Härkälän kartano
Härkälän kartano on kartano Someron Härkälän kylässä, Kirkkojärven rannalla vähän matkaa Someron keskustaajamasta länteen.
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/a/a8/HarkalaSomero1840.jpg/250px-HarkalaSomero1840.jpg)
Härkälä mainitaan säterikartanona ensi kerran vuosia 1613–1614 koskevassa rälssitilojen luettelossa, mutta on saattanut olla olemassa jo 1500-luvun puolella, jolloin ratsumestari Antti eli Anders Laurinpoika, Puotilan herra, sai sieltä läänityksen, johon alue kuului.[1]
Kun kartano siirtyi Suomen valtion omistukseen, se palstoitettiin vuonna 1907.[1] Vuonna 1920 kartano siirtyi Someron kunnan omistukseen, ja päärakennus oli vuosina 1920–1978 kunnalliskotina.[1][2][3] Vuonna 1978 kartano siirtyi yksityisomistukseen ja oli sen jälkeen useilla omistajilla mm. ateljee-, kesäasunto- ja varastokäytössä. 2000-luvulla kartano on toiminut juhlapaikkana.[1][3]
Päärakennus on pystytetty 1800-luvun lopulla. Sen kaakkoispuolelle rakennettiin 1930-luvulla sairaalarakennus. Kartanon kivinavetta on vuodelta 1890.[4] 1900-luvun alussa Härkälän rakennuskantaan kuului myös suuri tuulimylly, jonka rakennusajankohdaksi on arvioitu 1897–1899. Mylly jäi käytöstä vaurioiduttuaan pahoin myrskyssä vuonna 1925.[1] Vanhin rakenne kartanon alueella lienee 1600-luvulta oleva holvikellari, jonka kunnostaminen aloitettiin Museoviraston entistämisavustuksella vuonna 2009.[5][6][7]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Pertti Toukkari, Härkälän kartanon historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Salon seudun merkittäviä rakennuskokonaisuuksia[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Kärki, Manu: Uutisia Somerolta ja Somerniemeltä, s. 27. Somero: Amanita, 2008. ISBN 978-952-5330-26-7.
- ↑ Lehtonen, Kaarin: Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 208. Turku: [Turun maakuntamuseo], 1990. ISBN 951-9125-77-9.
- ↑ Haaga, Johanna: Härkälän kartanon holvit kunnostetaan. 1600-luvulta säilynyt holvikellari löytyi lähes vahingossa. Forssan Lehti, 6.7.2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.7.2009. [vanhentunut linkki]
- ↑ Entistämisavustukset 2009 Museovirasto. Viitattu 7.7.2009.
- ↑ Suominen-Hurme, Soili: Kellarilöytö Härkälän kartanossa. Someron Joulu, 2009, s. 14-15. Somero: Somero-Seura.
Aiheesta muualla
muokkaa