Finnvox

äänitysstudio Helsingissä
(Ohjattu sivulta Finnvox Studiot)

Finnvox on Helsingin Pitäjänmäellä Arinatiellä sijaitseva, vuoden 1965 syksyllä valmistunut äänitysstudio. Sen perusti tukkukauppaan erikoistunut Lejos Oy. Yhtiö säilyi Finnvoxin omistajana 1980-luvun lopulle saakka.

Finnvoxin studiot Pitäjänmäellä Arinatiellä

Finnvox oli valmistuessaan Suomen ensimmäinen levytyksiä varten rakennettu studio. Rakennus on alusta alkaen suunniteltu studiokäyttöön. Sen studiotila on rakennettu kelluvalle lattialle, jolloin tila on tehokkaasti äänieristetty. Alkuvaiheessa studiossa oli vain yksi studio ja nauhoituksiin käytettiin neliraitaista Studer-kelanauhuria.

Huomattava osa Suomen eturivin muusikoista ja yhtyeistä on joskus nauhoittanut studiossa. Aina 1990-luvulle asti studioiden yhteydessä toimi myös äänilevyjen kaiverrukseen tarkoitettu vinyylimasterointistudio sekä vinyylilevyjen puristamo. Nykyään Finnvoxissa on kahdeksan studiota, joista viisi on äänitys- ja miksauskäytössä ja kolme masterointi- ja editointikäytössä.

Finnvoxia johti yrityksen perustamisesta 1980-luvun lopulle Erkki Ertesuo. Finnvox-studioiden nykyinen toimitusjohtaja on Linda Laxell.

Katso myös muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.