Hans von Kaltenborn (9. heinäkuuta 1878 Milwaukee, Wisconsin14. kesäkuuta 1965 New York, New York) oli yhdysvaltalainen radiokommentaattori. Hän opiskeli Harvardin yliopistossa politiikan tutkimusta ja valmistui vuonna 1909. Hän aloitti newyorkilaisella radioasemalla vuonna 1922. Tunnetuksi Kaltenborn tuli vuonna 1938 Münchenin sopimusta ja sudeettialueiden miehitystä käsittelevien lähetystensä ansioista. Vuodesta 1940 alkaen Kaltenborn toimi NBC:llä. Hän oli presidentti Franklin D. Rooseveltin ja Yhdysvaltain ulkopoliitikan tukija, mutta hän kritisoi muun muassa ammattiliittoja, joiden toiminnan hän koki haittaavan sotatuotantoa. Lakkojen arvostelu jatkui myös sodan jälkeen. Kritiikin seurauksena ammattiliitot boikotoivat Kaltenbornin radio-ohjelmaa, tosin epäonnistuneesti. Kaltenbornin ura kääntyi laskuun television myötä, sillä televisioon haluttiin neutraalimpia esiintyjiä, eikä hänen radiossa hyvin toiminut esiintymistyylinsä ollut enää vakuuttava. Kaltenborn lopetti säännölliset radioesiintymiset vuonna 1955.[1]

H. V. Kaltenborn
Henkilötiedot
Syntynyt9. heinäkuuta 1878
Milwaukee, Wisconsin, Yhdysvallat
Kuollut14. kesäkuuta 1965 (86 vuotta)
New York, New York
Kansalaisuus Yhdysvaltain
Ammatti radiotoimittaja

Lähteet muokkaa

  1. James Gilbert Ryan ja Leonard C. Schlup (toim.): ”Kaltenborn, Hans Von "H.V."”, Historical Dictionary of the 1940s, s. 209. M.E.Sharpe, 2006. ISBN 076560440X. Google Books (viitattu 2.7.2010). (englanniksi)