Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä. Autiomaasta kertoo artikkeli Gobi.

Gob on kanadalainen Vancouverista kotoisin oleva punkrockyhtye, joka on perustettu vuonna 1994. Yhtye on menestynyt Pohjois-Amerikassa, pääosin kotimaassaan Kanadassa, mutta Euroopassa sitä ei juuri tunneta. Gobin läpimurtokappale Yhdysvalloissa oli vuonna 2000 ilmestynyt ”I Hear You Calling”, josta on tehty kolme erilaista versiota. Yhtyeen musiikkia on kuultu Suomessa laajalti videopelien kautta. Gobin perustajajäsenet Tom Thacker ja Theo Goutzinakis perustivat yhtyeen nimellä Tommy’s Bisquit jo 15-vuotiaina.

Gob
Tiedot
Toiminnassa 1994
Tyylilaji punk, rock, pop-punk
Kotipaikka Vancouver, Kanada
Laulukieli englanti
Jäsenet

Theo Goutzinakis
Tom Thacker
Gabe Mantle
Steven Fairweather

Levy-yhtiö

Sony BMG Music Entertainment
Arista Records

Historia muokkaa

Alkuvuodet (1994–1997) muokkaa

Gobin perustajajäsenet Tom Thacker (laulu, kitara) ja Theo Goutzinakis (kitara, laulu) tapasivat lukiossa Langleyssä, Kanadassa. He ystävystyivät, ja päättivät perustaa yhtyeen. Kun yhtyeeseen liittyivät rumpali Patrick Paszana ja basisti Kelly Macauley, he päättivät julkaista ensimmäisen, yhtyeen nimen mukaan julkaistun EP:n vuonna 1994.

Joidenkin erimielisyyksien takia Macauley erotettiin yhtyeestä, ja tilalle tuli Jamie Fawkes, ja vuonna 1995 Gob julkaisi toisen levynsä, Too Late... No Friendsin. Albumi oli merkittävä edistysaskel yhtyeelle. Pian ennen heidän ensimmäisen levyn julkaisua Gob julkaisi toisen rajallisen painoksen, Green Beans and Almondsin, sisältäen neljä kappaletta.

Ennen väitetysti luovutettua yhtyeen keski-kiertuettaselvennä Gob alkoi soittaa kolmeosaisena yhtyeenä, kun Fawkes kysyi, saisiko hän erota yhtyeestä. Hänet väliaikaisesti korvattiin Happy Kreterillä, yhtyeen kaverilla, kunnes pysyvä korvaaja löytyi Craig Woodista. Vuonna 1997 7-tuumainen Gob/McRackins-jakojulkaisu painettiin, Ass Seen on TV.

How Far Shallow Takes You -aikakausi (1998–1999) muokkaa

Kun Gob alkoi työstää toista albumiaan, Pat tuli isäksi ja päätti erota yhtyeestä. Gabe Mantle (entinen jäsen vancouverilaisesta hardcore-yhtyeestä Brand New Unit) tuli soittamaan rumpuja, ja Gob levytti How Far Shallow Takes Youn. Albumilla oli pimeämpi tunnelma ja raskaammat soinnut kuin edellisillä yhtyeen tuotoksilla. Levy myi hyvin Kanadassa ja yhtye sai vahvan, lojaalin fanikunnan. Singlet albumilta olivat "Beauville" ja "What To Do".

Gob teki cover-version The Rolling StonesinPaint It Blackista”, joka on elokuvan Stir of Echoes soundtrackilla, ja sen voi kuulla myös vuonna 2004 tehdyssä TV-sarjassa Salem's Lot.

World According To Gob -aikakausi (2000–2001) muokkaa

Yhtye julkaisi levyn The World According to Gob vuonna 2001. Tämä albumi on Gobin tähän asti menestyksekkäin julkaisu. Levy antoi hienoisen lähdön heidän varhaisesta punk rock -musiikistaan ja näytti kasvua heidän laulunkirjoituksessaan ja musiikkiurassaan. Singlet, jotka julkaistiin kyseiseltä albumilta, olivat "For The Moment", "I Hear You Calling" ja "No Regrets".

Foot In Mouth Disease -aikakausi (2002–2004) muokkaa

Vuonna 2002 Gob teki levytyssopimuksen levy-yhtiö Arista Recordsin kanssa, ja levytti F.U. EP:n. "Ming Tran" julkistettiin singleksi EP:lle. Julkaisussa oli uudelleennauhoitettu versio Gobin klassikkokappale "Soda"sta. EP julkaistiin Gobin tulevan levyn Foot in Mouth Diseasen mainostukseksi.

Vuonna 2004 Wood erosi yhtyeestä soittaakseen kitaraa kanadalaiselle laulajalle, Avril Lavignelle. Gob on tämän jälkeen värvännyt basistin, joka tunnetaan fanien keskuudessa Peter Panina tai yleisemmin Tysonina. Samana vuonna yhtyeen jäsenet (Theo, Tom ja Gabe) esiintyivät elokuvassa Going the Distance, jonka soundtrackille yhtye levytti kappaleen Break. Samaisena vuonna myös levytyssopimus Arista Recordsin kanssa raukesi, koska yhtye ei saanut rikottua miljoonan myydyn levyn rajapyykkiä levyllä Foot in Mouth Disease.

"Comeback" ja Muertos Vivos -aikakausi (2005–2009) muokkaa

Kolmen vuoden levytystauon jälkeen pitkään odotettu uusi levy Muertos Vivos julkaistiin syksyllä 2007, ja yhtye solmi levytyssopimuksen Aquarius Recordsin kanssa.

Noin vuosi levyn julkaisemisen jälkeen basisti Tyson Maiko erosi yhtyeestä vedoten toiseen yhtyeprojektiinsa nimeltä Leeroy Stagger, ja hänet korvattiin indie-yhtye Sleepwalkersin keulahahmo Steven Fairweatherilla syksyllä 2008. Gob on mainostanut uutta Banshee Song -musiikkivideotaan muun muassa internetissä pyörivällä kolmiosaisella teaser-sarjalla, jonka jälkeen video julkaistiin Kanadan Much Music -musiikkikanavalla tammikuussa 2009.

Uuden tulevan levyn aikakausi (2009–) muokkaa

Yhtyeen kitaristi-taustalaulaja Theo Goutzinakis on ilmoittanut AMP Magazinen keväällä julkaisemassa haastattelussa, että he ovat aloittaneet uuden levyn tekemisen. Julkaisuajankohtaa ei vielä tiedetä.

Jäsenet muokkaa

Nykyiset jäsenet muokkaa

  • Tom Thacker - laulu, taustalaulu, kitara (1993–)
  • Theo Goutzinakis - laulu, taustalaulu, rytmikitara (1993–)
  • Gabe Mantle - rummut, taustalaulu (1998–)
  • Steven Fairweather - basso, taustalaulu (2008–)

Entiset jäsenet muokkaa

  • Kelly Macauley - basso, taustalaulu (1993-1995)
  • Jamie Fawkes - basso, taustalaulu (1995-1996)
  • Happy Kreter - basso, taustalaulu (1996-1998)
  • Patrick "Wolfman Pat" Paszana - rummut, taustalaulut(1993-1998)
  • Craig Wood - basso, taustalaulu (1998-2004)
  • Tyson "Peter Pan" Maiko - basso, taustalaulu (2007-2008)

Diskografia muokkaa

Studioalbumit muokkaa

EP:t muokkaa

  • Gob (1994)
  • Dildozer (1995)
  • Green Beans And Almonds (1996)
  • Ass Seen On TV (1997)
  • Has Fil Flipped? (Gob vs. Mcrackins) (1997)
  • F.U. EP (2002)

Filmografia muokkaa

Lähteet muokkaa