François de La Rochefoucauld

ranskalainen kirjailija
Tämä artikkeli kertoo 1600-luvun kirjailijasta. Upseerista (1747–1827) katso François Alexandre Frédéric de La Rochefoucauld-Liancourt.

François de La Rochefoucauld [ʁɔʃfuko] (François VI, La Rochefoucauld’n herttua, Marcillacin prinssi, 16131680) oli ranskalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti aforismien kirjoittajana. Hänen kuuluisin teoksensa Mietelmiä (Réflexions ou sentences et maximes morales, 1665, suom. J. V. Lehtonen 1924) sisältää 500 kiteytettyä ajatusta, jotka kuvaavat ihmisten pyrkimyksiä ja käyttäytymistä.[1]

François de La Rochefoucauld

ElämänvaiheitaMuokkaa

Nuoruudessaan La Rochefoucauld oli hovimies ja sotilas. Yhdessä kuningatar Anna Itävaltalaisen kanssa hän juonitteli kardinaali Armand de Richelieuta vastaan. Kardinaali karkoitti La Rochefoucauld’n hovista ja tämä liittyi Fronde-kapinaan. Koettuaan elämänvaiheita jotka ovat kuin seikkailukirjoista hän neljäkymmentävuotiaana vetäytyi yksityiselämään.[2]

Aikansa kuluksi La Rochefoucauld ryhtyi kirjoittamaan muistelmiaan. Hän oli seikkailuissaan ollut lähellä menettää näkönsä ja hän sairasti kihtiä. Hän piti elämää halveksittavana ilveilynä ja naisia inhottavina oikuttelijoina. Elämä oli hänelle suuri pettymys. Muistelmia kirjoittaessaan hän huomasi itsellään uuden taidon: mietelmien eli maksiimien kirjoittamisen taidon. [2]

Mietelmien kirjoittamista La Rochefoucauld piti aluksi lähinnä hupina. Käydessään kirjallisissa salongeissa hän saattoi ripotella niitä keskusteluihin. Kun mietelmät ilmestyivät vuonna 1665 kirjana, hänestä tuli kuuluisa.[2] Kirjallisissa salongeissa hän solmi ystävyyssuhteen Marie-Madeleine Proche de La Vergenen, La Fayetten kreivittären kanssa. Ystävyys kesti loppuelämän. Ystävysten kirjeenvaihtoa on säilynyt jälkipolville ja se on lämminhenkistä.

Hovissa La Rochefoucauld kävi uudelleen juuri ennen kardinaali Mazarinin kuolemaa ja Ludvig XIV:n valmistautuessa ottamaan itselleen kaiken vallan. Kuningas piti kirjailijaa hyvänä esimerkkinä vanhasta aatelistosta.

La Rochefoucauld’n puoliso oli Adrée de Vivonne ja heillä oli poika, François VII de La Rochefoucauld.

MietelmätMuokkaa

Jälkimaailma on suuresti arvostanut La Rochefoucauld’n mietelmiä, joita on lähes viisisataa. Vaikutteita niihin tekijä sai Senecalta sekä Montaignelta, mutta ne ovat kuitenkin omaperäisesti pohdittuja. Kirjoittajan mielestä itsekkyys on ihmisen kaikkien tekojen käyttövoima ja mietteitä onkin sanottu erinomaiseksi luettavaksi silloin, kun haluaa karkottaa liiat harhaluulot ihmisistä. Rohkeuskin johtuu Rochefoucauldin mukaan lähinnä turhamaisuudesta ja jalomielisyys on pelkkää itsepetosta. [2]

Valikoima mietteitä:

  • Vanhukset lohduttautuvat mielellään antamalla hyviä neuvoja, kun eivät enää kykene antamaan huonoja esikuvia.
  • On ihmisiä, joita viat pukevat, ja toisia, joita hyvätkin ominaisuudet rumentavat.
  • Nainen pitää kauan ensimmäistä rakastajaansa silloin kun hän ei ota toista.
  • Kiitoksen torjuminen on halua kuulla kiitos toiseenkin kertaan.
  • Joka elää antautumatta hullutuksiin, ei ole niin viisas kuin luulee olevansa.

TeoksiaMuokkaa

  • Mietelmiä. Suomentanut ja johdannolla varustanut J. V. Lehtonen. Karisto, 1924.
  • Mietteitä. Suomentanut Risto Mikkonen. Esipuhe Kai Kiviranta. Scanria, 2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta François de La Rochefoucauld.

LähteetMuokkaa

  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 14, Aurinkokuninkaan aikakausi. WSOY:n graafiset laitokset, Porvoo, 1982 ISBN 951-0-09742-X

ViitteetMuokkaa

  1. Salonen, Lippo & Salonen, Sirkka (suom.) & Väänänen, Juha (toim.): ”La Rochefoucauld, Duc François de”, Kuka teki mitä, The Mitchell Beazley kuvitettu elämäkerrallinen hakuteos, s. 149. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1986. ISBN 951-643-251-4.
  2. a b c d Grimberg, C.: Kansojen historia, osa 14, s. 143–144.