Haaveet, haaveet

Pariisin Kevään kappale
”Haaveet, haaveet”
Pariisin Kevät
Singlen ”Haaveet, haaveet” kansikuva
Singlen tiedot
 Julkaistu 17. marraskuuta 2023[1]
 Formaatti digitaalinen
 Tekijä(t)
 Tuottaja(t)
  • Arto Tuunela
  • Artturi Taira
  • Miikka Koivisto
 Tyylilaji pop
 Kesto 03.01
 Levy-yhtiö Fullsteam Records
Pariisin Kevään muut singlet
Onks se rakkautta
2019
”Haaveet, haaveet”
2023
Fantasiaa
2024

Haaveet, haaveet on Pariisin Kevät -yhtyeen kappale, joka julkaistiin 17. marraskuuta 2023. Se on ensimmäinen single yhtyeen toistaiseksi julkaisemattomalta kahdeksannelta albumilta ja yhtyeen ensimmäinen julkaisu yli neljä vuotta kestäneen tauon jälkeen; edellinen albumi Reuna julkaistiin elokuussa 2019. Tulevan albumin toinen single ”Fantasiaa” julkaistiin helmikuussa 2024.

Kappaleen on sanoittanut Arto Tuunela sekä säveltänyt Tuunelan lisäksi Artturi Taira. Tuunela on sanonut kappaleen olevan ”hyvä esittely ja johdanto tulevalle albumille” ja kuvaillut sitä muun muassa ”lauluksi tutun ja turvallisen hylkäämisestä” sekä ”halusta mennä kohti tuntematonta”.[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Korpi, Ari: Neljän vuoden levytystauko ohi – Pariisin Kevät julkaisee uutta musiikkia aivan pian Rumba. 16.11.2023. Viitattu 26.2.2024.
  2. Kuusela, Niko: Pariisin Kevät palaa yli neljä vuotta kestäneeltä tauoltaan Kaaoszine. 19.11.2023. Viitattu 26.2.2024.
Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.