FC TVMK on entinen tallinnalainen jalkapalloseura. Seura voitti Meistriliigan kaudella 2005. Vuonna 2008 seura lopetti toimintansa talousvaikeuksien vuoksi.

FC TVMK
Koko nimi FC TVMK Tallinn
Perustettu 1951/1990
Kenttä Kadriorg, Tallinna
– kapasiteetti 4 750
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu

Historia muokkaa

Virallisesti TVMK perustettiin vuonna 1990, mutta sen samanniminen edeltäjä perustettiin jo vuonna 1951. Kirjaimet TVMK tulevat sanoista Tallinna Vineeri- ja Mööblikombinaat. Joukkue on kuulunut Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen sarjan kärkipään joukkueisiin ja voittanut lukuisia mitaleita.

Lyhyen historiansa aikana TVMK on tunnettu lukuisilla nimillä. Vuonna 1992 se vaihtoi nimekseen TVMV, 1993 Nikol, mistä eriytyi myöhemmin FC Lantala ja TVMK jatkoi nimellä FC Tevalte, myöhemmin Tevalte-Marlekor ja Marlekor ennen kuin vuonna 1997 palasi nykyiseen nimeensä.

Kaudella 2008 seura ajautui talousvaikeuksiin ja toiminnan jatkuminen oli vaakalaudalla. Joukkue kuitenkin pelasi poikkeusluvalla sarjakauden loppuun, mutta se tiputettiin viimeiseksi. Kauden loputtua sekä pääsarjassa pelannut edustusjoukkue että toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelannut kakkosjoukkue lopettivat toimintansa.[1]

Saavutuksia muokkaa

  • Viron cupin voitto 1992, 1993 ja 2003
  • Viron mestaruus 2005
  • Viron mestaruus -hopeaa 2001, 2003 ja 2004
  • Viron mestaruus -pronssia 2002

TVMK:n menestys kausittain muokkaa

Kausi Sarjataso Sijoitus Maaliero Pisteet
95/96* I 5 +1 20
96/97* I 3 +3 22
97/98 I 6 -16 14
1998 I 6 -12 13
1999 I 5 -17 30
2000 I 3 +25 48
2001 I 2 +47 56
2002 I 3 +55 53
2003 I 2 +56 65
2004 I 2 +60 63
2005 I 1 +117 95
2006 I 4 +46 72
2007 I 3 +80 79
2008 I 10 +44 66

* nimellä Marlekor Tallinn

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.