Gustaf Alfons Federley
Gustaf Alfons Federley (15. maaliskuuta 1826 Turku – 3. elokuuta 1886 Helsingin pitäjä) oli suomalainen Venäjän keisarillisen laivaston kontra-amiraali.[1]
Federleyn vanhemmat olivat Suomen Pankin ylijohtaja, kollegiasessori Axel Federley ja kreivitär Wilhelmina Gustafva Charlotta Armfelt ja puoliso vuodesta 1855 Fredrika Lovisa Konstantia Munsterhjelm, everstiluutnantti Anders Lorenz Munsterhjelmin tytär.[1]
Federley opiskeli Helsingfors Lyceumissa 1833–1837 ja jatkoi opintojaan Pietarin merikadettikoulussa. Valmistuttuaan koulusta hänet määrättiin 1842 gardemarinina palvelukseen Itämeren laivastoon ja siirrettiin midshipsmaniksi ylennettynä 22. meriekipaasiin 1844. Vuonna 1845 hän palveli fregatti Avroran Itämeren purjehduksilla, vuonna 1846 hänet siirrettiin 1. Suomen meriekipaasiin, jossa hän palveli tammikuuhun 1854 saakka. Hän purjehti Pohjanmerellä fregatti Melpomenella 1847 ja linjalaiva Leipzigilla 1848–1849. Luutnantiksi Federley yleni 1849. Seuraavana vuonna hän osallistui kuljetusalus Volgan purjehduksiin Kronstadtin ja Viaporin välillä, sitten Finlandia-aluksen risteilyihin Itämerellä ja 1852–1853 höyryfregatti Rjurikin ja höyrylaiva Pospeštnyin risteilyihin Turun saaristossa.[1]
Tammikuussa 1854 Federley siirrettiin 2. Suomen meriekipaasin 1. komppanian päälliköksi. Krimin sodan aikana 1854–1855 hän puolusti Viaporin linnoitusta ja toimi vuonna 1855 Kuninkaansaaren 1. patterin päällikkönä. Sodan jälkeen 1856 hänet siirrettiin takaisin 1. Suomen meriekipaasiin ja hän toimi potkuriveneiden Metsh ja Tresk päällikkönä Suomenlahdella 1857–1862. Kun 1. Suomen meriekipaasi muuttui 1862 1. Suomen kaaderiekipaasiksi, Federley jatkoi palvelustaan sen 1. komppaniassa, jonka päälliköksi hän tuli 1863. Toukokuussa samana vuonna hänet nimitettiin potkurivene Lihatšin päälliköksi Viaporin redillä ja edelleen potkurivene Tumanin päälliköksi. Hänet siirrettiin potkurivene Koršunin päälliköksi syksyllä 1866.[1]
Federley ylennettiin kapteeniluutnantiksi 1864, 2. luokan kapteeniksi 1872 ja 1. luokan kapteeniksi 1876. Vuonna 1878 hänet määrättiin 1. Suomen kaaderiekipaasin komentajaksi. Hän hoiti tehtävää aina vuoteen 1880 asti, jolloin ekipaasi lopetettiin. Eron sotapalveluksesta hän sai kontra-amiraalina heinäkuussa 1880.[1]