Guatemalan kuppakokeet

Yhdysvaltojen tekemien ihmiskokeiden sarja

Guatemalan kuppakokeet olivat Yhdysvaltain vuosina 1946–1948 tekemiä ihmiskokeita, joissa lääkärit tartuttivat seksitauteja guatemalalaisiin vankeihin, sotilaisiin ja mielenterveyspotilaisiin näiden tietämättä. Tutkimuksen tarkoituksena oli luultavasti tutkia penisilliinin vaikutusta muun muassa kupan ja tippurin hoidossa ja ehkäisyssä.

Guatemala

Tutkimusta varten tartutettuja prostituoituja käytettiin tartuttamaan sotilaita ja vankeja. Kun näin ei saatu tarpeeksi tartuntoja, tutkijat alkoivat rokottaa tartuntabakteereita suoraan henkilöiden elimistöön, ja mukaan otettiin sotilaiden ja vankien lisäksi potilaita psykiatrisesta sairaalasta. Tartutettuja oli noin 1 300 henkilöä, joista noin puolet saivat hoitoa löydetyn tutkimusmateriaalin mukaan. Lisäksi yli viidelle tuhannelle ihmiselle tehtiin kokeita, joiden tarkoitus oli parantaa diagnostiikkaa. Heidän joukossaan oli lapsia sekä Yhdysvaltain ilmavoimien henkilöstöä Guatemalassa olevasta tukikohdasta. Guatemalalaiset viranomaiset olivat antaneet Yhdysvalloille luvan tehdä kokeet.[1][2]

National Institutes of Healthin (NIH) johtajan Francis Collinsin mukaan Yhdysvalloissa toteutettiin noihin aikoihin 40 samantyyppistä projektia, joissa tauteja tartutettiin potilaisiin.[3]

Toimintaa johti Yhdysvaltain terveysministeriön alainen lääkäri John Cutler (k. 2003), joka myöhemmin osallistui myös pahamaineisiin Tuskegeen kuppakokeisiin. Tiedot tutkimuksista salattiin 64 vuodeksi, kunnes Wellesley Collegen tutkija Susan M. Reverby löysi aineiston ja toimitti sen julkisuuteen vuonna 2010.

Lokakuussa 2010 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama pahoitteli tapahtunutta puhelimitse Guatemalan presidentti Alvaro Colomille ja tuomitsi epäeettisen menettelyn. Colomin mukaan kokeet olivat rikos ihmisyyttä vastaan, ja hän ilmoitti maansa harkitsevan asian viemistä kansainväliseen oikeuteen.[4]

Vuonna 2015 nostettiin siviilikanne Johns Hopkinsin yliopistoa, lääkeyhtiö Bristol-Myers Squibbia ja Rockefeller-säätiötä vastaan. Vuonna 2019 liittovaltion tuomioistuin Marylandissa päätti, että haastetut joutuvat vastaamaan kanteeseen oikeudessa.[5]

Lähteet muokkaa

  1. "Ethically impossible" STD Research in Guatemala from 1946 to 1948 (PDF) (Sivu 18 eli Preface s. 6) Syyskuu 2011. Presidential Commission for the Study of Bioethical Issues. Arkistoitu 23.12.2016. Viitattu 24.1.2017. (englanniksi)
  2. Fact Sheet on the 1946-1948 U.S. Public Health Service Sexually Transmitted Diseases (STD) Inoculation Study U.S. Department of Health & Human Services. Arkistoitu 25.4.2013. Viitattu 24.1.2017. (englanniksi)
  3. http://www.independent.co.uk/news/world/americas/us-apologises-for-40s-syphilis-study-in-guatemala-2095794.html
  4. Fox, Maggie: U.S. apologizes for syphilis experiment in Guatemala Reuters.com. 1.10.2010. Viitattu 23.1.2017. (englanniksi)
  5. Satoihin ihmisiin tartutettiin salaa suku­puoli­tauti Guatemalassa – lääke­jätti ja yli­opisto voivat joutua maksamaan ihmis­kokeista jopa miljardin Ilta-Sanomat. 5.1.2019. Viitattu 6.1.2019.

Aiheesta muualla muokkaa