Eva Brummer
Eva Ester Brummer (o.s. Martio; 13. maaliskuuta 1901 Tampere – 28. kesäkuuta 2007 Espoo) oli suomalainen tekstiilitaiteilija, joka kehitti erityisesti suomalaista ryijyä.[1]
Eva Brummer | |
---|---|
Eva Brummer 1950-luvun lopulla. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Eva Ester Brummer |
Syntynyt | 13. maaliskuuta 1901 Tampere |
Kuollut | 28. kesäkuuta 2007 (106 vuotta) Espoo |
Taiteilija | |
Palkinnot | |
Pro Finlandia (1979) |
|
Brummer opiskeli Taideteollisuuskeskuskoulussa vuosina 1922–1923 mallipiirustusosastolla ja 1924–1926 sen opettajaosastolla, ja hän valmistui sieltä kuvaamataidonopettajaksi 1926. Hän toimi piirustuksenopettajana Lauttasaaren yhteiskoulussa 40 vuotta ja jäi eläkkeelle vuonna 1968. Hän asui Espoon Tapiolassa Tykkitiellä vuodesta 1960 lähtien.
”Alkusysäys ryijyjen suunnitteluun lähtee yleensä luonnosta, usein myös voimakkaasta tunne-elämyksestä. En kuitenkaan ajattele kokemaani, alitajunta työskentelee... Alkaessani luonnoksen vesiväreillä en koskaan tiedä, mitä työstä syntyy, en ole edes ajatellut väriä.”[2]
Brummer on suomalaisen ryijyn uudistaja. Hän ryhtyi 1930-luvulla yhteistyössä kutojan kanssa kehittämään menetelmiä. Hän suunnitteli ryijymalleja Suomen Käsityön Ystäville lähes 50 vuotta. Hänen kehittämäänsä langalla maalaamista ihailtiin erityisesti 1940- ja 1950-luvulla, mutta sen jälkeen on taideryijyjen ulkonäkö muuttunut.[3]
Eva Brummerin puoliso oli vuodesta 1926 Arttu Brummer.
Palkintoja ja tunnustuksia
muokkaa- Milanon triennaalin kunniakirja 1933
- Milanon triennaalin Grand Prix 1951
- Milanon triennaalin kunniakirja 1954
- Milanon triennaalin kultamitali 1957
- Valtion taideteollisuuspalkinto 1973
- Pro Finlandia -mitali 1979
- Suomen Käsityön Ystävien kilpailuissa useita palkintoja
Lähteet
muokkaa- ↑ Priha, Päikki: ”Brummer, Eva (1901–2007)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 10–11. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. Teoksen verkkoversio.
- ↑ http://www.kaspaikka.fi/ryijy/ryijygalleria.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://typo.kiasma.fi/index.php?id=154&FL=1&L=0[vanhentunut linkki]
Kirjallisuutta
muokkaa- Eva Brummerin kirkolliset tekstiilit. Eva Brummerin 100-vuotisjuhlanäyttelyn julkaisu. Taideteollisuusmuseo, 2001.
- Eva Brummer’s gardens. Form Function Finland No. 82, 2/2001.
- Makkonen, Leena: Ryijytaiteilija Eva Brummer ja modernistiset pyrkimykset Suomen taiteessa 1930–1950-luvulla. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto.
- Svinhufvud, Leena (toim.): Eva Brummer. Helsinki: Taideteollisuusmuseo, 2001. ISBN 952-9878-24-9
Aiheesta muualla
muokkaa- Eva Brummerin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- Kaksi kuvaa Brummerin ryijyistä. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Artikkeli Turun Sanomissa. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Brummer, Eva hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)