Freedom Rock on ruotsalaisen rock -yhtye H.E.A.Tin toinen studioalbumi, joka julkaistiin 21. huhtikuuta 2010 Japanissa, 12. toukokuuta 2010 pohjoisessa Euroopassa (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti ja Venäjä) ja 28. toukokuuta 2010 lopussa Euroopassa. Nauhoitukset albumia varten aloitettiin marraskuun 2009 alussa ja albumi viimeisteltiin maaliskuun 2010 alussa. Albumin nimi tulee yhden tuottajan lausahduksesta, kun H.E.A.T oli studiossa nauhoittamassa albumia, niin yhtyeen jäsenille oli aina vaikeaa kuvailla musiikkiaan. Yksi tuottaja sanoi, että tämä on Freedom Rockia (=vapausrockia). Yhtye julkaisi uudet kotisivut albumin kunniaksi.

Freedom Rock
H.E.A.T
Studioalbumin Freedom Rock kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  marraskuu 2009 – maaliskuu 2010
 Julkaistu Japani 21. huhtikuuta 2010
Suomi 12. toukokuuta 2010
Euroopan unionin lippu 28. toukokuuta 2010
 Tuottaja(t) Michael Vail Blum
 Tyylilaji AOR
 Kesto 45.26
 Levy-yhtiö Stormvox
H.E.A.T:n muut julkaisut
H.E.A.T
2008
Freedom Rock
2010
Address the Nation
2012

Albumilta julkaistiin uusi single ”Beg, Beg, Beg”. Japanin versiolla julkaistiin kaksi bonuskappaletta ”Tonight” ja ”Living in a Memory”. Lisäksi Japanin version kappaleet on eri järjestyksessä. Kappaleessa ”Black Night” vierailee Edguy-yhtyeen perustajajäsen, saksalainen Tobias Sammet. Kappale Stay julkaistiin jo vuonna 2008 olevalla H.E.A.T -debyyttialbumilla, mutta tämä on vuoden 2010 versio. Albumin kansitaiteen on suunnitellut toinen kitaristi Eric Rivers. Yhtye aloitti kahden viikon pituisen Freedom Rock European Tour -kiertueen, jolla yhtye esitti uusia kappaleita.

Kappaleet muokkaa

  1. We're Gonna Make It to the End – 4.12
  2. Black Night – 4.03 (feat. Tobias Sammet)
  3. I Can't Look the Other Way – 4.26
  4. Shelter – 3.30
  5. Beg, Beg, Beg) – 3.05
  6. Danger Road – 3.01
  7. Stay – 3.26 (vuoden 2010 versio)
  8. Everybody Wants to Be Someone – 3.35
  9. Nobody Loves You (Like I Do) – 2.57
  10. I Know What It Takes – 3.05
  11. Cast Away – 4.02
  12. High on Love – 2.29
  13. Who Will Stop the Rain – 4.12

Kokoonpano muokkaa

  • Kenny Leckremo – laulu
  • Dave Dalone – kitarat, taustalaulu
  • Eric Rivers – kitarat, taustalaulu
  • Jimmy Jay – basso, taustalaulu
  • Jona Tee – kosketinsoittimet, taustalaulu
  • Crash – rummut

+

Arvostelut muokkaa

  • Angry Metal Guy:      [1]
  • Dangerdog:      [2]
  • Metal Temple:           [3]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Ensimmäinen arvostelu uudesta Freedom Rock -albumista: (http://www.melodic.net/reviewsOne.asp?revnr=8590).