Ftalaatit

Ftalaatit ovat ftaalihapon estereitä. Niitä valmistetaan hapon ja alkoholin esteröintireaktiolla.

Ftalaatin rakennekaava, jossa R ja R' = C_nH_2n+1; n = 4-15

Ftalaatteja käytetään laajalti muovien, kuten polyvinyylikloridin (PVC) pehmentämiseen.^[1] PVC-muovissa on ftalaatteja tyypillisesti 16–60 %. Laajimmin käytetty ftalaatti on DEHP, ja muita yleisesti käytettyjä ja mahdollisesti terveydelle haitallisia ftalaatteja ovat DBP, BBP eli bentsyylibutyyliftalaatti, DINP ja DIDP^[1]. Suomessa DEHP:stä eli di(2-etyyliheksyyli)ftalaatista suurin osa (80–90 %) käytetään muovien pehmittiminä. Viime vuosina sen käyttö on kuitenkin vähentynyt ja sitä on korvattu erityisesti di-isononyyliftalaatilla (DINP) ja di-isodekyyliftalaatilla (DIDP).

Eräät ftalaatit, kuten di(2-etyyliheksyyli)ftalaatti (DEHP) ja dibutyyliftalaatti (DBP) on luokiteltu lisääntymiselle vaarallisiksi. Ftalaattien epäillään häiritsevän hormonitoimintaa^[1]. Viime vuosina useita pehmeitä muovileluja on Suomessa vedetty pois markkinoilta haitallisen suurien ftalaattipitoisuuksien vuoksi.

Ftalaatteja käytetään myös elintarvikekontaktimateriaaleissa, kosmetiikassa ja saippuoissa, pakkauksissa, lääketieteellisissä laitteissa ja elektroniikassa, rakennusaineissa, liimoissa, vahoissa, tekstiileissä, maaleissa ja painomusteissa. Ftalaatteja käytetään myös lääketablettien päällystämiseen, ravintolisien viskositeetin hallintaan, geelin ja filmien muodostusaineina, stabilisaattoreina ja voiteluaineina.^[1]

Ftalaatit hajoavat nopeasti ympäristössä ja elimistössä. Niiden puoliintumisaika, eli aika jona puolet yhdisteestä hajoaa, on joistakin tunneista vuorokausiin. Ftalaatit eivät siis kerry ravintoketjussa eivätkä varastoidu elimistöön. Laajan käytön vuoksi niille altistutaan kuitenkin päivittäin.^[1]

Ftalaatteja

Nimi	Lyhenne	Kemiallinen kaava	CAS No.
Butyylibentsyyliftalaatti^[1]	BBP	C₁₉H₂₀O₄ / 1,2-C₆H₄(COOCH₂C₆H₅)(COOC₄H₉)	85-68-7
Di(2-etyyliheksyyli)ftalaatti	DEHP, DOP	C₂₄H₃₈O₄ / C₆H₄(COOC₈H₁₇)₂	117-81-7
Diallyyliftalaatti	DAP	C₁₄H₁₄O₄	131-17-9
Dibutyyliftalaatti^[1]	DBP	C₁₆H₂₂O₄ / C₆H₄(COOC₄H₉)₂	84-74-2
Dietyyliftalaatti	DEP	C₁₂H₁₄O₄ / C₆H₄(COOC₂H₅)₂	84-66-2
Di-isobutyyliftalaatti^[1]	DIBP	C₁₆H₂₂O₄	84-69-5
Di-isodekyyliftalaatti^[1]	DIDP	C₂₈H₄₆O₄ / C₆H₄(COO(CH₂)₇CH(CH₃)₂)₂	26761-40-0
Di-isononyyliftalaatti^[1]	DINP	C₂₆H₄₂O₄)	28553-12-0
Di-iso-oktyyliftalaatti	DIOP	(C₂₄H₃₈O₄ / (C₈H₁₇COO)₂C₆H₄	27554-26-3
Dimetyyliftalaatti	DMP	C₁₀H₁₀O₄ / C₆H₄(COOCH₃)₂	131-11-3
Dimetyylitereftalaatti		C₁₀H₁₀O₄ / C₆H₄(COOCH₃)₂	120-61-6
Di-n-heptyyliftalaatti		C₂₂H₃₄O₄	3648-21-3
Disykloheksyyliftalaatti	DCP	(C₂₀H₂₆O₄ / C₆H₄(CO₂C₆H₁₁)₂	84-61-7

Ftalaattien esiintyminen ympäristössä

Ftalaatit eivät ole kemiallisesti sitoutuneita muoveihin, joten muovin laadusta ja kunnosta riippuen niitä voi irrota tuotteista kohtuullisen helposti. Ympäristössä ne hajoavat nopeasti, eivätkä ne siis yleensä kerry maaperään tai eliöihin. On kuitenkin mahdollista, että ftalaatteja päätyy myös elintarvikkeisiin. Ftalaattien pitoisuudet sisäilmassa ovat yleensä suurempia kuin ulkoilmassa ja lisäksi tiheästi asuttujen kaupunkialueiden ilmasta niitä löytyy enemmän kuin harvaan asutuilla alueilla.

DBP, BBP, DEHP, DINP, DIDP, DIBP ja DNOP kuuluvat REACH-asetuksen rajoitettujen aineiden luetteloon (1907/2006/EC, liite XVII) ja niiden enimmäispitoisuudeksi muovituotteissa, leluissa ja lastenhoitotarvikkeissa on asetettu 0,1 painoprosenttia. Ftalaattien käyttöä on lisäksi rajoitettu tai kielletty Euroopan unionin kosmetiikka-asetuksessa (1223/2009), RoHS-direktiivissä (2011/65/EU), leludirektiivissä (2009/48/EY) ja muoviasetuksessa (10/2011).^[1]

Suomessa

Suomalaiset altistuvat ftalaateille pääasiassa ravinnon kautta, mutta osaksi myös suoraan muovi- ja hygieniatuotteiden kautta.^[1]

Lähteet

↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h ⁱ ^j ^k ^l Ftalaatit - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 21.2.2023.

Aiheesta muualla

[:0-1] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h ⁱ ^j ^k ^l Ftalaatit - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 21.2.2023.

[1]