Francesco Guccini
Francesco Guccini (s. 14. kesäkuuta 1940 Modena) on italialainen laulaja-lauluntekijä ja kirjailija. Debyyttialbuminsa vuonna 1967 julkaisseen Guccinin sanoituksissa on taiteellisten ansioiden ohella myös selkeä poliittinen ja sosiaalinen ulottuvuus.[1] Guccinin muusikon uran kulta-aikaa oli 1970-luku. Hänen esikoisromaaninsa julkaistiin 1989, ja lisäksi hän on työskennellyt satunnaisesti elokuvanäyttelijänä.
| Francesco Guccini | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. kesäkuuta 1940 Modena, Italia |
| Ammatti | laulaja |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Francesco |
| Laulukielet | italia |
| Aktiivisena | 1960–2019 |
| Tyylilajit | pop |
| Soittimet | laulu, kitara |
| Levy-yhtiöt | EMI |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Guccini on pyrkinyt vaalimaan elävää kontaktia yleisöönsä ja vältellyt esiintymisiä televisio-ohjelmissa.[1]
Ura muokkaa
Guccini toimi Italian kirjallisuuden opettajana Bolognassa 1965–1985. Hän kirjoitti 1960-luvulla sivutoimisesti lauluja toisille artisteille, kuten Nomadi-yhtyeelle. Niissä oli usein vaikutteita yhdysvaltalaisesta folkmusiikista ja etenkin Bob Dylanin sävellyksistä. Lisäksi hän käänsi ulkomaisia laulutekstejä.[1]
Guccinin esikoisalbumi Folk beat n. 1 julkaistiin 1967. Teos sisältää hänen sävellyksiään aiemmilta vuosilta, kuten 1960 kirjoitettu L'antisociale (julkaistu syyskuussa 1966) ja Auschwitz, joka julkaistiin Equipe 84 -yhtyeen esittämänä 1966. Guccinin neljäs albumi Radici (1972) on mainittu hänen diskografiansa tärkeimmäksi. Se sisältää hänen mestariteoksiaan, kuten Piccola città, Incontro, La locomotiva ja Il vecchio e il bambino.[1][2]
Guccinin tuotannosta erottuvat edukseen myös studioalbumit Via Paolo Fabbri 43 (1976), Parnassius Guccinii (1993), D'amore di morte e di altre sciocchezze (1997) ja Stagioni (2000). Lukuisista konserttitaltioinneista mainittakoon albumit Fra la via Emilia e il West (1984) ja Anfiteatro Live (2005).[1]
Guccinin viimeinen studioalbumi on 2012 julkaistu L'ultima Thule. Kahta ensimmäistä albumia lukuun ottamatta Guccinin levyille on tavanomaista kappaleiden vähäinen lukumäärä, 6–9. Kappaleiden soittoajat sitä vastoin ovat pitkiä, jopa kymmenen minuuttia.
Guccinin ura on dokumentoitu 2015 julkaistussa CD-kokoelmassa Se io avessi previsto tutto questo. Gli amici, la strada, le canzoni. Vuonna 2017 julkaistiin 1980-luvulla Bolognassa tallennettuja konserttiesiintymisiä nimellä L'ostaria delle dame.[1]
Guccini nauttii suosiota myös nuorempien sukupolvien keskuudessa. "Vuole raccontare alle nuove generazioni le differenze di ieri e l’oggi, il buon Francesco, e questo è un gesto apprezzato dai giovani" - "Hän haluaa kertoa uusille sukupolville eilisen ja nykypäivän eroista, kelpo Francesco, ja se on ele, jota nuoret arvostavat", Tempo Libero kirjoitti keväällä 2010.[3]
Francesco Guccinin esikoisromaani Cròniche epafàniche ilmestyi 1989. Teos sai jatkoa romaaneista Vacca d'un cane (1993) ja Cittanòva Blues (2003); trilogia on omaelämäkerrallinen, ja se kertoo Guccinin lapsuudesta ja nuoruudesta. Guccini on kirjoittanut yhdessä Loriano Macchiavellin kanssa rikosromaaneja, kuten Macaronì. Romanzo di santi e delinquenti (1997).
Guccinin ensimmäinen elokuvarooli oli pääosa historiallisessa kertomuksessa Fantasia, ma non troppo, per violino (1976). Sittemmin Guccini on tehnyt lähinnä sivurooleja ja cameo-rooleja.
Diskografia muokkaa
Studioalbumit muokkaa
- Folk beat n. 1 (1967)
- Due anni dopo (1970)
- L'isola non trovata (1970)
- Radici (1972)
- Stanze di vita quotidiana (1974)
- Via Paolo Fabbri 43 (1976)
- Amerigo (1978)
- Metropolis (1981)
- Guccini (1983)
- Signora Bovary (1987)
- Quello che non... (1990)
- Parnassius Guccinii (1993)
- D'amore di morte e di altre sciocchezze (1996)
- Stagioni (2000)
- Ritratti (2004)
- L'ultima Thule (2012)
Live-albumit muokkaa
- Opera buffa (1973)
- Album concerto (con i Nomadi) (1979)
- Fra la via Emilia e il West (1984)
- ...quasi come Dumas... (1988)
- Guccini Live Collection (1998)
- Francesco Guccini Live @ RTSI (2001)
- Anfiteatro Live (2005)
- L'Ostaria delle Dame (2017)
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f Guccini, Francesco Treccani.it. Viitattu 14.6.2020.
- ↑ Pistone, Federico: Gli 80 anni di Francesco Guccini. La sua storia (e la nostra) in 20 canzoni Corriere.it. 13.6.2020. Viitattu 15.6.2020.
- ↑ Guccini al Palageorge, applausi di tre generazioni Tempo Libero. 30.4.2010. Viitattu 15.6.2020.
