Goryō (jap. 御霊) on nimitys japanilaisessa kansanperinteessä esiintyville pahantahtoisille kummituksille.

Japanin Heian-kaudella goryōt olivat poliittisen salajuonittelun tuloksena kuolleiden ylimystön jäsenten kummituksia, jotka aiheuttivat esimerkiksi luonnonkatastrofeja, tauteja ja sotia. Goryōn henkilöllisyys saatettiin päätellä selvänäkemisellä tai nekromantialla. Goryōt saatettiin lepyttää korottamalla nämä jumaluuden asemaan (goryō-shin eli "goryō-henget"). Myöhemmin heräsi uskomus, että kenestä tahansa saattoi tulla kuolemansa jälkeen goryō mikäli henkilö näin kuolemansa hetkellä toivoi tai jos hän kuoli tapaturmaisesti tai muuten epätavallisissa olosuhteissa. Goryōiden aiheuttamien onnettomuuksien välttämiseksi syntyi useita eri tapoja, joita olivat esimerkiksi nenbutsu, shugendō ja in’yō-taikuus. Eri tavat johdettiin buddhalaisuudesta, šintolaisuudesta ja taolaisuudesta. Goryōihin liittyvät uskomuset elävät edelleen etenkin Japanin maaseudulla, jossa ennenaikaisesti kuolleiden henkien lepyttelemiseksi pidetään muistotilaisuuksia.[1]

Lähteet muokkaa

  1. Britannica Encyclopedia of World Religions, s. 385. Encyclopædia Britannica, 2006. ISBN 978-1-59339-491-2. (englanniksi)