Haikein terveisin (engl. Dear John) on vuonna 2010 ensi-iltansa saanut sota-aiheinen romanttinen draamaelokuva, jonka on ohjannut Lasse Hallström. Elokuvan pääosissa esiintyvät Channing Tatum ja Amanda Seyfried. Elokuva on Nicholas Sparksin romaanin sovitus. Elokuva kertoo nuoreen naiseen rakastuvasta sotilaasta, joka lyhyen yhdessäolon jälkeen joutuu takaisin armeijan palvelukseen. Pari päättää kirjoittaa toisilleen ahkerasti kirjeitä.

Haikein terveisin
Dear John
Ohjaaja Lasse Hallström
Käsikirjoittaja Jamie Linden
Perustuu Nicholas Sparksin romaaniin Dear John
Tuottaja
Säveltäjä Deborah Lurie
Kuvaaja Terry Stacey
Leikkaaja Kristina Boden
Lavastaja Summer Eubanks
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Screen Gems
Levittäjä Screen Gems
Netflix
Ensi-ilta
Kesto 108 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 25 000 000 dollaria[1]
Tuotto 114 977 104 dollaria[1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie
Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Erikoisjoukkoihin kuuluva sotilas John Tyree viettää lomaa Charlestonissa ja tapaa Savannahin, myös lomalla olevan opiskelijan. Viikon aikana pari rakastuu, ja John tapaa myös Savannahin perheen sekä naapurin Tim Wheddonin ja tämän autistisen Alan-pojan. Savannah tapaa Johnin syrjäänvetäytyvän isän, jolla on pakkomielle kerätä kolikoita, erityisesti niitä, joissa on valmistusvirhe. Kun Savannah toteaa, että myös Johnin isä saattaa olla enemmän tai vähemmän autistinen, John toteaa tuntevansa isänsä ilman kenenkään ulkopuolisen analyysejä. Poistuessaan paikalta raivostunut John lyö Savannahin rauhoittelevaa mutta tungettelevaa ystävää, Randya, ja vahingossa myös Timiä. John pyytää Timiltä ja Savannahilta anteeksi ja viettää vielä yhden illan Savannahin kanssa ennen paluutaan armeijan palvelukseen.

John ja Savannah jatkavat parisuhdettaan lähettämällä toisilleen kirjeitä. Pari haaveilee yhteisestä perhe-elämästä, kunhan John jättää armeijan. Syyskuun 11. päivän terroriteot saavat kuitenkin Johnin jatkamaan palvelustaan. Myöhemmin Savannah pitää pitkän tauon kirjoittamisessa, ja kun John vihdoin vastaanottaa kirjeen, Savannah ilmoittaa kihlautuneensa toisen miehen kanssa. John polttaa kaikki Savannahilta saamansa kirjeet. John haavoittuu sotatehtävissä ja häntä suositellaan palaamaan kotiin, mutta mies päättää jatkaa. Neljän vuoden jälkeen John saa kuulla, että hänen isänsä on sairastunut vakavasti. John palaa kotiin ja tapaa isänsä sairaalassa. John kertoo isälleen, kuinka hän haavoituttuaan ajatteli viimeisenä asiana isäänsä, elämänsä tärkeintä henkilöä. Pian Johnin isä kuolee.

John kohtaa Savannahin ja tajuaa, että tämä on naimisissa Timin kanssa. John käy sairaalassa tapaamassa lymfoomasta kärsivää Timiä, joka kertoo, ettei Savannah ole missään vaiheessa unohtanut Johnia ja rakastaa tätä yhä. John käy Savannahin luona lounaalla ja kysyy, miksei tämä koskaan edes soittanut hänelle. Savannah sanoo, että pelkästään Johnin äänen kuuleminen olisi muuttanut hänen mielensä. Yksinäisyydestä kärsinyt Savannah uskoi olevansa avuksi Timille ja Alanille. John hyvästelee Savannahin ja jättää tämän surun murtamaksi, mutta lähdettyään John tajuaa, ettei voi elää päätöksensä kanssa. John myy isänsä suuren kolikkokokoelman ja saamillaan rahoilla kustantaa Timin sairaalahoidon, mutta pian John saa Savannahilta kirjeen, jossa tämä kertoo Timin kuolleen. Myöhemmin John lähtee armeijasta, ja siviilielämään palatessaan hän kohtaa kahvilassa Savannahin, ja kaksikko halaa toisiaan lämpimästi.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa

muokkaa
 Channing Tatum  John Tyree  
 Amanda Seyfried  Savannah Curtis  
 Richard Jenkins  Bill Tyree  
 Henry Thomas  Tim Wheddon  
 D.J. Cotrona  Noodles  
 Cullen Moss  Rooster (Dan Rooney)  
 Gavin McCulley  Starks  
 Jose Lucena Jr.  Berry  
 Keith Robinson  Kapteeni Stone  
 Scott Porter  Randy  
 Leslea Fisher  Susan  
 William Howard Bowman  Daniels  

Lähteet

muokkaa
  1. a b Dear John boxofficemojo.com. Viitattu 12.8.2011. (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.