Gaius Gracchus

Gaius Sempronius Gracchus (153 eaa. – 121 eaa., Furrinan lehto, lähellä Roomaa) oli Rooman tasavallan aikainen poliitikko. Gracchus oli Rooman kansantribuuni (123–122 eaa), joka jatkoi vanhemman veljensä Tiberius Sempronius Gracchuksen maareformin edistämistä ja ehdotti myös muita keinoja senaatin harvainvallan rajoittamiseksi.

Gaius Gracchus puhuu kansankokouksessa.

Gaius Gracchus syntyi vauraaseen Gracchusten ylimystöperheeseen, jonka jäsenet olivat olleet säännöllisesti korkeissa valtion viroissa. Perhe oli myös verkostoitunut useiden politiikassa aktiivisten sukujen kanssa. Vanhemman veljensä Tiberiuksen tavoin Gaius oli kasvatettu kreikkalaisen valistuksen hengessä. Tiberiuksen murha poliittisessa mellakassa ei pidätellyt Gaiusta kauaa poissa politiikasta. Täytettyään 22 vuotta Gaius Gracchus osallistui jo senaattori Publius Cornelius Scipio Nasica Serapiota vastaan aloitettuun kampanjaan, sillä tämä oli yksi Tiberiuksen murhasta syytetyistä. Ciceron mukaan Gaius Gracchus oli jopa veljeään oppineempi ja puhujana taitavampi. Gaius Gracchuksen puhetyyli oli koristeellista ja rönsyilevää. Gaius Gracchus toimi tarmokkaasti maakomissaarina toteuttaessaan veljensä Tiberiuksen maareformia. Hänestä tuli kvestori vuonna 126 eaa suoritettuaan asepalveluksen. Vuonna 124 eaa Gracchusta vastaan punottu salajuoni viivytti hänen paluutaan Sardiniasta Roomaan. Gracchus onnistui pääsemään Roomaan estelyistä huolimatta ja puolustautui häntä kohtaan esitettyjä syytöksiä vastaan. Hän painotti toimineensa virassaan rehellisesti, ja kensorit vapauttivat Gracchuksen syytteistä.

Ensimmäinen kausi kansantribuunina

Vuonna 123 eaa. Gaius Gracchus asettui ehdolle kansantribuunin virkaan. Hän sai runsaasti ääniä, joskin Gracchuksen suvun vastustajat onnistuivat estämään häntä saamasta äänten enemmistöä. Tribuunina hän osoitti pian olevansa valmis käyttämään lainsäädäntövaltaansa niin pitkälle kuin mahdollista. Gaius Gracchus ymmärsi, että edistämällä toisaalta ritarisäädyn ja toisaalta plebeijien etuja hän saisi näistä ryhmistä tukijoita uudistuksilleen ja pystyisi vastustamaan senaatin ylimystöä.

Gracchukselle kansankokous oli uudistusten lähde ja senaattia vastustavana valtakeskus. Tämä näkyy selvästi hänen asetuksessaan provinssien vuosittaisesta nimeämisestä konsuleille, mikä oli tärkein Rooman vuosittaisista päätöksistä. Turvaamalla tämän lain kulun, hän varmisti, että provinssit jaetaan ennen konsulien valintaa, mikä estäisi senaattia käyttämästä maakuntien jakamista keinona rangaista konsuleja, joita se ei hyväksynyt, ja palkitsemaan niitä, jotka se hyväksyi. Aristokraattina Gaius Gracchuksella ei kuitenkaan ollut aikomusta alistaa konsuleja ja muita virkamiehiä kansankokouksen valvontaan, joten hän lisäsi lakiin varauman, jonka mukaan kansantribuuneilla ei olisi veto-oikeutta.

Gaius Gracchuksen vuoden 123 eaa toiminta koski vallan väärinkäyttöä ja hänen veljensä Tiberiuksen talouspolitiikan jatkamista. Gaius Gracchus aloitti hyökkäyksellä Tiberiuksen vihollisia vastaan – sukujen välinen kosto oli toistuva teema Rooman politiikassa. Gracchus laati veljensä vanhaa vihollista Marcus Octaviusta vastaan suunnatun lakiehdotuksen, joka kieltäisi kansankokouksen erottamia henkilöitä asettumasta uudelleen ehdolle samaan virkaan. Hän ehdotti myös lakia, joka kieltäisi senaattia perustamasta poliittisia tuomioistuimia ilman kansankokouksen lupaa. Tämän ehdotuksen tarkoitus oli estää sellaisten oikeusmurhien toistuminen, joilla oli rangaistu Tiberius Gracchuksen kannattajia vuonna 132 eaa.

Toisessa lakiehdotuksessa, joka koski korruptiota lainvalvonnassa, pyrittiin tarjoamaan riippumattomat tuomarit valitustuomioistuimeen, joka oli perustettu vasta 26 vuotta aiemmin hillitsemään Rooman provinssien maaherrojen väärinkäytöksiä. Provinssien kansalaiset saivat nostaa kanteen vääryydellä vastaanotettujen rahojen palauttamiseksi ja pyytää päätöstä tuomioistuimelta. Siihen saakka tämän tuomioistuimen tuomarit olivat olleet senaattoreita, jotka omien etujensa vuoksi eivät olleet suojelleet provinsseja kiristykseltä. Gaiuksen lakiehdotuksessa senaattorit suljettiin tuomioistuimesta kokonaan ja heidät korvattiin ritareilla, varakkailla roomalaisilla, joiden odotettiin olevan puolueettomia. Lakiehdotuksen tekstistä on säilynyt huomattavia osia, jotka ovat joko suoraan Gaius Gracchuksen alkuperäisestä lakiehdotuksesta tai sen tarkasta kopiosta. Nämä osoittavat samaa päättäväisyyttä ja kekseliäisyyttä kuin hänen lakinsa erityistuomioistuimista, jonka tavoitteena oli estää korruptio ja väärinkäytökset tuomioistuimessa. Kaikkien tuomareiden ja senaattoreiden poissulkemista säännellään tarkoin, eikä yksikään pätevä tuomari voi päättää asiassa, jos tuomari ja syytetty ovat saman yhteisön jäseniä. Pitkät lausekkeet säätelivät tarkasti äänitaulujen jakelua ja keräämistä sekä äänten laskemista. Tällainen huomion kiinnittäminen pienimpiinkin yksityiskohtiin oli tunnusomaista Gaius Gracchukselle.

Gracchus teki myös lakialoitteen jakelujärjestelmästä, jonka avulla jaettaisiin viljaa edulliseen hintaan vähävaraisille Rooman kansalaisille. Toinen esitys oli siirtää Aasian uuden provinssin tuottoisa veroviljely pois paikallisilta maanomistajilta, jotka viljelivät maita Rooman kuvernöörin nimissä. Vastuu viljelystä siirtyisi Rooman ritarisäädyn yrityksille, jotka toimisivat suoraan Rooman valtionrahaston kanssa. Tämä järjestely loisi roomalaisten rahoittajien monopolin. Molemmat toimenpiteet pyrkivät varmistamaan Rooman kansalaisten tuen tulevassa äänestyksessä. Maaseudun väestön tuki pyrittiin varmistamaan kahdella muulla lakiesityksellä. Ensimmäinen siirti sotavarustusten kulut maanviljelijöiltä Rooman valtionrahaston vastuulle ja toinen muutti Tiberiuksen lakia ja ehdotti siirtokuntien itsehallintoyhteisöjen perustamista. Tämä keksintö johti myöhempinä aikoina Rooman siirtokuntien laajamittaiseen asuttamiseen ja koko Etelä-Euroopan roomalaistumiseen.

Toinen kausi kansantribuunina

Loppukesällä 123 eaa kansan innostus siivitti Gaius Gracchuksen toiselle tribuunikaudelle, mikä osaltaan vahvisti myös hänen veljensä Tiberiuksen ehdokkuuden lainmukaisuuden kahtena peräkkäisenä kautena, mitä oli aikoinaan pidetty laittomana. Gracchuksen tuomioistuinta koskeva lakiehdotus hyväksyttiin myöhemmin kansankokouksen äänestyksessä vain 18 äänestäjäryhmän voimin 35 äänestysryhmästä. Näin täpärässä tilanteessa hänen menestyksensä oli sitä merkittävämpi. Mutta Gracchuksella oli mielessään vielä vaikeampi hanke tulevalle kaudelleen.

Rooman suurin ongelma oli Italian tyytymättömien liittolaiskansojen hallinta. Nämä kansat pitivät hallussaan kahta kolmasosaa koko niemimaasta ja heidän keskuudestaan tuli suurin osa Rooman armeijan sotilaista, jotka olivat valloittaneet Rooman valtakunnalle uusia maita. Mutta silti Rooman aristokratia kohteli näitä kansoja yhä halveksuen ja ankarasti, vaikka he olivat roomalaisille sukua, ja heidän kielensä ja tapansa olivat samat. Lisäksi Gracchuksen veli Tiberius oli aikoinaan jakanut juuri heidän maansa köyhille roomalaisille. Tämän Gaius Gracchus aikoi hyvittää.

Gaius Gracchus ehdotti ongelmaan mutkikasta ratkaisua. Latinaa puhuvat liittolaiset, joiden tavat olivat samat kuin roomalaisilla, tuli hyväksyä Rooman täysivaltaisiksi kansalaisiksi ja heillä tulisi olla alueillaan itsehallinto. Muita kieliä puhuvat itaaliset kansat saisivat samat oikeudet, mitkä latinalaisilla liittolaiskansoilla jo oli. Tämä nerokas suunnitelma osoitti Gaius Gracchuksen kyvyt valtiomiehenä. Näin mittava Rooman valtion laajentuminen ei kuitenkaan ollut kovin suosittua kaikkien roomalaisten kansanluokkien keskuudessa. Gracchuksen itsepintaisuus vähensi kertaheitolla hänen suosiotaan ja vastaavasti vahvisti hänen vastustajiensa asemaa. Tämä olisi lopulta tuhoava Gracchuksen uran.

Gaius Gracchuksen asemaa Roomassa ei juuri parantanut se, että hän lähti kahdeksi kuukaudeksi Afrikkaan johtamaan 6000 uudisasukkaan siirtokunnan perustamista Karthagon lähelle. Kauppiasluokka ei enää katsonut hyötyvänsä Gracchuksesta, ja hänen tukensa heidän piirissään hiipui, sillä monien maissikauppiaiden voitot olivat vähentyneet merkittävästi. Palattuaan Roomaan Gracchus yritti mielenosoitusten avulla palauttaa suosionsa. Hän muutti pois aristokraattien korttelista Forumin ympäristössä sijainneelle plebeijien kadulle ja yritti huonolla menestyksellä saada tavalliselle kansalle oikeuden katsella julkisia otteluita maksutta sekä estää konsuliasetuksen täytäntöönpanon, joka kielsi itaalisia kansoja oleskelemaan Roomassa, kun äänestyslaki-ehdotuksesta äänestettäisiin. Kaiken kaikkiaan Gaius Gracchus muuttui senaattorien ankaran vastustuksen ja ritarisäädyn tuen kadottua huomattavasti eristäytyneemmäksi ja demagogisemmaksi hahmoksi kuin vuonna 123 eaa. Gracchuksen lakiehdotus hylättiin, eikä Gracchus onnistunut saamaan kolmatta kautta tribuunina vuoden 122 eaa. vaaleissa.

Gracchuksen kuolema

Gaius Gracchus osoitti samaa itsepäistä päättäväisyyttä kuin veljensä pyrkiessään päämääriinsä keinolla millä hyvänsä. Veljensä Tiberiuksen tavoin Gaius Gracchus kaatui puolustaessaan maareformia, joka oli veljesten aseman perusta. Vuoden 121 eaa. tribuuni ehdotti Karthagon suuren siirtomaan hajottamista. Silloin Gaius Gracchus järjesti laittoman vastamielenosoituksen jäljellejääneiden plebeijikannattajiensa tukemana. Seuranneessa kahakassa yksi Gaiuksen puoluelainen sai surmansa, ja Gracchus pakeni kannattajineen Aventinuksen kukkulalle, joka oli ollut Rooman plebeijien perinteinen turvapaikka jo ammoisista ajoista lähtien.

Senaatti käytti tilaisuutta hyväkseen ja antoi nopeasti uuden asetuksen, (senatus consultum ultimum), jossa kehotettiin konsuleja suojelemaan valtiota kaikilta uhilta. Käytännössä kyseessä oli sotatilalain julistus. Järkyttynyt Gaius Gracchus pyysi neuvottelua, mutta konsuli Lucius Opimius kieltäytyi ja hyökkäsi Aventinukselle raskaasti aseistetun joukon kanssa, joka koostui pääosin ritareista. Seurasi verilöyly ja Gaiuksen itsemurha.

Jälkimaine

Suurin osa Gaius Gracchuksen lakiehdotuksista kuitenkin säilyi, ja hänen keskeneräiset hankkeensa muistettiin, ja niistä tuli seuraavan sukupolven politiikan perusta. Gracchuksen hylätty ehdotus Italian yhdistämisestä hyväksyttiin lopulta 89 eaa tuhoisan ja tarpeettoman sisällissodan jälkeen, joka oli lähellä tuhota Rooman vallan perustan. Tasavallan viimeisen vuosisadan aikana ei ehdotettu tuskin yhtäkään merkittävää uudistusta, joka ei olisi ollut velkaa Gaius Gracchuksen poliittiselle toiminnalle.

Lähteet

• Castrén, Paavo ja Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.

Kirjallisuutta

• Alf Henrikson: Antiikin tarinoita 1–2. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18515-9.
• Pekka Tuomisto: Rooman diktaattorit. Karisto, 2003. ISBN 951-23-4442-4.