Avaa päävalikko

Galápagoksenjättiläiskilpikonna (Chelonoidis niger, sensu lato) on neljäntoista maakilpikonnien heimoon kuuluvan kilpikonnalajin muodostama lajikompleksi, jota tavataan nimensä mukaisesti vain Galápagossaarilla. Lajikompleksi sisältää maailman suurimmat maakilpikonnat, ja ne kuuluvat maailman pitkäikäisimpiin eläinlajeihin.

Galápagoksenjättiläiskilpikonna
Galapagos giant tortoise Geochelone elephantopus.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Vaarantunut [1]

Vaarantunut

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Kilpikonnat Testudines
Heimo: Maakilpikonnat Testudinidae
Suku: Chelonoidis
Laji: niger
Kaksiosainen nimi

Chelonoidis niger
(Quoy & Gaimard, 1824)

Galápagoksenjättiläiskilpikonnien levinneisyysalue harmaalla
Galápagoksenjättiläiskilpikonnien levinneisyysalue harmaalla
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Galápagoksenjättiläiskilpikonna Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Galápagoksenjättiläiskilpikonna Commonsissa

Galápagoksenjättiläiskilpikonnia pidettiin aiemmin yhtenä lajina, joka jaettiin useaan alalajiin. Nykyään niiden uskotaan tosiasiassa edustavan 14 kryptistä lajia, joista kaksi on kuollut sukupuuttoon.

Sisällysluettelo

Koko ja ulkonäköMuokkaa

Galápagoksenjättiläiskilpikonnat ovat täysikasvuisina keskimäärin 1,2 metriä pitkiä ja jopa yli 300 kilogramman painoisia. Väritys vaihtelee alalajien kesken, mutta kilpikonnien kuori on vihreähkö tai ruskeahko, ja iho on joko vaaleanruskea tai vihreänruskea. Kilven muoto vaihtelee alalajeilla satulamaisesta kupolimaiseen.

LevinneisyysMuokkaa

Galápagoksenjättiläiskilpikonnia tavataan vain Galápagossaarilla, eli ne ovat endeemisiä. Jopa 250 000 kilpikonnaa asutti saaria niiden löytöhetkellä. Nykyään enää noin 15 000 on jäljellä. Sadekauden aikaan kilpikonnat oleilevat saarien alemmilla osilla, ja kun tulee kuiva kausi, ne siirtyvät takaisin ylemmäs.

RavintoMuokkaa

Galápagoksenjättiläiskilpikonnat ovat kasvinsyöjiä. Ne syövät pääasiassa kaktuksia, ruohoja, lehtiä, hedelmiä ja köynnöskasveja.

Galápagoksenjättiläiskilpikonnat voivat olla pitkiäkin aikoja juomatta vettä, sillä ne saavat lähes kaiken tarvitsemansa veden ravinnosta (erityisesti opuntiakaktuksesta). Ne voivat olla myös yli vuoden hengissä ilman minkäänlaista nestettä, sillä niiden rasvan hajotessa syntyy vettä.

 
Galápagoksenjättiläiskilpikonna Santa Cruzin saarella.

LisääntyminenMuokkaa

 
Parittelu

Kilpikonnat pariutuvat mihin aikaan vuodesta tahansa, vaikkakin huippukaudet ovat tammikuussa ja elokuussa. Kun kaksi paritteluvalmista koirasta kohtaa toisensa, ne nostavat jalkojansa, venyttävät kaulaansa ja avaavat suunsa ammolleen saadakseen toisen ehdokkaan peräytymään. Yleensä pienempi yksilö vetäytyy pois, mutta joskus ne purevat toisiaan päähän. Koiraat haistelevat ilmaa etsiessään naaraita, ja kun ne ovat tavanneet naaraan, ne koputtelevat päällänsä naaraan päätä. Parittelu voi kestää useita tunteja.

Pariutumisen jälkeen naaraat matkaavat jopa kilometrien päähän kuivalle hiekkakentälle. Pesän kaivaminen voi kestää muutamasta tunnista päiviin. Pesä on n. 30 cm:n syvyinen reikä, johon naaras laskee enintään 16 tennispallon kokoista kovakuorista munaa. Sitten naaras peittää reiän mudalla. Kivikkoisilla alueilla naaraat laskevat munat kallionhalkeamiin.

Poikanen syntyy 120–140 päivän kuluttua naaraan tiineyden alusta. Kuoriutumishetkellä poikanen voi painaa vain 80 grammaa ja olla 6 cm:n pituinen. Pesän lämpötila vaikuttaa sukupuoleen. Jos pesän lämpötila on pienempi, tulee enemmän koiraita, ja jos pesä on lämpimämpi, tulee enemmän naaraita. Kun poikanen kuoriutuu, sen täytyy kaivaa itsensä ulos maasta. Se kestää enintään kuukauden.

Sukupuoli voidaan määrittää varmuudella vasta kilpikonnan saavuttaessa suunnilleen 15 vuoden iän. Sukukypsyys saavutetaan jo 20–25 vuoden iässä. Kilpikonna kasvaa hitaasti, se on täysikasvuinen noin 40 vuoden iässä. Parhaana lisääntymisikänä pidetään 60–90 ikävuotta.

LajitMuokkaa

 
”Yksinäinen Yrjö”

Galápagoksenjättiläiskilpikonnia on 14 lajia, joista kaksi on kuollut sukupuuttoon. Viisi näistä asustaa Isabelan saarella ja loput kuusi asustavat Santiagossa, Santa Cruzissa, Pinzónissa, Españolassa ja San Cristóbalissa, kukin eri saarella. Jokainen laji on erilainen, jotta se pystyisi vastaamaan saaren luonnon asettamiin vaatimuksiin. Joillain lajeilla on esimerkiksi kilven etureuna ylempänä, jotta kilpikonna voisi kurkottaa korkeammalle. Kaikki lajit ovat kehittyneet yhteisestä kantaisästä, jonka yksilöitä saattoi ehkä ajelehtia saarille. Koska sieltä puuttuivat kilpikonnien luonnolliset viholliset, kilpikonnat saattoivat kasvaa niin suuriksi ja vanhoiksi. Lähin sukulainen galápagosinjättiläiskilpikonnille on pienikokoinen chilenkilpikonna (Chelonoidis chilensis), joka nimestään huolimatta elää Argentiinassa, Boliviassa ja Paraguayssa. DNA-analyyseillä on todettu, että galápagosinjättiläiskilpikonnat eriytyivät chilenkilpikonnasta noin 6–12 miljoonaa vuotta sitten.

Lajit (14)Muokkaa

Alalaji Esiintymisalue Huomioita Lukumäärä
C. abingdonii Pintan etelärinteet Viimeinen tunnettu yksilö, ”Yksinäinen Yrjö” (Lonesome George) kuoli 24. kesäkuuta 2012.[2] Populaatio pieneni valtavasti kalastajien tuotua saarelle vuonna 1958 vuohia, jotka söivät valtavasti kasvillisuutta. Alalajin ulostetta, todennäköisesti muutaman vuoden ikäistä, nähtiin saarella vuonna 1981, joten on mahdollista, että toinen alalajin yksilö on edelleen olemassa, mutta se näyttää epätodennäköiseltä. Vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan George ei välttämättä ollutkaan lajinsa viimeinen yksilö.[3] Hävinnyt
C. becki Pohjoinen Isabela, Volcano Wolfin pohjoiset ja läntiset rinteet Kannan kasvu on menestyksekästä 2000 yksilöä
C. chathamensis Koillinen San Cristóbal Voimakkaasti vähentynyt alkuperäiseltä elinalueeltaan. Syynä tähän olivat saarelle tuodut aasit, jotka hajottivat pesiä, ja koirat, jotka tappoivat nuoria yksilöitä. 700 yksilöä
C. darwini Keski-läntinen San Salvador Suuret määrät kilpikonnia poistettiin saarelta 1800-luvun alussa. Saarelle tuodut vuohet rajoittivat kantaa syömällä aluskasvillisuuden ja rajoittamalla kannan saaren keskiosiin. Sukupuolien lukumäärä on voimakkaasti epätasapainoinen (koiraita on enemmän). Pesiä on nyt suojattu ja munia on kuljetettu haudottavaksi Charles Darwin Research Stationiin ja luontoon vapautusohjelmat ovat olleet onnistuneita. 800 yksilöä
C. donfaustoi Laji elää 40 neliökilometrin alueella Santa Cruzin itäpuolella. 2015 tunnistettu laji on lähempänä viereisen San Cristóbal -saaren jättiläiskilpikonnia kuin naapureitaan.[4] joitakin satoja
C. duncanensis Lounainen Pinzon Suuri määrä kilpikonnia oli poistettu saarelta 19. vuosisadan jälkipuoliskolla. Mustarottien tultua vuonna 1900, ne söivät kaikki munat. Vuodesta 1965 lähtien munia on kuljetettu haudottavaksi ja niistä kuoriutuneita poikasia kasvatettavaksi Charles Darwin Research Stationiin. 300 yksilöä
C. guntheri Isabela: Yksi populaatio Volcano Sierra Negran itäisillä ja toinen läntisillä ja lounaisilla rinteillä Kannat vähenivät 1950-luvulle asti. Itäisen populaation villi lisääntyminen on onnistunut mutta läntisessä populaatiossa lisääntymistä vaikeuttavat siat, koirat, rotat ja kissat. 20 aikuista otettiin vankeuteen lisääntymisen turvaamiseksi. 500 yksilöä
C. hoodensis Española Alalajin määrä vähentyi kalastajien ja muiden saarella vieraillen henkilöiden takia runsaasti, 13 aikuista löydettiin vuonna 1970-luvun alussa. Ne kuljetettiin Charles Darwin Research Stationiin ja ne ovat tuottaneet toistaiseksi yli 100 poikasta. Luonnollista pariutumista ei vielä tapahdu koska yksilöt ovat niin erillään. 120 yksilöä
C. microphyes Isabela: Volcano Darwinin eteläiset ja läntiset rinteet Kanta supisti kalastajien harjoittama saalistus, mutta nykyään villi lisääntyminen on onnistunut. 1000 yksilöä
C. niger Santa Cruz Aiemmin runsaasti, mutta saarella vierailevat kalastajat ja muut henkilöt metsästivät niitä valtavia määriä. 1846 ne julistettiin sukupuuttoon. Vuonna 2008 ehdotettiin, että osa kilpikonnista olisi pariutunut Isabelassa elävän alalajin kanssa. Teoriassa jalostusohjelmalla voitaisiin tämä alalaji herättää henkiin, mutta ennusten mukaan se kestäisi sata vuotta. Hävinnyt
C. phantasticus Fernandina (mahdollinen) Tunnetaan vain yhdestä koiraasta (tapetusta) otetusta näytteestä. Fernandina-saari on turmeltumaton ja jos kilpikonnat ovat todellakin eläneet siellä, se olisi ainoana alalajina kuollut luonnollisesti sukupuuttoon mahdollisesti ollut
C. porteri Santa Cruz: pääpopulaatio on lounaassa, pienempi populaatio koillisessa Määrä väheni 1930-luvulle asti. Lisääntymistä vaikeuttivat villiintyneet vuohet ja koirat, mutta kannan kasvu kasvatusohjelmissa on tasaista. MtDNA-testit näyttävät että olisi olemassa kolme erillistä alalajia yhden sijaan Santa Cruzilla. 2000 yksilöä[5]
C. vandenburghi Isabela: Volcano Alcedon kaldera ja eteläiset rinteet Suurin alalajien populaatio, villi lisääntyminen onnistunut 5000 yksilöä
C. vicina Itäinen Isabela: Cerro Azul Tyypillinen kupolimais-kuorinen alalaji. Esiintymisalueesta osa sijoittuu päällekkäin alalaji guentherin levinneisyysalueen kanssa. Kantaa tuhottiin valtavasti kahdella viime vuosisadalla 1960-luvun alkuun asti. Nautakarjayritys oli kohtalokas kannan lukumäärälle. 700 yksilöä
Santa Fe -saaren kilpikonna (ei tieteellistä nimeä) Santa Fe (mahdollinen) Tutkimusmatkalla Santa Fehen löydettiin vanhoja luita, muttei kuoren paloja. luut ovat herättäneet epäilyksiä alalajin olemassaolosta mahdollisesti ollut

Kannan laskuMuokkaa

 
Galápagoksenjättiläiskilpikonnan luuranko

1700-luvulla merirosvot olivat alkaneet käyttää kilpikonnia ravintona. Ne tuotiin laivalle, jossa ne elivät kunnes ei ollut muuta ruokaa. Kilpikonnat katosivatkin enimmäkseen siksi, että niitä metsästettiin ruoaksi. 1800-luvulla kilpikonnia tapettiin enemmän niistä saatavan korkealaatuisen öljyn vuoksi. Väheneminen nopeutui entisestään, kun saarille tuotiin tulokaslajeja. Tulokassiat, koirat, kissat ja rotat söivät tehokkaasti kilpikonnien munia ja pieniä poikasia. Vuohet, aasit ja naudat kalusivat kaiken aluskasvillisuuden, ja kilpikonnien ravinnonsaanti väheni. 1900-luvun alussa kilpikonnia tapettiin vietäväksi museoihin.

SuojeluMuokkaa

Galápagoksenjättiläiskilpikonna on nyt ehdottomasti suojeltu. Laji on listattu CITES-sopimuksen liitteeseen I. Vuonna 1970 Ecuador julisti, että on laitonta pyydystää kilpikonnia tai kerätä niiden munia. Kaupan lopettamiseksi kokonaan Ecuador kielsi myös kilpikonnien viennin pois saarilta. Vuonna 1971 säädettiin asetus, jonka mukaan on laitonta vahingoittaa, poistaa, häiritä tai muuttaa Galápagossaarien organismia millään tapaa. Saarilla on myös alettu hävittää villiintyneitä tulokaslajeja, kuten koiria, kissoja, nautoja, vuohia ja aaseja, jotka kilpailevat kilpikonnien kanssa ravinnosta tai syövät kilpikonnia ja niiden munia. Esimerkkinä tästä on vuohien täydellinen hävittäminen Pinta-saarella, josta ne kalusivat suurimman osan saaren aluskasvillisuudesta.

Española-saaren kilpikonnien munia on alettu kerätä haudottavaksi ja kasvatettavaksi Charles Darwin Research Stationiin. Kun poikaset ovat riittävän isoja selviämään luonnossa itse, ne palautetaan saarille. Kaikki nykyiset Española-saarella asuvat kilpikonnat polveutuvat kahdesta koiraasta ja 11 naaraasta, jotka olivat viimeiset alalajin edustajat, kun ne löydettiin.

Hävitys jatkuu kuitenkin pienemmässä mittakaavassa; paikalliset kalastajat ovat tappaneet yli 120 kilpikonnaa ja ottaneet niitä ”panttivangeiksi” poliittisiin kiistoihin maan johdon ja kalastajien välillä.

Huomattavia galápagoksenjättiläiskilpikonniaMuokkaa

  • Harriet, maailman toiseksi vanhin kilpikonna, saavutti 175 vuoden iän. Kuului lajiin C. porteri.
  • Yksinäinen Yrjö, maailman viimeinen lajin C. abingdonii edustaja, saavutti 100 vuoden iän.[2]

LähteetMuokkaa

  • Rhodin, A. G. J. & Iverson, J. B. & Bour, R. & Fritz, U. & Georges, A. & Shaffer, H. B. & van Dijk, P. P: Turtles of the World: Annotated Checklist and Atlas of Taxonomy, Synonymy, Distribution, and Conservation Status (8th Ed.) Teoksessa Rhodin, A. G. J. & Iverson, J. B. & van Dijk, P. P. & Saumure, R. A. & Buhlmann, K. A. & Pritchard, P. C. H. & Mittermeier, R. A. (toim.): Conservation Biology of Freshwater Turtles and Tortoises: A Compilation Project of the IUCN/SSC Tortoise and Freshwater Turtle Specialist Group. Chelonian Research Monographs, 3.8.2017, 7. vsk, s. 1–292. Chelonian Research Foundation & Turtle Conservancy.  ISBN 978-1-5323-5026-9. doi:10.3854/crm.7.checklist.atlas.v8.2017. ISSN 1088-7105. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 24.5.2019. (englanniksi)
  • IUCN Red list (englanniksi)
  • Animaldiversity (englanniksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Tortoise & Freshwater Turtle Specialist Group: Chelonoidis niger IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 1996. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 19.6.2014. (englanniksi)
  2. a b Lajinsa viimeinen jättiläiskilpikonna George kuoli Galápagossaarilla HS.fi. 25.6.2012. Helsinki: Sanoma company. Viitattu 25.6.2012.
  3. Yksinäinen Yrjö ei ollutkaan välttämättä yksinäinen mtv3.fi. 22.11.2012. Viitattu 22.11.2012.
  4. Uusi jättiläiskilpikonnalaji tunnistettu Galápagossaarilla Yle Uutiset. https://plus.google.com/102894459181339261226/. Viitattu 21.10.2015.
  5. Uusi jättiläiskilpikonnalaji tunnistettu Galápagossaarilla Yle Uutiset. https://plus.google.com/102894459181339261226/. Viitattu 21.10.2015.

Aiheesta muuallaMuokkaa