Eurovision tanssikilpailu 2008

Historiansa toinen Eurovision tanssikilpailu järjestettiin Glasgow'ssa, Isossa-Britanniassa 6. syyskuuta 2008. Vaikka Suomi voitti ensimmäisen Eurovision tanssikilpailun, ei kilpailua järjestetty Suomessa, koska Iso-Britannia lupautui isännöimään ensimmäiset kaksi Eurovision tanssikilpailua.

Eurovision tanssikilpailu 2008
Päivämäärät 6. syyskuuta 2008
Kaupunki  Yhdistynyt kuningaskunta Glasgow,
Voittaja Puola Edyta Herbuś & Marcin MroczekPuola
Voittajatanssit rumba ja cha-cha
Äänestysjärjestelmä Jokainen maa antaa 10:lle suosikilleen 1-7, 8, 10 ja 12 pistettä. Mukana on myös nelihenkinen tuomaristo, jonka jäsenet antavat jokaiselle kilpailijalle maksimissaan 12 pistettä.
Tanssien määrä 14
Uudet maat  Azerbaidžan
Vetäytyneet maat  Espanja
 Saksa
 Sveitsi
Eurovision tanssikilpailu
2007 2008
2007 2008

Kilpailuun osallistui yhteensä 14 maata. Azerbaidžan osallistui kilpailuun ensimmäisen kerran. Espanja, Saksa ja Sveitsi taas vetäytyivät kilpailusta.

Albania, Armenia, Bosnia ja Hertsegovina, EJT Makedonia, Espanja, Islanti, Israel, Kypros ja Valko-Venäjä lähettivät tanssikilpailun suorana lähetyksenä maansa televisiossa, vaikka eivät osallistuneet kilpailuun.

Osallistujamaat ja lopulliset pisteet muokkaa

Sija Nro Maa Tanssijat Tanssilajit Pisteet
1. 13   Puola Edyta Herbuś & Marcin Mroczek [1] Rumba/Cha-Cha 154
2. 10   Venäjä Tatjana Navka & Aleksandr Litvinenko [2] Cha-Cha/Samba/Rumba/Paso Doble/Venäläinen folk-tanssi 121
3. 14   Ukraina Lilija Podkopajeva & Serhi Kostetskyi [3] Jive/Ukrainalainen folk-tanssi 119
4. 8   Liettua Karina Krysko & Saulius Skambinas [4] Rumba/Cha-Cha 110
5. 4   Azerbaidžan Eldar Cəfərov & Anna Sajina [5] Paso Doble/Rumba/Tango/Azerbaidžanilainen folk-tanssi 106
6. 3   Tanska Patrick Spiegelberg & Katja Svensson [6] Samba/Tango/Paso Doble/Jazz-tanssi 102
7. 11   Kreikka Jason Roditis & Tónia Kósovits [7] Latinalainen tanssi 72
8. 12   Portugali Raquel Tavares & João Tiago [8] Rumba/Tango 61
9. 9   Iso-Britannia Louisa Lytton & Vincent Simone [9] Paso Doble/Jive/Tango 47
10. 6   Suomi Maria Lund & Mikko Ahti [10] Tango 44
11. 5   Irlanti Gavin Ó Fearraigh & Dearbhla Lennon [11] Paso Doble/Rumba 40
12. 1   Ruotsi Danny Saucedo & Jeanette Carlsson [12] Cha-Cha 38
13. 2   Itävalta Dorian Steidl & Nicole Kuntner[13] Foxtrot/Jive 29
14. 7   Alankomaat Thomas Berge & Roemjana De Haan [14] Rumba/Show-tanssi 1

Lähteet muokkaa


Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.