Avaa päävalikko

Francisco ”Fran” Manuel Perea Bilbao (s. 20. marraskuuta 1978 Málaga, Andalusia, Espanja) on espanjalainen näyttelijä ja laulaja.

Francisco Perea Bilbao
Fran Perea vuonna 2011.
Fran Perea vuonna 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt 20. marraskuuta 1978 (ikä 40)
Espanjan lippu Málaga, Andalusia, Espanja
Ammatti näyttelijä, laulaja
Näyttelijä
Merkittävät roolit Marcos Serrano
(Serranon perhe)
Aiheesta muualla
www.franperea.com
IMDb

Vuonna 2005 Perea julkaisi toisen albuminsa Punto y aparte. Hän on saanut albumeistaan neljä platinalevyä ja yhden kultalevyn. Vuonna 2006 hän jätti roolinsa Serranon perheessä keskittyäkseen elokuviin. Hän teki kuitenkin lyhyitä vierailuja sarjaan lähtönsä jälkeen.

Sisällysluettelo

UraMuokkaa

Fran Perea valmistui Málagan teatterikorkeakoulusta. Hän teki ensiesiintymisensä televisiossa sarjassa El comisario ja näytteli myös suositussa sarjassa Al salir de clase, jossa hän esitti Hugoa. Hän oli sarjassa vuosina 2001–2002.

Vuonna 2003 Perea sai roolin Marcos Serranona televisiosarjassa Serranon perhe. Hän teki vaikutuksen sarjan tuotantoryhmään kitaransoittotaidoillaan, ja näin hän esitti myös sarjan tunnuskappaleen ”1 más 1 son 7”, joka nousi Espanjassa ilmestymisvuonnaan listaykköseksi. Roolinsa ansiosta Pereasta tuli kuuluisa laulaja, ja hänen ensimmäistä albumiaan La chica de la habitación de al lado inspiroikin hänen roolinsa Marcosina. Perea julkaisi kyseisen albumin vuonna 2003, ja se nousi Suomessakin vuonna 2007 hetkeksi kymmenen myydyimmän albumin joukkoon Serranon perhe -sarjan alettua näkyä Suomessa.[1] Albumi myi nelinkertaista platinaa ja sai yhden kultalevyn.

Vuonna 2004 Perea lähti Espanjan-kiertueelleen ja levytti livehittialbumin Fran Perea, en concierto.

Vuonna 2005 Perea julkaisi toisen albuminsa nimeltä Punto y Aparte, joka menestyi yhtä hyvin kuin Perean ensimmäinenkin albumi. Vuotta myöhemmin Perea jätti Serranon perheen ja alkoi näytellä elokuvissa.

Vuonna 2006 hän näytteli Davidia elokuvassa Los Mánagers, jonka ohjasi Fernando Guillén Cuervo. Hän esiintyi myös elokuvassa El camino de los ingleses, jonka ohjasi Antonio Banderas. Kun Banderas valitsi Perean elokuvaan, hän ei tiennyt Perean olevan hyvin kuuluisa Espanjassa televisiorooleistaan.

Vuonna 2007 Perea näytteli Goya-ehdokkaanakin olleessa elokuvassa Las 13 Rosas, jonka ohjasi Emilio Martínez Lázaro. Samassa elokuvassa näytteli myös Verónica Sánchez, joka on näytellyt Serranon perheessä ja joka on Perean entinen tyttöystävä. Perea vieraili vuosina 2007–2008 tv-sarjassa Hospital Central ja muutamassa Serranon perheen jaksossa.

Perea teki nelipäiväisen vierailun Suomeen marraskuussa 2007.[2] Vierailulla hän kertoi La chica de la habitación de al lado -levystään ja antoi haastatteluja lehdille ja televisioon. Julkisessa nimikirjoitustenjakotilaisuudessa Helsingin Kampissa oli paikalla jopa tuhat innokasta suomalaisfania. Perea esiintyi toisella vierailullaan Suomessa 28. elokuuta 2008 Helsingin Kulttuuritalolla ja 29. elokuuta Tampereen Pakkahuoneella.[3]

YksityiselämäMuokkaa

Vuosina 2003–2006 Perea seurusteli Serranon perheestäkin näytelleen vastanäyttelijänsä Verónica Sánchezin kanssa. He erosivat jätettyään televisiosarjan omien näyttelijänuriensa takia. Pari esiintyi yhdessä vuoden 2006 Goya-gaalassa.

FilmografiaMuokkaa

TelevisioMuokkaa

Vuosi TV-sarja Rooli
2001–2002 Al salir de clase Hugo
2003–2006, 2007, 2008 Serranon perhe Marcos Serrano
2002, 2003 El comisario Guti (vieraileva)
2007 Muchachada nui Marcial Ruíz Escribano (vieraileva)
2007, 2008 Hospital Central Javi, Tri. Enrique Trujillo (vieraileva)

ElokuvatMuokkaa

Vuosi Elokuva Rooli
2006 Los mánagers David
2006 El camino de los ingleses El Garganta
2007 Perez, el ratoncito de tus sueños äänirooli
2007 Las 13 Rosas Teo

LyhytelokuvatMuokkaa

Vuosi Elokuva Rooli
2000 Tu mismo
2000 Cañí
2001 Final feliz para un crimen de Aure Roces
2008 La aventura de Rosa de Ángela Armero

DiskografiaMuokkaa

Vuosi Albumi Muuta
2003 La chica de la habitación de al lado studioalbumi
#2 Espanja
#10 Suomi
2005 Punto y Aparte studioalbumi
#8 Espanja
2004 Fran Perea en concierto livehittialbumi
#60 Espanja
2006 Singles, inéditos & otros puntos kokoelma-albumi
#57 Espanja
2010 Viejos Conocidos studioalbumi

Palkinnot ja ehdokkuudetMuokkaa

MusiikkiMuokkaa

Vuosi Palkintogaala Palkinto Tulos
2003 Premios Amigo paras uusi artisti ehdokkuus

LähteetMuokkaa

  1. La chica de la habitación de al lado Suomen virallinen lista. Yle. Viitattu 6.12.2007.
  2. Serranon perhe -tv-sarjan Fran Perea vierailee Suomessa 22.11.2007. Plaza.fi. Viitattu 6.12.2007.
  3. Me Naiset, 2007, nro 49, s. 36.

Aiheesta muuallaMuokkaa