Höyryvihellin

(Ohjattu sivulta Höyrypilli)

Höyryvihellin, puhekielessä höyrypilli, visla tai visseli, on höyrykattiloihin liittyvä merkinantolaite.

Jokioisten museorautatien H K Porter -veturin höyryviheltimet

Eri tyypit muokkaa

Höyryviheltimiä on olemassa monen kokoisia ja tyyppisiä; höyryvetureissa on yleensä kaksi eri kokoista, joista toisessa on korkea ja toisessa matala ääni. Niitä käytetään ohjailu- ja varoitusmerkkien antamiseen. Höyrylaivoissa voi ollayksi tai useampia viheltimiä, joiden ääni vaihtelee laivasta toiseen.

Tehtaanpillit muokkaa

Myös höyryvoimaa käyttävissä teollisuuslaitoksissa on viheltimiä; ne ovat useimmiten korkeaäänisiä. Aina 1960-luvulle asti monissa tehtaissa annettiin työajan alku- ja loppumerkit höyryviheltimellä. Joillakin tehtailla höyryvihellin korvattiin 50-luvulla sähkösireenillä.

Rakenne muokkaa

Höyryvihellin on yksinkertaisimmillaan vain tavallisen pillin rakenteella varustettu putki, jossa on jousikuormitettu sulkuventtiili. Vetureissa suuaukon ympärillä on tavallisesti kaksi eräänlaisen katkaistun pallon muodostavaa puolipyöreätä kupua, joiden koko ja muotoilu vaikuttavat viheltimen ääneen. Veturien viheltimiä käytetään normaalisti vetovaijerien avulla; suuremmissa vetureissa vaijereille on käyttökahvat; karkea vihellin on merkitty punaisella ja korkeaääninen mustalla. Laitosten pilleissä on yleensä kauko-ohjaus.

Lähteet muokkaa

  • Mikko Ivalo: Höyryveturit ja niiden hoito