Estonia (taideteos)
Estonia on Markus Copperin vuonna 2006 Berliinissä valmistama taideteos. Teos on Kiasman kokoelmassa.
Estoniassa teräsrakennelma rajaa muusikolle katosta muistuttavan, sivuiltaan avoimen tilan, jonka yläosassa sijaitsevat liikkuvat pelastushelikoptereiden valonheittimiä jäljittelevät liikkuvat lamput.[1]
Teosta ovat inspiroineet laivamuusikot. Copperin mukaan Titanicin legendaan on kuulunut oleellisena osana laivan mukana uponnut orkesteri, Estonian viihdetaiteilijoita ei ole muistanut kukaan. Estonia-veistoksen muusikon mallina on toiminut Copper itse. Tallinnanlautan viihdyttäjä on Copperin tarinassa virolainen tai venäläinen yökerhomuusikko.[1]
Copper tunsi syvästi ja hengitti aikaa, jossa me elämme. Kurskin ja Estonian kaltaiset onnettomuudet olivat asioita joita hän halusi tarkastella. Häntä kiinnosti mennä kohti yhteiskunnallisia jaettuja traumoja ja antaa niille visuaalinen muoto. Yleisö saattoi tarkastella traumoja etäisyyden päästä.[2]
Estonian urkujensoittaja muokkaa
Copperin taidetta tutkineen Saara Karhusen mukaan Estonia-teos nostaa esiin kysymyksen antropomorfisuudesta. Keskeinen elementti on urkujen takana seisova todellisen kokoinen ihmishahmo, joka on yökerhon esiintyjä. Hahmo on tehty valamalla ihon värisellä pigmentillä läpivärjättyä silikonia kokovartalomuottiin. Työ muotin tekemiseksi oli haastava ja fyysisesti raskas. Copper otti sen omasta ruumiistaan. Koska hahmon oli tarkoitus olla nainen, Copper teki muottia varten itselleen savesta mekon ja korkokengät.
Estonian yksinäinen muusikko on hybridi, jossa yhdistyy mies ja nainen, kuten myös teoksen tekijä ja malli. Antropomorfisuuden kysymys on Copperin teoksissa olennainen, tulkitsee Karhunen.[1]
Hahmo rakentuu kahdesta osasta, joiden välinen saumakohta erottuu selvästi. Osien välissä näkyy pituussuunnassa kulkeva metallinen nauha. Copper liitti hahmon etu- ja takapuolen liitoskohtaan vetoketjun, jolloin elastisen materiaalin hankalaa liitoskohtaa ei tarvinnut yrittää häivyttää. Tällä yksityiskohdalla on myös sisällöllinen merkitys, idea tuli ruumissäkin sulkevasta vetoketjusta.[1]
Muusikko seisoo Hammond-urkujen takana teräsrakenteiden ja niiden kannatteleman kattorakennelman rajaamassa tilassa. Silikonista tehdyn katon yllä on liikkuvia lamppuja, jotka käynnistyessään viittaavat laivan uppoamisen jälkeisiin pelastustoimiin: helikopterien valonjuoviin, jotka etsivät merestä pelastuneita. Teoksessa muusikko – puoliksi elävä, puoliksi kuollut - on siis veden alla uponneen laivan sisällä.[1]
Kuvia teoksesta muokkaa
-
Estonia, 2006. -
yksityskohta -
yksityiskohta
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Karhunen, Saara: [https://core.ac.uk/download/pdf/14921849.pdf Nykyveistoksen, katsojan ja tilan vuorovaikutteisuudesta Markus Copperin, Markus Kåhren ja Kimmo Schroderuksen teokset nykytaiteen välineproblematiikan valossa] Pro gradu – tutkielma. 2011. Helsingin yliopisto, Taidehistorian oppiaine.
- ↑ Markus Copperin laaja näyttely Kiasmassa: kulttitaiteilija teki mekaanisia teoksia, joiden ytimessä piilee vaara Yle Uutiset. 14.11.2022. Viitattu 21.11.2022.