmerien hallitessa maata kovaotteisesti ja selviytyi piilottelemalla faktaa, että hän on synnytyslääkäri ja gynekologi. Koulutettuna ihmisenä hänet olisi tapettu Pol Potin ankaran hallituksen aikana. Punaisten khmerien kaaduttua vuonna 1979 Ngor työskenteli lääkärinä pakolaisleirillä Thaimaassa ja muutti Yhdysvaltoihin 30. elokuuta 1980.

Ngor teki ensimmäisen näyttelijänsuorituksensa Kuoleman kentissä ja voitti parhaan miessivuosan Oscarin lisäksi kaksi BAFTAa (paras miespääosa ja paras uusi tulokas) sekä parhaan sivuosan Golden Globen. Tämän jälkeen Ngor näytteli muutamissa elokuvissa, joista merkittävimmät olivat Oliver Stonen Taivas ja maa ja Elämäni.[2]

Kuolema muokkaa

Ngor ammuttiin 25. helmikuuta 1996 asuntonsa ulkopuolella Los Angelesissa.[3] Hänet ampuivat katujengin jäsenet, jotka vaativat Ngorilta tämän kaulassa ollutta medaljonkia. Medaljonki sisälsi hänen kuolleen vaimonsa kuvan. Ngorilta ei varastettu yhtään rahaa, vaikka lompakko sisälsi muutama sata dollaria käteistä. Tuolloin liikkui myös jonkin verran spekulaatioita siitä, että jengi oli toiminut punaisten khmerien sympatisoijien puolesta, mutta tätä ei ole koskaan todistettu.lähde?

Kolme 19-vuotiasta Oriental Lazy Boyz -jengin jäsentä pidätettiin ja asetettiin syytteeseen Ngorin murhasta. Jokaisen oikeudenkäynti käytiin Los Angelesin ylioikeudessa yksittäisissä istunnoissa. Tak Sun Tan tuomittiin 56, Indra Lim 26 vuodeksi ja Jason Chan elinkautiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta ehdonalaisuuteen.lähde?

Lähteet muokkaa

  1. Haing S. Ngor rottentomatoes.com. Viitattu 29.3.2024.
  2. Haing S. Ngor britannica.com. Viitattu 29.3.2024.
  3. Haing S. Ngor death: Was Oscar winner 'The Killing Fields' actor killed in gang-related robbery? economictimes.indiatimes.com. Viitattu 29.3.2024.

Aiheesta muualla muokkaa