Gaute Heivoll (s. 13. maaliskuuta 1978 Finsland, Länsi-Agderin lääni, Norja) on norjalainen kirjailija.

Heivoll syntyi ja vietti lapsuutensa pienessä Finslandin kylässä, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä läänin pääkaupungista Kristiansandista. Hän opiskeli oikeustieteitä Oslon yliopistossa, psykologiaa Bergenin yliopistossa ja suoritti kirjailijaopintoja Telemark – Bø:n korkeakoulussa. Hän työskenteli lyhyen aikaa myös opettajana.

Heivoll debytoi vuonna 2002 novellikokoelmallaan Liten dansende gutt[1], jota seurasi romaani Omars siste dager[2] vuonna 2003. Hänen yhdeksäs teoksensa Før jeg brenner ned vuodelta 2010 (suom. Etten palaisi tuhkaksi, 2012) on käännetty yli 20 kielelle.

Kirjajulkaisujen lisäksi Heivoll on kirjoittanut myös novelleja, runoja ja esseitä useisiin antologioihin, sanomalehtiin ja kirjallisuuden alan aikakauslehtiin. Hän on pitänyt useita kirjoituskursseja sekä lapsille että aikuisille Norjassa ja Ranskassa. Hän on myös työskennellyt kirjallisuuskriitikkona päivälehdissä. Heivoll on kirjoittanut myös tekstit tanssiesityksiin Skansen ja Kant. Vuonna 2006 hän oli Norjan edustajana Scritture Giovani –nimisessä eurooppalaisessa kirjallisuusfestivaaliprojektissa, ja tässä yhteydessä hänen teoksiaan käännettiin mm. englanniksi, saksaksi, italiaksi ja espanjaksi. Hänen teoksiaan on käännetty myös puolaksi.

Heivoll on edustettuna amerikkalaisessa kansainvälistä kirjallisuutta esiin nostavassa Words Without Borders –verkkolehdessä. Lisäksi hän on edustettuna kansainvälisen lastenkirjaston White Ravens- listalla, johon on koottu taiteellisesti erityisen laadukkaita lastenkirjoja koko maailmasta. Norjalainen ohjaaja Steffan Strandberg on tehnyt elokuvaversion Heivollin lastenkirjasta Himmelen bak huset. Elokuva esitettiin Chicagon kansainvälisillä lastenelokuvafestivaaleilla, jossa se voitti parhaan kansainvälisen lyhytelokuvan palkinnon.[3]

Teokset muokkaa

  • Postboks 6860 – antologia (2000) 
  • Liten dansende guttproosa (2002) 
  • Omars siste dager – romaani (2003) 
  • Utskrift. Nye Norske noveller – antologia (2003) 
  • Ungdomssangen – romaani (2005) 
  • Metaforenes tyranni? – antologia (2005) 
  • Kjærlighetsdikt på bunnen av elva – runokokoelma (2006) 
  • Doktor Gordeay og andre noveller – novellikokoelma (2007) 
  • Himmelen bak huset - lastenkirja (2008) 
  • Himmelarkivet - romaani (2008) 
  • Ord for ord – antologia (2009) 
  • Båten mellom stjernene – lastenkirja (2010) 
  • Før jeg brenner ned (suom. Etten palaisi tuhkaksi) – romaani (2010) 
  • Kongens hjerte – romaani (2011) 
  • Svalene under isen - lastenkirja (2012) 
  • Jeg kommer tillbake i kveldnäytelmä (2012) 
  • Over det kinesiske hav – romaani (2013) 
  • Femten fortellinger fra 150 år – proosa (2013) 
  • Lyset om kvelden – lastenkirja (2014) 
  • De fem årstidene – romaani (2014) 
  • Det svarte pianoet – lastenkirja (2015) 
  • Øksa og ishavet – novellikokoelma (2015) 
  • Det kom et brev – antologia (2015) 
  • De skyldfrie – romaani (2016)

Palkinnot ja ehdokkuudet muokkaa

Palkinnot muokkaa

  • Tidenprisen 2003 
  • Sørlandetin kirjallisuuspalkinto 2008, teoksesta Doktor Gordeau og andre noveller[4] 
  • Sørlandetin kirjallisuuspalkinto 2009, teoksesta Himmelarkivet 
  • Songdalenin kunnan kirjallisuuspalkinto 2009 
  • Brageprisen 2010, teoksesta Før jeg brenner ned[5] 
  • Sultprisen 2011 
  • Blogistanian Globalia- palkinto (Suomi), 2013

Ehdokkuudet muokkaa

  • Ungdommens kritikerpris 2008/2009, teoksesta Himmelarkivet 
  • Bokhandlerprisen 2010, teoksesta Før jeg brenner ned 
  • Ungdommens kritikerpris 2010, teoksesta Før jeg brenner ned 
  • P2-lytternes romanpris 2010, teoksesta Før jeg brenner ned 
  • Kritikerprisen 2011, teoksesta Før jeg brenner ned 
  • Bokhandlerprisen 2011, teoksesta Kongens hjerte
  • Brageprisen 2012, teoksesta Svalene under isen
  • Bokhandlerprisen 2013, teoksesta Over det kinesiske hav 
  • IMPAC Dublin Literary Award 2014

Lähteet muokkaa