Folklorismi
Folklorismi on kansatieteen käsite, jolla tarkoitetaan minkä tahansa perinneaineksen omaksumista, keksimistä tai käyttämistä sen alkuperäisen käyttöyhteyden ulkopuolella. Perinnettä sovelletaan tyypillisesti kaupallisiin, viihteellisiin, matkailullisiin, ideologisiin tai kansallisiin tarkoituksiin.[1]
Käsitteen rajaus ei ole ollut täsmällinen. Sitä on käytetty kuvaamaan esimerkiksi ilmiöitä, jotka on haluttu rajata oikean perinteentutkimuksen ulkopuolelle. Puhetavan taustalla on ajatus epäaitoudesta. Folklorismin idea on, että menneestä luodaan kuva, joka valjastetaan nykyhetken tarpeisiin.[1] Folklorismi ilmenee muun muassa perinne- ja kotiseututyönä, museoina ja perinteestä ammentavana taiteena.[2]
Perinteentutkimuksen terminologiassa folklorismin kuvataan saaneen alkunsa esiromantiikan aikana. Ilmiön edellytyksenä oli ihannoiva ja sentimentaalinen suhtautuminen menneeseen. Myöhemmin kaupungistumisen ja teollistumisen myötä ihmiset loittonivat perinteistä, joita olivat oppineet tuntemaan, ja agraarikulttuurin piirteistä tuli kaipausta herättäviä symboleja. Suomessa folklorismi välittyy kaupallisten kanavien, kotiseutujärjestötyön ja erilaisten juhlainstituutioiden kautta. Viimeksi mainittujen takana on sekä kaupallisia että aatteellisia motiiveja.[3]
Silloin kun ajatellaan, että kyse on jonkun muun kuin oman ryhmän perinneaineksen omaksumisesta, puhutaan myös kulttuurisesta omaksumisesta tai lainaamisesta. Mikäli eri kulttuuriryhmien välisessä poliittisessa kamppailussa halutaan ilmaista, että omaksujalla ei olisi siihen oikeutta, voidaan se nimetä kulttuuriseksi appropriaatioksi tai omimiseksi.[4] Tampereen yliopiston sosiaaliantropologian professori Laura Huttusen mukaan kulttuurinen appropriaation käsite ei ole tieteellinen, ja se on "ristiriitainen ja monin tavoin huono". Hänen mukaansa käsite lähtee väärästä oletuksesta, jonka mukaan maailmassa olisi selvärajaisia kulttuureita, joilla jokaisella on oma ikiaikainen sisältönsä ilman lainaamista, muuntelua ja yhdistelyä.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Green, Thomas A.: Folklore: An Encyclopedia of Beliefs, Customs, Tales, Music, and Art. Vol 1, s. 538. ABC-Clio, 1997.
- ↑ Hämeenaho, Pilvi: Folklorismi: Sovellettu menneisyys osana nykypäivän suomalaisuutta. Jyväskylän yliopisto, etnologian pro gradu, 2008.
- ↑ Perinteentutkimuksen terminologia, s. 13. Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitos, 2001.
- ↑ a b Kaarenoja, Vappu ja Rämö, Aurora: Jos lastenohjelman intiaani on kulttuurista omimista, onko myös jooga? – Tämä on nyt vähän ongelmallista - Suomenkuvalehti.fi Suomenkuvalehti.fi. 11.5.2018. Viitattu 30.10.2018.