Fantomas (Louis Feuilladen elokuvasarja)
Fantomas (ransk. Fantômas) on vuosina 1913–1914 valmistunut ranskalainen mykkäelokuvasarja. Louis Feuilladen ohjaamien rikoselokuvien päähenkilöä Fantomasia esittää René Navarre.
| Fantomas | |
|---|---|
| Fantômas | |
 Sarjan kolmannen elokuvan mainosjuliste. |
|
| Ohjaaja | Louis Feuillade |
| Käsikirjoittaja | Louis Feuillade |
| Perustuu | Pierre Souvestren ja Marcel Allainin kirjasarjaan |
| Tuottaja | Romeo Bosetti |
| Kuvaaja | Georges Guérin |
| Lavastaja | Robert Jules Garnier |
| Pääosat | René Navarre, Edmond Bréon |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Ranska |
| Tuotantoyhtiö | Gaumont |
| Levittäjä | Gaumont |
| Ensi-ilta |
9. toukokuuta 1913 (Ranska) 12. toukokuuta 1913 (Suomi) |
| Kesto | yht. 337 min. (viisi osaa) |
| Alkuperäiskieli | mykkäelokuva |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Juoni
muokkaaFantomas on eri hahmoiksi muuntautuva mestaririkollinen, joka herättää kauhua koko Pariisissa. Häntä jahtaavat rikosetsivä Juve ja tämän apuri toimittaja Fandor.[1][2][3]
Näyttelijät
muokkaa| René Navarre | … | Fantomas |
| Edmond Bréon | … | Juve |
| Renée Carl | … | lady Beltham |
| Georges Melchior | … | Fandor |
| Yvette Andreyor | … | Hélène[2] |
Tuotanto ja vastaanotto
muokkaaGaumontin tuottama Fantomas on yksi 1910-luvun merkittävimmistä rikoselokuvasarjoista. Sen tärkeimmät edeltäjät ovat Victorin Jassetin Zigomar-elokuvat (1911–1913). Marcel Allainin ja Pierre Souvestren kioskikirjoihin perustuva sarja käsittää viisi erillistä elokuvaa, joilla on oma juonensa. Cliffhangeriin päättyvistä jaksoista koostuva sarjaelokuva syntyi vasta muutamia vuosia myöhemmin.[4]
Ensimmäisen maailmansodan keskeyttämän sarjan[5] elokuvat ovat:
- Fantomas (Fantômas, 1913)
- Juve Fantomasta vastaan (Juve contre Fantômas, 1913)
- Salaperäinen sormenjälki (Le Mort qui tue, 1913)
- Murhenäytelmä naamiaisissa (Fantômas contre Fantômas, 1914)
- Väärä tutkintotuomari (Le Faux magistrat, 1914)[3].
Feuilladen Fantomas on eri yhteiskuntaluokkien välillä liikkuva synkkä hahmo, jonka pelottavat ja usein veriset seikkailut sijoittuvat keskelle rauhalliselta vaikuttavaa arkielämää[3][5]. Valtavan suosion saaneen sarjan[2] ansioina on pidetty sen tehokasta kerrontatekniikaa ja autenttista miljöökuvausta[3][6].
Suomessa sarjan ensimmäinen elokuva sai ensi-iltansa toukokuussa 1913[7] ja viimeinen vuotta myöhemmin[8]. Helsingin elokuvaohjelmistosta säännöllisesti kirjoittaneet Nya Pressen ja Dagens Press kuvailivat sarjaa ”varmasti parhaaksi, mitä täällä on esitetty” ja kertoivat sen olleen suuri yleisömenestys elokuvateatteri Maximissa[9][10]. Kaivatulle sarjalle lupailtiin jatkoa sodan jälkeen,[11] mutta jonkinlaiseksi korvikkeeksi saatiin jo sitä ennen Gaumontin ja Feuilladen seuraava sarja Vampyyrit (Les Vampires, 1915–1916)[12].
Lähteet
muokkaa- Abel, Richard (ed.): Encyclopedia of Early Cinema. Abingdon: Routledge, 2005. ISBN 0-415-23440-9
Viitteet
muokkaa- ↑ Gaumont gaumont.fr. Arkistoitu 10.9.2017. Viitattu 9.9.2017.
- ↑ a b c Larousse Films larousse.fr. Arkistoitu 10.9.2017. Viitattu 9.9.2017.
- ↑ a b c d Oscherwitz, Dayna & Higgins, MaryEllen: Historical Dictionary of French Cinema, s. 160. Plymouth: Scarecrow Press, 2007. ISBN 978-0-8108-6875-5
- ↑ Abel, s. 226, 257, 650.
- ↑ a b Abel, s. 336.
- ↑ Sadoul, Georges: Histoire générale du cinéma, tome 3: Le cinéma devient un art 1909–1914. Paris: Denoël, 1950.
- ↑ Maxim-elokuvateatterin mainos. Helsingin Sanomat, 11.5.1913, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Maxim-elokuvateatterin mainos. Helsingin Sanomat, 26.4.1914, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Bio: Maxim. Nya Pressen, 26.11.1913, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Maxim. Dagens Press, 7.5.1914, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Från allmänheten. Biograftidning, no 5 (28.03.1915), s. 15. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Biograferna. Dagens Press, 12.12.1916, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
Aiheesta muualla
muokkaa