Giacomo Meyerbeer

saksalainen säveltäjä

Giacomo Meyerbeer (oikealta nimeltään Jakob Liebmann Meyer Beer; 5. syyskuuta 1791 Berliini2. toukokuuta 1864 Pariisi, Ranska[1]) oli saksalaissyntyinen, lähinnä ranskankielisiin grand opéroihin keskittynyt oopperasäveltäjä. Hän syntyi juutalaiseen perheeseen Vogelsdorfissa Saksassa. Hänen oopperansa olivat hyvin suosittuja 1800-luvulla, mutta 1900-luvulla niiden suosio laski.lähde?

Giacomo Meyerbeer (1791–1864)

Meyerbeer saavutti jo lapsena mainetta taitavana pianistina, ja hän opiskeli monipuolisesti musiikkia muun muassa Muzio Clementin, Carl Friedrich Zelterin ja Georg Joseph Voglerin johdolla. Hänen ensimmäinen oopperansa Jephtas Gelübde (Jeftan lupaus) ensiesitettiin Münchenissä jouluna 1812 ilman menestystä. Vuonna 1816 Meyerbeer matkusti Italiaan, jossa hän perehtyi syvällisesti italialaiseen oopperaan. Italiassa saamiensa vaikutteiden pohjalta hän sävelsi italiankielisiä oopperoita, jotka saivat myönteisen vastaanoton. Vuonna 1826 Meyerbeer muutti Pariisiin, jossa hän asui vuoteen 1842 saakka. Pariisin vuosinaan hän sävelsi suosituimmat ja elinvoimaisimmiksi osoittautuneet oopperansa. Kun ooppera Les Huguenots (Hugenotit) oli esitetty menestyksekkäästi Meyerbeerin kotikaupungissa Berliinissä, kuningas Fredrik Vilhelm IV nimitti hänet vuonna 1842 hovikapellimestarikseen. Vuonna 1844 ruotsalainen Jenny Lind lauloi loistokkaasti naispääosan Meyerbeerin oopperassa Ein Feldlager in Schlesien (Sotaleiri Sleesiassa). Nuorempaa säveltäjäpolvea edustanut Richard Wagner hyökkäsi 1800-luvun puolivälistä lähtien kiivaasti vanhanaikaisina pitämiään oopperoita ja varsinkin Meyerbeeriä vastaan, minkä vuoksi Meyerbeeriin alettiin yleisemminkin suhtautua väheksyen.[2]

Meyerbeerin veljiä olivat astronomi Wilhelm Beer ja kirjailija Michael Beer.[3]

Oopperat

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Meyerbeer, Giacomo Nordisk familjebok, Uggleupplagan. 3. palsta 386–387 (ruotsiksi)
  2. Toivo Haapanen ym. (toim.): Musiikin tietokirja (2. painos), s. 315. Helsinki: Otava, 1957.
  3. Beer, Nordisk familjebok, Uggleupplagan, 18, palsta 1168–1169 (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.