Far Cry Primal on Ubisoft Montrealin kehittämä ja Ubisoftin julkaisema ensimmäisen persoonan toimintaseikkailupeli. Peli on julkaistu vuonna 2016 PlayStation 4:lle, Windowsille ja Xbox Onelle.

Far Cry Primal
Kehittäjä Ubisoft Montreal
Julkaisija Ubisoft
Jakelija Humble Store, Steam, Epic Games Store, Microsoft Store, Ubisoft Store, PlayStation Store ja Amazon Luna
Ohjaaja Alex Hutchinson
Käsikirjoittaja C. J. Kershner
Lucien Soulban
Liz Albl
Li Kuo
Säveltäjä Jason Graves
Pelisarja Far Cry
Pelimoottori Dunia Engine 2
Julkaistu
  • 23. helmikuuta 2016
Lajityyppi toimintaseikkailupeli
Pelimuoto yksinpeli, moninpeli
Ikäluokitus ESRB: Alkaen 17 vuotta
PEGI 18
USK 16
Alusta PlayStation 4, Windows, Xbox One
Lisenssi Suljettu lisenssi
Jakelumuoto Uplay, Steam
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

Pelaaminen

muokkaa

Far Cry Primalin pelaaminen tapahtuu hyvin samalla tavalla kuin edellisessä osassa. Joitakin muutoksia ilmenee, suurimpana tuliaseiden puuttuminen.

Pelaajan tulee edetä tehtävissään, parannella kyläänsä sekä päivittää varustustaan. Aseinaan tällä on käytössään mm. keihäs, jousi, pitkäjousi, tuplajousi, nuija, verinuija ja kahdenkädennuija. Heittoesineitä ovat mm. syötti, heittoveitsi, hulluusveitsi, tulipommi, hulluuspommi ja mehiläispesä. Maahan voi asettaa ansoja.

Uutuutena pelaaja voi hyödyntää eläimiä kesyttämällä ne ja taistelemalla niiden avulla. Pelaajalla on käytössään myös pöllö, jolla voi tutkia lähistöä ja merkitä vihollisia. Pöllöllä on mahdollista myös tappaa vihollisia, usuttaa villipetoja niiden kimppuun sekä tiputtaa niiden päälle pommeja. Kesytettäviä petoja ovat mm. vuorisusi, harvinainen vuorisusi, susi, valkosusi, harvinainen raitasusi, jaguaari, harvinainen mustajaguaari, luolaleijona, harvinainen mustaleijona, mäyrä, ruskeakarhu, sapelihammastiikeri, luolakarhu, uljas arpikarhu, verihammastiikeri ja lumiverisusi. Uljas arpikarhu, verihammastiikeri ja lumiverisusi ovat suurpetoja. Tapettava suurpeto on Veripeitsi-mammutti. Kesytettävät suurpedot on ensin päihitettävä ennen kuin ne voi kesyttää.

Pelaaja voi kytkeä päälle selviytymisvaiston, jonka avulla tämä voi paikallistaa vihollisia sekä johtolankoja.

Tarina

muokkaa

Hahmot

muokkaa

Wenjat

muokkaa
  • Takkar on pelin päähahmo ja wenjojen uusi johtaja. Selviää ainoana pelin alkuvaiheen mammuttijahdista hengissä.
  • Dalso on Takkarin kanssa kulkenut mies. Kuolee sapelihammastiikerin hyökkäyksestä.
  • Sayla on Takkarin pelastama nainen. Silpoo udamien korvia kiinnittäen ne kaulakoruunsa ja kotiinsa.
  • Tensay on shamaani, joka antaa Takkarille näkyjä. Hoitaa haavoittuneita.
  • Wogah on vanha mies, ja taitava nikkaroija siitäkin huolimatta että udamit aikoinaan söivät tämän toisen käden.
  • Karoosh on silmänsä ja oman poikansa udameille menettänyt mies. Rakastaa sotia.
  • Jayma on kokenut metsästäjä, jolla on useita arpia kehossaan.
  • Urki on yksinään asuva, hieman yksinkertainen wenja. Hurkin, ja kaikkien Drubmanien esi-isä.

Udamit

muokkaa
  • Ull on udam-heimon johtaja. Takkar tappaa tämän.
  • Dah on udamien yksi komentajista, jonka Takkar vangitsee oppiakseen "mätämyrkky" -reseptin. Dah kärsii muiden udam-heimolaisten tavoin oletettavasti naurutaudista (jota udamit kutsuvat päätuleksi) joka on peräisin ihmissyöntiperinteestä. Dah liittyy wenjojen joukkoon, ja pelin loppuvaiheilla Dah pyytää Takkaria tappamaan tämän.
  • Mog on udamkomentaja, joka tappoi Karooshin pojan. Karoosh tappaa Mogin myöhemmin.

Izilat

muokkaa
  • Batari on izila-heimon johtaja. Takkar polttaa tämän elävältä.
  • Roshani on izila-heimon jäsen, jonka Takkar vangitsee ja vaatii tämän opettaa wenjoille tulipommien tekoa. Roshani liittyy wenjoihin, ja Takkar nimittää Roshanin vastaamaan wenjojen pelloista.

Peli sijoittuu kivikauden aikaiseen Oros-laaksoon, Keski-Euroopan Karpaattien vuoristoon noin 10  000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Wenja-heimon jäsen Takkar metsästää mammuttia kolmen muun heimolaisen kanssa, kunnes sapelihammastiikeri raatelee lähes kaikki heimolaiset kuoliaaksi. Vain Takkar onnistuu pakenemaan ja löytää nopeasti tiikerin tulevan uhrin, myös wenjoihin kuuluvan Saylan. Takkar pelastaa tämän, ja Sayla kertoo ihmissyöjäheimon udamien tuhonneen tämän kotikylän. Yhdessä he alkavat rakentamaan uutta kotiaan, samalla vannoen kostoa Udam- sekä myöhemmin Izila-heimolle.

Vastaanotto

muokkaa

Peli on saanut Pelaaja-lehden arvostelussa arvosanaksi 8/10.[1]

Ääninäyttelijät

muokkaa
 Elias Toufexis  Takkar  
 Terrence 'T.C.' Carson  Wenja Shaman Tensay  
 Debra Wilson  Batari  
 DeLaRosa Rivera  Udam Lord Ull  
 Juan Carlos Velis  Dah  
 Cara Ricketts  Sayla  
 Ayisha Issa  Jayma  
 Nicolas Van Burek  Karoosh  
 Ron Kennell  Wogah  
 Ali Momen  Roshani  
 Dylan Taylor  Urki  

Lähteet

muokkaa
  1. Lehtonen, Miikka: Far Cry Primal 4.3.2016. Pelaaja. Arkistoitu 20.4.2019. Viitattu 21.4.2019.

Aiheesta muualla

muokkaa