Geoffrey Wilkinson (14. heinäkuuta 1921 Springside, Yorkshire26. syyskuuta 1996 Lontoo) oli brittiläinen kemisti. Hän sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1973 työstään stabiilien siirtymämetallialkyylien parissa. Wilkinson jakoi palkinnon Ernst Otto Fischerin kanssa.[1]

Geoffrey Wilkinson
Henkilötiedot
Syntynyt14. heinäkuuta 1921
Springside, Iso-Britannia
Kuollut26. syyskuuta 1996 (75 vuotta)
Lontoo, Iso-Britannia
Kansalaisuus  Iso-Britannia
Koulutus ja ura
Tutkinnot Imperial College London
Instituutti Kalifornian yliopisto (Berkeley)
Harvardin yliopisto
Imperial College London
Tutkimusalue Kemia
Tunnetut työt Organometalliyhdisteiden tutkimus
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin kemianpalkinto (1973)

Wilkinson aloitti opiskelun Imperial College Londonissa vuonna 1939 ja valmistui sieltä 1941. Vuonna 1942 professori Friedrich Paneth värväsi nuoria kemistejä ydinvoimaprojektiin. Wilkinson liittyi siihen ja hänet lähetettiin Kanadaan. Siellä hän oli ensin Montrealissa ja myöhemmin Ontariossa ydintutkimuslaitoksessa vuoteen 1946 asti. Seuraavat neljä vuotta Wilkinson työskenteli Glenn T. Seaborgin kanssa Berkeleyssä. Sen jälkeen hän toimi tutkijana Massachusetts Institute of Technologyyssä ja palasi häntä jo opiskelun alkuvaiheessa kiinnostaneisiin tutkimuskohteisiin siirtymämetallikomplekseihin, joissa oli ligandina hiilimonoksidi tai alkeeni.

Vuosina 1951–1955 hän toimi Harvardin yliopistossa, minkä jälkeen palasi Englantiin. Vuonna 1955 hänestä tuli epäorgaanisen kemian professori Lontoon yliopistoon. Siellä hän jatkoi siirtymämetallikompleksien tutkimista.

Tunnetuin Wilkinson on ferroseenin ja Wilkinsonin katalyytin ( RhCl(PPh3)3), jota käytetään alkeenien hydrogenoinnissa alkaaneiksi, rakenteen selvittämisestä.

Lähteet muokkaa

  1. Geoffrey Wilkinson - Facts nobelprize.org. 2014. Nobel Media Ab. Viitattu 20.6.2018.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.