Giánnis Stournáras

Giánnis Stournáras (kreik. Γιάννης Στουρνάρας, etunimen kirjoitusasuna usein myös Yánnis tai Ioánnis, s. 10. joulukuuta 1956 Ateena) on kreikkalainen taloustieteilijä ja Ateenan yliopiston taloustieteen professori, joka toimi 2012–2014 Kreikan valtiovarainministerinä ja siirtyi sitten Kreikan keskuspankin johtajaksi. Samarásin hallituksen loppukaudella valtiovarainministerinä toimi Gkíkas Chardoúvelis.

Giánnis Stournáras
Yannis Stournaras.jpg
Kreikan valtiovarainministeri
Henkilötiedot
Syntynyt10. joulukuuta 1956 (ikä 65)
Ateena, Kreikka

Stournáras opiskeli Ateenan yliopistossa ja suoritti jatko-opintonsa Oxfordin yliopistossa Englannissa. Hän työskenteli eritysneuvonantajana ensin Kreikan valtiovarainministeriössä 1986–1989 ja sitten keskuspankissa 1989–1994 ja pääministerin avustajana mukana neuvottelemassa Kreikan pääsystä Euroopan talous- ja rahaliittoon. Vuonna 1989 hänet nimitettiin Ateenan yliopiston professoriksi.[1]

Vuosina 2000–2004 Stournáras toimi kreikkalaisen Emporiki-pankin ja vuosina 2005–2008 Kappa Securitiesin toimitusjohtajana.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b Oxfordin tohtorista tuli Kreikan rahaministeri, Kauppalehti, päiväämätön. Viitattu 18.6.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: en:Yannis Stournaras & sv:Yannis Stournaras